Kenguruvirtaa

Talvi jatkuu lumisena mutta onneksi pahimmat pakkaset alkavat jäädä taakse ja aurinkokin alkaa taas näyttäytyä ja ihan vähän lämmittääkin. Kentällä kävellessä minua on alkanut vähän jännittää ja hypellä, välillä koitan nousta kahdelle jalalle ja sitten taas pukitella. Aloitin ihan pienestä, mutta nyt teen sitä melkein joka kerran enkä malttaisi millään kävellä ollenkaan, hyppelen vain. Oma ihminen ei ole ollenkaan ilahtunut siitä, vaikka teen tosi hienoja loikkia. Nyt kuulemma kentälle meno on kokonaan pannassa ja käydään kävelemässä vain teitä pitkin, kun siellä maltan kävellä.

Kesken ruokailun kuului omituista ääntä, joten päätin varmuuden vuoksi juoksaista karkuun.

Eipä silti, aika harvoin muutenkaan käydään kävelyllä, ehkä kerran viikossa ja joskus kävely päätyykin maneesille, jossa on kiva juosta minkä jaloista pääsee, ja pukitella vähän juoksun ohessa! Ihmiset nauravat että meitä ei paljoa tarvitse juoksuttaa, kun juoksutamme siellä ihan itse itsemme.

Tänään ihmiset tulivat kameroiden kanssa tallille. Sitten sain päähäni omituisen riimun ja minut vietiin ulos, missä piti seistä paikoillaan kun oma ihminen pyöri ympärilläni kameran kanssa. Minua kyllä vähän häiritsi se outo riimu ja  kun Kaverikin jäi talliin niin olin kuulemma koko ajan ihan huolestuneen näköinen.

Näin minä poseeraan vaikka vähän jännittääkin.