Kotona taas!

Pahoittelut harvasta päivitystahdista. Kirjurin kanssa eri paikkakunnalla asuminen väistämättä vaikutti tilanteeseen, mutta koitamme tsempata jatkossa...

Ratsuttajan kanssa olemme jatkaneet harjoituksia, ja olen kiltisti kantanut häntä ympäriinsä eri paikoissa. Oma ihminenkin on käynyt välillä, ja pari kertaa olen kantanut häntäkin, tosin vain käynnissä ja ravissa. Ratsuttajan kanssa ollaan jo laukattukin. Aluksi laukassa koitin välillä pukittaa, koska hei, sitähän laukassa tehdään! Pukittomista laukannostoista kuitenkin saa enemmän kehuja, joten viime aikoina olenkin laukannut ihan rauhassa. Pohjat vaan alkavat pakkasten myötä käydä vähän koviksi, ja kohmurat tuntuvat ikäviltä kengättömien kavioiden alla. Pakkaspäivinä ratsastus onkin jäänyt sitten kevyemmäksi. Oma ihminen oli aivan ihastuksissaan käydessään viime viikolla, väitti että olen kehittynyt ihan hurjasti kun näytänkin jo ihan erilaiselta satulan alla. Ja toimin kuulemma ihan hipaisukytkimellä. Jostain syystä huvittuneisuutta aiheutti se, kun pysähdyin ravista kun Oma ihminen teki liian kovan pidätteen, eli hengitti keuhkot liian tyhjiksi... kuulemma käyntisiirtyminenkin olisi riittänyt. Mutta kehuja sain pysähdyksestäkin. Itse asiassa ratsuna toimiminen ei ole hullumpaa. Aina kun tekee kuten ihmiset pyytävät, saa kehuja. Nyt uskallan liikkua vähän eteenpäinkin, enkä ole enää ollenkaan niin laiska kuin alussa. Näin parinkymmenen ratsunatoimimiskerran jälkeen väitän olevani jo aika pro!

Olen alkanut kasvattaa taas talvikarvaakin. Kasvatin sen jo kerran, mutta kun ulkona oli niin lämmintä, niin päätin kuitenkin tiputtaa sen pois. Tiputin vahingossa ne kesäkarvanjämätkin ennen kuin huomasin, että karvattomana ei ole kovin kivaa. Oman ihmisen kauhistunut katse yhdellä käynnillä vihjasi myös siihen suuntaan. Nyt olen jo taas melkein kesäkarvatasoisessa karvassa, tosin vähän harvassa sellaisessa. Siispä naku-ulkoilut on kielletty toistaiseksi. Oma ihminen kuulemma täydensi vaatekaappiani paikallisen hevostarvikeliikkeen avajaisissa sen verran, että nyt pärjään taas siihen saakka, että saan karvat kasvatettua takaisin.

Tänään sitten Oma ihminen kävi taas kaveri mukanaan. Toimin vähän aikaa ratsuna ja menin sitten talliin odottelemaan jotain. Odottelun kohteeksi osoittautui kengittäjä, joka viilasi kavioni taas kuosiin. Käyttäydyin suorastaan esimerkillisesti. Pari kertaa piti kuitenkin vähän heiluttaa toista takajalkaa, etteivät ihmiset olisi ihan niin tyytyväisiä. Pakko pitää heitä edes vähän varppeillaan. Sitten valmistauduin tyytyväisenä menemään tarhaan, mutta mitä lempoa, minut vietiinkin trailerin eteen. Se oli erilainen kuin yleensä, mutta kyllä minä sellaisen tunnistan kun näen. Ja suhtaudun siihen terveellä epäluulolla. Ainoa hyvä traileri on rikkinäinen traileri, jos minulta kysytään!

Paha kyllä minulta ei kysytty. Vartin verran osoitin mielipidettäni, pienen painostuksen alaisena kävin pari kertaa sisällä haukkaamassa heinää, mutta sitten peruuttelin kiireesti ulos. Mutta ulkona seisominen oli niin ikävää, että luovutin ja menin sisään syömään ja pysyin siellä, vaikka se tarkoittikin sitä, että seinä lähenteli, takapuomi sulkeutui ja takasiltakin meni kiinni. Ja niin siinä sitten kävi, että löysin itseni taas jumista trailerista, jonka kaikki luukut sulkeutuivat. Siellä sitten sain seistä taas pitkään, kun ympärillä hurisi ja tärisi ja murisi. Heinäpusseista sain onneksi vähän tekemistä, tosin toinen niistä hyökkäsi kimppuuni siinä vaiheessa, kun kaivelin sieltä viimeisiä heiniä. Se ryömi ryntäideni ja etupuomin väliin ja jäi sinne. Sieltä oli vaikea syödä ja seuraavaa pussia piti vähän kurotella. Siinäpä ihmiset sitten saivat ihmetellä, miksi traileri heijaa...

Tärinä onneksi loppui lopulta, ihmiset pelastivat minut heinäpussilta ja sitten pääsin taas kiinteälle maankamaralle. Hurraa! Sitä paitsi maisemat näyttivät tutuilta! Tässä pihassa olen seissyt muutaman kerran aikasemminkin. Tallinemäntäkin oli paikalla ja antoi porkkanaa. Ei hassumpaa! Sain toisen loimikerroksen päälleni ja sitten pääsin verryttelemään jalkojani tarhaan. Äitisuokki oli vähän happamalla tuulella, käskytti minua vain kauemmas vaikka kuinka olisin halunnut vain käydä tervehtimässä. Leppyi hän kuitenkin jossain vaiheessa niin, että pääsimme syömään vierekkäisistä heinäkasoista. Lupaan olla hylkäämättä häntä uudestaan näin pitkäksi aikaa!