keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Miten selvitä talvesta?

Illat pimenevät aivan hurjaa vauhtia ja alkaa olla se aika, että vaikka kuinka kiirehtisi töistä tallille, ei päivännäöllä pääse ratsastamaan kuin viikonloppuisin. Lumentulokin on vielä niin satunnaista, että sen valotehoon ei oikein voi luottaa, eikä sekään oikeastaan auta kuin omassa näkemisessä, ei näkymisessä.

Maneesiin en uskaltaudu ennen kuin ollaan löydetty taas hyvä satula, joten ulkoilu tapahtuu pääosin lähiteillä tai kentällä. Pienistä teistä huolimatta autoja liikkuu tuolla aika paljon, joten oma ja hevosen näkyvyys on pakko varmistaa. Silläkin uhalla, että näytämme joulukuuselta, virittelen heijastimia joka paikkaan. Sitäpaitsi minulla on teoria siitä, että mitä omituisemmalta valomöykyltä näytämme, sen varmemmin autoilijat hidastavat tarpeeksi (tuijottamaan, että mitä tuossa kulkee, mutta väliäkös motiivilla, kunhan hidastavat...)!

Minä


Huomioliivi on ihan ehdoton, se näkyy jo kaukaa. Eron "pimeisiin" ja liivillisiin kulkijoihin huomaa selvästi itsekin, kun ajaa noita katuvalottomia pätkiä. Taikaviitta on pop, totesi eräskin vastaantulija, joka pysähtyi erikseen kehumaan karavaaniamme (neljä ratsukkoa) näkyvyydestä!

Alkusyksyn neuloosissani tein itselleni heijastavasta langasta uuden tallipipon. En tiedä kuinka se oikeasti toimii, mutta jospa sekin heijastaisi edes vähän. Ainakin se voi näyttää vinkeältä vastaantulijoista, kun ajan tallille ja kotiin se päässäni ;)

Otsalamppu on katuvalottomien teiden pelastus. USB:n kautta ladattava (mahtava keksintö, ei enää jatkuvaa patterinvaihtoa!) LedLenser valaisee täältä Timbuktuun. Vastaantulijoiden lähestyessä täytyy muistaa katsella penkereitä tai säätää valotehoa pienemmälle. Ehdoton talvivaruste!

Viime vuonna lankesin huomiovärisiin talvihanskoihin. En tiedä, näkyvätkö ne minnekään oikeasti, mutta ovat mukavan lämpimät joka tapauksessa.

Daisy


Daisylla on joka jalassa heijastimet, mutta pimeässä pelkästään niiden kanssa se näyttää helposti kahdelta peräkkäin kävelevältä lenkkeilijältä. Se taas ei saa kaasujalkaa kevenemään riittävästi kapeahkoilla teillä, joten lisävalaisua tarvitaan.

Heijastinratsastusloimi on oivallinen apu silloin, kun matkataan maneesille ja takaisin tai ratsastan muuten vain - eli satula on selässä. Mikä on viime aikoina aika harvoin. En ole saanut investoitua sellaiseen edestä kiinni menevään heijastinloimeen, joten jaksan harvoin viritellä sitä Daisylle silloin, kun sillä ei ole satulaa.

Häntäheijastin merkkaa, mihin hevonen loppuu. Lisäksi se aiheuttaa hilpeyttä ohikulkijoisssa (eräänkin piti erikseen pysähtyä kysymään, että "onko noi ihan oikeasti sydämiä"?)

Naruriimuun punoin heijastinlankaa turpahihnaan ja kun sitä riitti, punoin sitä vielä vähän muuallekin. Toimii talutuslenkeillä ja sen voi laittaa suitsienkin päälle. Kestävyydestä en tiedä, mutta jospa heijastinlangat tämän talven kestäisivät paikoillaan, eipä tuo iso työ ollut tehdä. Ensi talveksi sitten uusiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti