Kuvat kertovat

Viime aikoina Oma ihminen on ollut kovin ihastunut käärimään minut remmeihin. Olemme käyneet monena päivänä kävelyllä niin, että minä menen edellä ja Oma ihminen tulee takana. Paitsi silloin, kun minua epäilyttää mennä yksin, eli edessä on silta. Tai risteys. Tai puunrunko. Tai auto. Tai koiranulkoiluttaja. Tai muuten vain epäilyttäviä ääniä. Silloin Oma ihminen tulee kylkeni kohdalle kävelemään ja oikein tiukassa tilanteessa taluttaa minua normaalisti. Sitten hän taas jättäytyy taakse ja jättää minut kulkemaan itsekseni. Mutta en valita, sillä traileri on pysynyt useimpina päivinä paikoillaan. Tällä viikolla kävin siellä vain kerran. Muuten olenkin sitten keskittynyt vain tarhailuun.

Kaikkea pitää maistella. Oli se sitten sovitettava loimi tai portilla riippuva riimu!

Minä OLEN prinsessa. Niskojen nakkelu kuuluu asiaan.

Niskoja voi nakella myös ylöspäin.

Ja sitten voi taas laukata vähän.

Hups, aita!

Kameran tarkennuskaan ei pysy perässä.

Oma ihminen harmittelee kovasti, kun hienoimmat loikat eivät ehtineet tallentua.

Kuka siellä?

Välillä voi jäädä poseeraamaankin.

Kävelläkin voi joskus.

Mitä siellä näkyy?

Hyvää syksyä teillekin!