keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Mitä opetan ihmiselleni

Oma ihminen kuvittelee opettavansa minua. Tosiasiassa minä kuitenkin opetan häntä vähintään yhtä paljon ja usein enemmänkin. Jotkut asiat Oma ihminen oppii nopeammin, joitakin täytyy toistaa useammin ja joistain emme ole vieläkään päässeet kunnolla yhteisymmärrykseen. Mutta en ole vielä luopunut toivosta kasvattaa tuosta ihan hevoskelpoista yksilöä. Näihin asioihin keskitymme:

Kärsivällisyys ja positiivinen asenne

Tätä ei voi korostaa tarpeeksi. Asenne on kaiken A ja O. Asiat tehdään yhdessä ja kaveria autetaan aina, tai sitten ihminen voi pitää tunkkinsa ja mennä muualle kiukuttelemaan. Minä itsehän en kiukuttele koskaan, mitä nyt joskus vain ilmaisen vain mielipiteeni.

Useimmat asiat vaativat toistoja, ennen kuin ne alkavat sujua. Jotkut asiat tarvitsevat todella paljon toistoja. Toistot vaativat kärsivällisyyttä. Joskus Oman ihmisen on vain pakko odottaa ennen kuin uskon, että nyt on tosiaan pakko väistää, tai että talliin ei pääse yhtään nopeammin, jos koittaa kiilata Oman ihmisen edelle. Joskus minun vain täytyy saada heiluttaa päätäni kärsimättömyyksissäni tai keventään vähän etupäätäni. Huomaan kyllä kohta, ettei se johda mihinkään. Hermostuminen ei auta asiaa.

Hermostuessaan Oma ihminen käy ikäväksi, hän huitoo minut kauemmaksi ja joskus jatkaa sitä pidempään kuin olisi tarvettakaan. Minä en kestä turhaa komentamista yhtään ja ilmoitan kyllä, että nyt en haluaisi olla yhdessä enää ollenkaan. Jos Oma ihminen käy liian ikäväksi, koitan juosta paikalta pois. Valitettavasti Oma ihminen ei usein ymmärrä sitä, vaan komentaa minua vielä enemmän. Sen jälkeen olen hapan karsinassakin monta päivää, väistän liiotellusti jokaista ylöspäin nousevaa kädenliikettä, koitan päätäni heiluttamalla saada Oman ihmisen väistymään, kierrän harjan alta pois ja karkaan karsinasta, jos ovi on jäänyt auki. Vasta, kun Oma ihminen tulee taas iloisemmalla asenteella luokseni eikä ärhentele turhia (ja odottaa rauhassa kun minä ilmaisen mielipiteeni ja jatkaa sitten asiaansa), saatan leppyä ja alkaa taas yhteistyöhaluiseksi.
Sen jälkeen meillä molemmilla on taas mukavaa yhdessä, Oma ihminen pyytää asioita rauhallisesti ja koittaa selittää paremmin, jos en heti ymmärrä. Ja kehuu, kun teen mitä hän haluaa. Silloin minä yritän parhaani mukaan tulkita häntä ja tehdä pyynnön mukaan, jos vain suinkin ymmärrän eikä minua pelota liikaa. Jos minua pelottaa, Kärsivällinen Oma ihminen antaa minulle aikaa ja tutustuttaa pelottavaan asiaan vähän hitaammin, kunnes se ei enää tunnukaan minusta niin isolta asialta. Ärsyyntynyt Oma ihminen samassa tilanteessa alkaa kiukutella, ja minä päättelen, että tätä asiaa kannattaa välttää kaikin tavoin.

Optimismi

Ihmistä ei kannata tuudittaa liikaa hyvänolontunteeseen. Haava silloin, vaiva tällöin pitää ihmiset varpaillaan. Olkoonkin, että se on minullekin usein varsin epämukavaa. Oman ihmisen keskittyessä hoitamaan minua ja huolehtimaan asioista, minä saan kuitenkin vapaata koulutuksesta ja paljon huomiota. Parantumisen jälkeen Oman ihmisen iloa on mukava seurata. Lisäksi se lisää selkeästi optimismia. "Jospa se nyt olisi viimeinen haava/paise/ähky". "Onhan ratsutuksen aloitukseen vielä vuosi, kystahan voi vielä parantua itsestäänkin, nuori kasvava hevonen." Optimisti on onnellinen. Ainakin siihen asti, kun reaalimaailma taas iskee vasten kasvoja.

Nokkeluus

Oma ihminen kuvittelee olevansa nokkela. Hän saa minut tekemään erilaisia asioita, niitäkin joita en aina haluaisi tehdä. Mutta minä olen vielä nokkelampi, eikä minua huijata. Ainakaan kovin montaa kertaa peräkkäin, sitten on pakko vaihtaa taktiikkaa. Tämä kärjistyi traileriharjoituksissa, jossa minä ymmärsin kyllä, että jos kiipeän koppiin, joudun klinikalle. Siellä ei ole kivaa, joten pysyn mieluummin kotona. Jos asiat esitetään minulle niin, että ymmärrän ja katson paremmaksi tehdä mitä minulta halutaan, teen niin. Jos minulle jätetään porsaanreikä, hyödynnän sitä. Oli kyse sitten traileriharjoituksista, karsinassa pysymisestä tai talutettavana kulkemisesta. Siinä auttaa:

Järkähtämätön johdonmukaisuus ja selkeys

Tässä Omalla ihmisellä on vielä paljon opittavaa. Minä teen kuitenkin parhaani opettaakseni sitä hänelle. Jos esimerkiksi saan nyt kulkea kaksi senttiä edempänä kuin Oma ihminen oikeastaan haluaisi, olen kohta puoli metriä edellä. Puhtaasti opetustarkoituksessa, totta kai. Jos minut pyytää paikoilleni järkähtämättömästi mutta nätisti (tai ainakin ensin pienesti sitten käskyä kasvattaen kunnes päätän sittenkin totella), pakitan paikoilleni ja pysyn siellä ainakin seuraavat kymmenen metriä. Jos minut huidotaan paikalleni liian isoin merkein, vedän herneen nenääni (joka on muuten hyvin sievä) enkä ala ihmistä enää ollenkaan. Ja varmasti loikkaan sen puoli metriä edelle viimeistään kahden askeleen päästä.

Tykkään siitä, että asiat esitetään minulle joka kerran samalla tavalla, jotta tiedän mitä minulta pyydetään. Ja jos juuri sillä hetkellä satun keskittymään johonkin muuhun, kuten ohi kävelevään hevoseen, autoon tai lenkkeilijään, arvostan jos pyyntö toistetaan uudestaan samalla lailla sitten, kun huomaan että Oma ihminen koittaa sanoa minulle jotain. Ei mitään syytä ryhtyä ärisemään tässäkään vaiheessa, tai herne lähestyy taas nenääni. Oman ihmisen onneksi minä olen niin kiltti, että yritän kuitenkin useimmiten tulkita, mitä hän oikein tänään haluaa. Ja jos pyynnöt menevät liian vaikeiksi tai en kerta kaikkiaan ymmärrä, ilmoitan kyllä sen ja lähetän Oman ihmisen miettimään asian uudestaan. Voi olla, että mörötkin putkahtavat sen jälkeen esiin joka nurkalta ja niitäkin täytyy paeta...

Ennakointi ja reaktiokyky

Minä olen nopea. Siinä vaiheessa, kun jossain kuuluu epäilyttävä ääni tai jossain takaviistossa liikahtaa jotain, minä olen jo hypähtänyt. Jos Oma ihminen ehti huomata saman asian jo aikaisemmin ja kertoo minulle, että äänestä/liikeestä huolimatta nyt pitäisi jatkaa tehtävää, saatan vain korvillani ja vilkaisulla varmistaa tilanteen ja jatkaa. Silti minä huomaan kaukaa lähestyvät autot, muut hevoset, lenkkeilijät ja pyöräilijät yleensä huomattavasti ennen Omaa ihmistä. Usein Oma ihminen ehtii ärähtää minulle kerran-pari ennen kuin hänkin huomaa, mistä on kysymys. Mutta koulutus tuottaa tulosta, nykyään kun hypähdän talutettaessa, Oma ihminen osaa jo kurkata vähän ympärilleen ennen kuin alkaa komentelemaan minua. Ja muutenkin hän osaa lenkeillä tarkkailla ympäristöä niin, ettei minun tarvitse olla ainoa, joka huomaa mahdolliset möröt mutkan takaa.

Hetkessä eläminen

Me hevoset elämme aina tässä ja nyt. Ihmiset tuntuvat aina välillä uppoavan omiin ajatuksiinsa (ja minua Oma ihminen välillä käskee palaamaan takaisin maan pinnalle!) ja unohtavat keskittyä siihen, mitä tekevät nyt. Siinä vaiheessa minäkään en jaksa keskittyä Omaan ihmiseen, jolloin viimeistään hänen huomionsa keskittyy taas minuun. Jos Oma ihminen on keskittynyt vain yhteen asiaan, kuten lenkillä vain eteenpäin kävelyyn, minustakin tulee hätäinen ja hermostunut. Kun hän muistaa kulkea rauhallisemmin, kuunnella ympäristöä ja havainnoida, minäkin kävelen mielelläni rauhassa siinä vierellä. Lisäksi pikkuvaiva silloin tällöin saa Oman ihmisenkin arvostamaan sitä, että saa vain oleskella kanssani ja puuhastella välillä jotain miettimättä eilistä tai huomista.

Aina ei tarvitse suorittaa ja opetella uutta. Aina silloin tällöin on mukavaa ihan olla vain, vierekkäin tarhassa tai laitumella. Kuunnella ympäristöä ja aistia säätä ja välillä rapsutella vähän. Mikäs kiire tässä, valmiissa maailmassa! (paitsi iltaporkkanoiden aikaan, jolloin kannattaa olla tarkkana, etteivät ne vain vahingossakaan pääse menemään ohi suun...)

3 kommenttia:

  1. Kyllä ne ihmiset sitten osaavatkin olla hitaita! Kunnioitettavaa kuitenkin, että olet reippaasti ottanut noin vaativia projekteja jo nuorella iällä.

    Minä olen myös joutunut opettamaan ihmistäni paljon, ja olikin se ihan toivoton tapaus silloin kun aloitettiin! Ja voin muuten kertoa, että se urakka ei lopu koskaan.

    Tsemppiä koulutussessioihin! Ja vähän myös kosteita setäsilmäilyjä... <3

    t. Joka-tamman-luottosulho-ja-über-uros Hapis

    VastaaPoista
  2. *räpsyripsikatse* Jotainhan tamman täytyy aikansa kuluksi puuhastella! Opetan nyt sitten tuota ihmistä, kun se tuntuu muutenkin pyörivän ympärillä melkein joka päivä. Joinain päivinä menee tosi hyvin ja ihminen näyttää osaavan jo vaikka mitä, mutta sitten toisina päivinä tuntuu, ettei se osaa kyllä yhtään mitään ja jos joskus onkin osannut, on unohtanut kaiken. Jospa se sitten vähän vanhempana viisastuu...

    VastaaPoista
  3. Niin. On se ihmeellistä kuinka paljon sille ihmiselle voikin opetta :) Hetkessä eläminen on varmaan niitä parhaita asioita jotka sinulta sujuu luonnostaan, mutta ihmiset sen aina tahtovat unohtaa... tosin sitä osaavat myös lapsetkin opettaa. Niin ja sitä että mikä tässä elämässä/ maailmassa todella on tärkeää!
    Hyvää jatkoa opetuksellesi :D

    VastaaPoista