Siedätystä, osa 2

Mitä tehdä, kun iltaheinäaikaan on vielä aikaa, tuulee sen verran, ettei viitsi ratsastaa, mutta päivä on kaunis? Tietysti siedätysharjoituksia! Siispä laitoin Daisyn tarhaan ja kävin kiinnittämässä vapusta jääneen jättimäisen Nasu-pallon porttiin. Ajattelin saada hyviä juoksukuvia, mutta Nasu osoittautui -vaikkakin vähän pelottavaksi- myös yllättävän kiinnostavaksi. Erilaisia siedätysharjoituksia olen koittanut Daisyn kanssa tehdä aina silloin tällöin koko sen minulla olon ajan, joskus paremmalla ja joskus heikommalla menestyksellä. Epäilen, että olen liian aikaisella ruokapalkinnolla joskus saanut sen jännittämään enemmän jossain kohti harjoituksia, mutta ainakin siinä sivussa se on oppinut siihen, että jänniä asioita kannattaa käydä tutkimassa.

Muutaman juoksukuvan sain kuitenkin alkuun

Hui kauheaa, tuolla heiluu joku!

Itse asiassa oli aika mielenkiintoista seurata, miten Daisy itsekseen tutusteli potentiaalisesti pelottavaan asiaan. Nasua pidettiin koko ajan silmällä, vaikka muka tehtiin jotain muuta. Välillä piti parkkeerata lähemmäs tuijottamaan sitä silmä kovana. Hevosen pää nousi ja laski tuulessa tempoilevan Nasun tahdissa.

Vaikka vähän jännitti, Nasua piti käydä seuraamassa vierestä.

Tässä vaiheessa seurataan vielä tarkasti.

Hetkeksi voi vilkaista muuallekin.

"On se siinä vieläkin!"

Muka coolina, mutta korva paljastaa, missä huomio on.

Nasu aletaan tulkita vaarattomaksi.

Kerta kerralta Nasun vieressä oltiin rennommin ja lopulta sitä käytiin vähän tönäisemässä tuttavallisesti, muun ajan Daisy parkkeerasi nurkan takana ottamaan aurinkoa. Edes minun hätistelyni juoksunäytöksiin ei saanut muuta kuin kohteliasta pikkuravia aikaan.

Onneksi Nasua ei sentään haukattu. Tämän jälkeen Daisy
uskalsi käydä juomassakin, vaikka Nasu heilui vieressä.

Nyt Nasulle uskallettiin jo kääntää selkäkin.

Ritarin ratsutestistä pidettiin toinen osa pari viikkoa sitten. mutta päivä oli todella tuulinen ja radalla taas uusia tehtäviä. Edellisinä päivinä olimme päässeet Daisyn kanssa siihen, että yksinkertaistetusta hapsutehtävästä suoriuduttiin jo jos ei nyt ihan täysin rentona niin kuitenkin käynnissä. Päätin siis olla vaarantamatta hienoa edistystä ja vaihdoin Daisyn keppihevoseen (joka sekään ei totellut ihan niin kuin piti...) Radalta jäi kuitenkin kentän laidalle vanerilla päällystetty vaihtolava, jonka päältä piti kävellä. Tallikaverit yhtä lukuun ottamatta kävelivät lavan päältä kuin vanhat tekijät, mutta näin jälkikäteen oli ihan oikea ratkaisu olla testaamatta moista Daisyn kanssa ensimmäistä kertaa "testi"tilanteessa.

Nasusta selvittyämme vein siis Daisyn vielä tutustumaan lavaankin. Aikansa se nuuskutteli lavaa ja kiersi sitä, mutta kun sen päälle ilmestyi välillä leivänpaloja, ei lava ollutkaan niin kovin paha. Palkitsin ensin ihan vain lavan vieressä rauhallisena seisomisesta, sitten lavan haistelusta, sitten siitä, että se kopsautti toisella etusella lavaa ja lopulta siitä, että se nosti kavionsa lavan päälle.

Nyt muistin pitää taukoja enemmän ja joko se auttoi tai Daisysta lava ei ollut ihan niin jännä kuin oletin, mutta se pysyi rauhallisena koko ajan. Kerran se hyppäsi koko lavan yli ja kiihdytteli vähän, mutta kun siitä ei saanut mitään hyvää, se jäi yhteen kokeiluun. Kävimme välillä vielä pikkukävelyn pellolla ja jatkoimme vielä hetken lavan kanssa. Jätin homman siihen, kun Daisy nousi molemmilla etujaloillaan seisomaan lavan päälle. Vaikka tällaisista yksittäisistä tempuista ei olekaan muuksi kuin huvitukseksi, uskon että ne kuitenkin rakentavat hiljalleen luottamusta paremmaksi. Ainakin Daisy on selvästi aikuistunut eikä loiki enää ihan joka rasahduksesta. Kyllä siitä vielä luottoponi tehdään!