tiistai 24. toukokuuta 2016

Kisahuumaa

Tyhjä verkka-alue, mikä onni ja autuus!
Hetkellisessä mielenhäiriössä menin ilmoittamaan meidät lähitallille koulukisoihin. Siellä oli sopivan pienet puitteet ja kerta kaikkiaan täydellinen aloittelurata, heidän itse tekemänsä raviohjelma jossa ratsastettiin suurimmaksi osaksi kevyessä ravissa. Tämä itse asiassa oli se ratkaiseva valintakriteeri, laskin että kevyessä ravissa kykenen hallitsemaan sekä oman istuntani että hevosen, vaikka Daisy päättäisikin kytätä kaikkea liikkuvaa ja kipittää jännittyneenä pää taivaissa koko radan. Koko pakassa oli paljon ensimmäisiä/harvoin tapahtuvia kertoja: kuljetus, vieras talli, ekat kisat kouluaitoineen, yleisöineen ja kuulutuksineen. Varmistin, että edes sitä rataa minun ei tarvitse hirveästi jännittää, kaikessa muussa oli jännittämistä aivan riittävästi.

Sen verran kuitenkin tallille tuli matkaa, että traileri piti kaivaa esille. Kuljetusta panikoinkin sitten koko edellisen viikon, mutta ihan turhaan. Osasin jopa peruuttaa kerralla oikein molemmissa päissä ja suureksi hämmästyksekseni Daisy kipusi kotitallin pihassa kyytiin kerrasta. Treeni ei selvästi ole mennyt hukkaan!

Olimmekin kisapaikalla hyvissä ajoin, mikä oli todella hyvä asia, näin sain ensin juoksuttaa Daisyn rauhassa ja antaa sen tuijotella kaikki kentän ympäristössä olevat möröt, ennen kuin ympärillä alkoi olla muita. Itse asiassa se oli yllättävänkin rauhallinen, selvästi katseltavaa oli niin paljon, että mitään yksittäistä mörköä ei huomattu jäädä tuijottelemaan! Vähän etukäteen pelkäämäni varustaminenkin sujui ihan hyvin. Suitset vaihdoin naruriimun alle jo kopissa. Satulointikin meni hyvin, kun ymmärsimme asemoida Daisyn niin, että kimmeltävä lammen pinta oli turvan edessä eikä takana. Näin etukäteen painajaisia siitäkin, kuinka heppa jyrää pitelijän ja pukittelee jännittyneenä ympyrällä, kun minä yritän heittää vauhdissa satulaa selkään... Mutta täytynee antaa vähän enemmän luottoa Daisyyn, se käyttäytyi hyvin asiallisesti koko ajan. Ensimmäistä kertaa nähdyt kouluaidat eivät aiheuttaneet isompaa reaktiota. Kuulutuksista ja taustamusiikista ei käännetty korvaakaan, edes silloin kun äänentoisto räsähti testivaiheessa. Koristekukat ensimmäisen ravipätkän yhteydessä olivat vähän epäilyttäviä, mutta seuraavalla kierroksella niidenkin ohi ravattiin jo ihan vanhana tekijänä. Käynnissä niitä ei vilkaistukaan (onneksi ei edes evästysmielessä).

Radan jälkeen saattoi jo katsella muiden loikkia.
Verryttelin aika pitkään, melkein 45min taukoineen ennen omaa rataa. Verryttelyssä Daisy meni tosi rauhallisesti ja hienosti, eikä kipinöinyt kanssaverryttelijöistä, mikä oli myöskin positiivinen yllätys. Asiaa auttoi toki se, että kukaan ei laukannut, mutta selvästi maneesilla vietetty talvi/alkukevät on totuttanut sitä toisten hevosten seuraan. Sää ei suosinut, alkoi sataa heti kun nousin hevosen selkään (ja lakkasi heti kohta sen jälkeen, kun tulin alas...), mutta kaikkea ei voi saada. Verryttelyalueen laidalla vettä sylkevä vesiränni alkoi osoittaa mörköytymisen merkkejä, joten olin tyytyväinen siitä, että rata oli kaukana ko. rännistä. Vaan kappas, radan toisella puolella menikin pieni puro, joka järkytti pientä hevosta kovasti! Verryttelyn rentous katosi sen siliän tien, kun epäilyttävää ojaa piti tuijottaa pää kenossa eikä tokikaan sen viereen ollut asiaa. Muutama kierros enemmän radan kiertämistä olisi varmaan auttanut, mutta tuomarin pilli soi ja näillä mentiin. Onneksi vähän kauempana ojasta saattoi keskittyä vähän enemmän ratsastajaan. Daisy ylitti kaikki odotukseni ja meni oikeinkin asiallisesti kaikki muut paitsi ojan viereiset osat. Eikä sillekään oikeastaan voinut kuin nauraa, kun toinen oli niin sydänjuuriaan myöten järkyttynyt!

Seuraava yllätys tulikin sitten radan jälkeen. Ensin tosin piti houkutella Daisya ulos radalta ja seuraavaa ratsukkoa sisään, portti oli yllättäen muuttunut epäilyttäväksi tässä välissä. Mutta portin ulkopuolella järjestäjien toimesta työnnettiin käteen pillimehua ja sokeripala. Mahtavaa! Tästä soisi tulevan uusi käytäntö kaikille, kiitos Jäälin ratsastajat! :) Daisy oli tosin niin hämmennyksissään radasta (ja siitä ojasta), että sillä kesti hetken tajuta syödä sokeripalansa. Ratsastaja imaisi pillimehunsa isommin ihmettelemättä saman tien. Nam, tarpeeseen tuli!

Daisy sai vapautuksen palkintojenjaosta (en halunnut laittaa varusteita takaisin päälle kun ehdin jo riisua),
mutta ruusukepotretti oli silti saatava!
Ja se arvostelupöytäkirja, se oli isoin yllätys. Saimme elämämme ensimmäisestä yhteisestä radasta 61,39% ja toisen sijan! Nyt Daisylla onkin jo kolme ruusuketta, kaikki sinisiä (kaksi niistä tosin kauneuskilpailuista) :) Paperista löytyi jopa muutama seiskakin ja loppuarvostelussa Daisya kehuttiin näppäräksi pikkuhepaksi, joka "saisi liikkua paljon rennompana, nyt jännittyi ja haki välillä omia reittejään". Itse asiassa ihan hauskasti kerrottu se, että ojan sivun suoritukset olivat yhtä kiemurtelua :D Syytän ojaa, kyllä me muuten olisimme päässeet suoraankin :)

Tässä rata videona, kiitos tallikavereille kuvauksista!


Kaiken kaikkiaan koko reissu meni paljon paremmin kuin etukäteen pelkäsin. Toinen lastaus ei ollut yhtä sujuvaa kuin tallinpihassa, Daisy ampaisi pari kertaa ulos kopista kun ulkopuolella tapahtui. Silti kokonaislastaukseen ei montaa minuuttia mennyt ja kun Daisy on kerran kyytiin saatu, se matkustaa tosi nätisti. Nyt olen itse ihan hyytelöä helpotuksesta ja tyytyväisyydestä. Lastaukset ja kuljetus menivät tosi hyvin, Daisy käyttäytyi järkevästi eikä saanut yhtään hepulikohtausta missään vaiheessa. Selviydyin siis ihan hyvin prosentein ensimmäisistä koulukisoista lähes kokonaan itse kouluttamallani hevosella (tasoa ei mainita, mutta kuitenkin). Ei hullumpaa!

Seuraava tähtäin voisikin olla syksyn oman seuran kisoissa, siellä voisi uskaltaa jo heC-radan, kun ei tarvitse jännittää kuljetusta.

6 kommenttia:

  1. Wautsi! :D Tosi hieno tulos. Ja hieno Daisy. Onnea!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Tämä hymy ei taas irtoa naamalta moneen päivään :)

    VastaaPoista
  3. Hienoa, hyvä te!!
    Viitsitkö laittaa teidän tulokset tältä vuodelta mulle outikoskela80@gmail.com niin laitetaan arabilehden tulokslistaan!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa! Tärkeä tavoite on nyt saavutettu :) Hieno esitys; niin ratsulta kuin ratsastajaltakin!

    VastaaPoista