 | ||
| Kotiin tullessa täällä oli lunta. Sitten sitä ei ollut. Sitten sitä tuli taas. Sitten se katosi taas. Pimeys sentään on ja pysyy. Valitettavasti. |
Oma ihminen on käynyt silloin tällöin, harjailemassa ja uloskin ollaan päästy muutaman kerran. Ensimmäisellä kerralla hän vei minut juoksemaan ympyrää pellolle kentän viereen, kun kentän pohja oli vähän mutainen pinnalta ja jäinen pohjalta. Minä vähän katselin liikkuvia varjoja, ohikulkevia autoja ja muuta jännää, mitä ympäristöstä löytyikään. Ympyrällä sitten käytin tilaisuuden hyväkseni aina kun Oman ihmisen silmä vältti (ja välillä, vaikka ei olisi välttänytkään...) ja laskin pääni heinikkoon juoksemisen sijaan. Sitten maiskuttelu ja narunheilutus yltyi sellaiseksi, että juoksin taas kierroksen tai ainakin puoli. Piti kokeilla, saisinko näin kotona palata vanhoihin tapoihini ja keskittyä enemmän ympäristöön kuin Omaan ihmiseen, ja pompahdella vähän jos ympäristö käy liian jännittäväksi tai Oma ihminen ärtyisäksi. Oma ihminen ei lähtenyt yhtään mukaan jännäpomppuyrityksiini tai päännöstamisiin, joten uskottava kai se on, että tuotakin pitää kuunnella, eikä siitä sen kummempaa seuraa. Sain peruuttaa namista, minkä teen tosi hyvin. Se nosti mielialaani kummasti. Namia sai myös siitä, jos annoin Oman ihmisen pidellä päätäni ja käännellä sitä edes takaisin. Pitkin viikkoa ollaan muutenkin tehty erilaisia namitehtäviä ympyrällä kävelyn ja juoksemisen lisäksi. Oma ihminen on selvästi taas löytänyt uuden kirjan tai kurssin ja minä joudun koekaniiniksi. No, niin kauan kun siihen sisältyy namia, niin minä voin kyllä uhrautua!
Toisella kerralla jäimme kentälle, kun pohja oli kovettunut vähän paremmaksi. Kolmannella kerralla menimmekin vanhaan tarhaani täysissä varusteissa. Oma ihminen pyöritti minua taas ympyrällä vähän aikaa ja sitten kipusi selkääni. Hetken harkitsin, olisiko tässä sittenkin jonnekin koira haudattuna. Jos sittenkin pomppisin vähän? Mutta ajattelusta joutui pienelle ympyrälle hetkeksi, joten katsoin parhaaksi sittenkin vain asettua kävelemään rauhassa paikasta toiseen. Ihan sama juttu se oli sittenkin, mitä olemme tehneet Ratsuttajan kanssa viimeisen kuukauden ajan. Oma ihminen kehui aina, kun vastasin pyyntöihin ja lopuksi juoksimmekin muutaman kierroksen. Sitten sain paljon kehuja ja pääsin karsinaan heinille.
Tänäänkin kävimme tarhassa ja vähän aikaa kannoin Omaa ihmistä lätäköiden ympäri kiemurrellen. Tai en minä ylimääräisiä kiemurrellut, Oma ihminen vain ohjasi aina ympyrän lätäkön ympäri, sitten toisen ympäri ja niin edelleen... Kaikki lumet, mitkä viime viikolla oli valaisemassa meidän iltaulkoilujamme, ovat nyt sulaneet ja korvautuneet eriasteisilla mutakerroksilla. Oma ihminen huokaisi, että kohta meidän on pakko lähteä uhmaamaan maneesin noin miljoonaa häiriötekijää, jos aion jatkaa Oman ihmisen kantamista ympäriinsä. Tänäänkin tosin tarhan vierestä meni pari autoa ja toinen hevonenkin, ja mielestäni aika urhoollisesti keskityin niistä huolimatta vain menemään sinne suuntaan, minne Oma ihminen pyysi! Namitemppujakin tein ihan vapaana Oman ihmisen vierellä seisten, vaikka tarhan portti olikin unohtunut auki. Ei sillä, että olisin sitä erityisesti katsonut, pistinpä vain merkille...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti