perjantai 11. lokakuuta 2013

Ei kuukautta ilman murhetta

Illat pimenevät, mutta tässä vaiheessa vielä
näki kävellä pellonlaitaa pitkin.
Eilinen alkoi samaan tapaan kuin muutkin päivät. Mikä onkaan parempi tapa aloittaa päivä kuin syöminen? Ulos tosin pääsimme vasta vähän myöhemmin kuin normaalisti, kun Äitisuokki sai uudet kengät ja minä sain olla seuranetinä. Vasta sen jälkeen pääsimme ulos. Silloin kaikki oli vielä hyvin, mutta sitten mahassani alkoi tuntua kummalta ja päätin laittaa makaamaan. Kohta sitten tulikin Tallinemäntä ja hätisti minut ylös. Kävelin toiseen päähän tarhaa ja laitoin uudestaan maate. En saanut, vieläkään. Sitten piti kävellä ja juosta ympäri tarhaa. Jonkun ajan päästä tuli Oma ihminenkin paikalle, mutta hänkään ei antanut armoa, liikkeellä oli pysyttävä. Tai ainakin jaloillani. Kovasti kyllä koitin koko ajan katsella hyvää paikkaa mennä maate ja pari kertaa pääsin jo polvilleni, mutta heti ihmiset hätistivät minut takaisin ylös.

Sitten tuli tuttu eläinlääkäri. Pääsin takaisin karsinaan ja minua tutkittiin. Mahaan sattui, ja sitten sattui kaulaan ja sitten taas nukutti. Mutta sattui vähemmän, siihen hetkeen asti kunnes häntäni nostettiin ylös ja käsi työnnettiin sisääni. Olisin pahastunut, jos en olisi ollut niin uninen. Aikanaan sekin loppui mutta sitten seurasi se vielä ikävämpi osuus, paksu letku kaivettiin esiin ja työnnettiin sieraimestani sisään. Se se vasta kuulkaa ikävää onkin. Sitten minua vielä kopeloitiin hännän alta uudestaankin. Mutta onneksi sekin loppui aikanaan. Ei enää väsyttänytkään niin paljon, joten aloin etsiä karsinaan unohtuneita heinänkorsia.

Eläinlääkäri lähti ja Oma ihminen otti minut narun päähän ja lähdimme Äitisuokin ja hänen toisen oman ihmisensä kanssa kävelylle. Käytiin taas ison tien toisella puolella ja menin tunnelista kuin vanha tekijä, melkein paremmin kuin Äitisuokki! Joku oli laittanut isoja lammikoita yhden tien vierelle, ja huolellisesti kiersin ne kaikki (ja ensimmäisestä kerrasta viisastuneena koitin pitää huolen, että kiersin ne jostain muualta kuin Oman ihmisen päältä). Sitten käveltiin hiekkatietä pitkästi. Tämä oli minulle jo ihan tuttu juttu, viime viikolla kävimme täällä Oman ihmisen kanssa kahdestaan. Silloin tuuli paljon ja minäkin olin kuin lentoon lähdössä ennen kuin uskoin Omaa ihmistä, että liehuminen ei kannata ja parempi on vain kävellä omalla paikallani. Tänään kävelin oikein mallikkaasti, ja aina silmän välttäessä koitin pihistää vähän syötävää tienlaidan puskista! Takaisin tullessa väistelin taas lammikot mutta seuraavalla tiellä se ei enää onnistunutkaan, kun lammikko meni tien poikki. Sitten ei auttanut muu kuin kävellä siitä läpi, ja kun Äitisuokki käveli seuraavista lammikoista läpi (vaikka ne olisi helposti voinut kiertää) suostuin Oman ihmisen pyyntöön ja kävelin minäkin niistä, vaikka ne olivatkin vähän epäilyttäviä. Takaisin tallille päästyämme jatkoin heinänkorsien metsästystä karsinassa, ja ihmiset lähtivät pois.

Tuonne sattuu, mahaan!
Tallinemäntä tuli jonkun ajan päästä katsomaan minua. Nyt mahaani oli alkanut taas sattua, ja makoilin karsinassa. Tallinemäntä alkoi vähän hieroa vatsaani, ja ai että se tuntui hyvältä! Ojensin päätäni ja kerjäsin lisää aina, kun hierominen loppui. Oma ihminenkin tuli takaisin ja sitten minua hierottiin kahden naisen voimin vähän aikaa. Mutta sitten vatsaa kipristeli taas niin, että koitin pyörähtää ympäri. Se kiellettiin heti ja sen sijaan jouduin Oman ihmisen kanssa kävelylle. Kierrettiin pitkin peltoja ja tiristin pari lantapalloa laitumen nurkkaan. Sitten käveltiin taas. Ja mentiin talliin lepäämään. Ja käveltiin. Ja mentiin talliin. Ja käveltiin. Ja mentiin talliin. Tallissa en millään olisi halunnut seistä, ja pääsinkin välillä makaamaan, kunhan en yrittänyt pyörähtää. Mitä yritin kyllä aika monta kertaa, kun mahaa kipristeli tosi inhottavasti! Eläinlääkäri tuli uudestaan, ja kaikki ikävä toistettiin uudestaan, letkuosuus jopa kahdesti. Kävin vähän kävelemässäkin ja koitin laittaa maate pihallekin, enkä millään olisi noussut takaisin ylös. Minuun sattui jo tosi kovasti, enkä jaksanut millään seistä tallissakaan. Onneksi vihdoin minut päästettiin maate karsinassa, siinä oli helpompaa olla. Lopulta eläinlääkäri lähti, Oma ihminen rakensi heinäpaalipedin karsinani viereen ja Tallinemäntä ja Oma ihminen kävivät evästämään karsinani eteen. Tallinemäntäkin lähti sitten ja Oma ihminen kävi maate heinäpaaleille.

Väsyttävää tämä sairastaminen!
 Minä makasin, nousin ylös ja makasin vähän toisella kyljellä ja sitten vaihdoin taas asentoa. Hiljalleen olo alkoi viimein helpottaa. Menin maate, pieraisin, vaihdoin asentoa, pieraisin ja niin edelleen. Vihdoin olo helpotti niin, että saatoin itsekin ottaa pienet torkut. Aamuyöstä vihdoin oloni alkoi olla taas normaali ja huomasin, etten ole syönyt mitään pitkään aikaan! Oman ihmisen peti oli näppärästi siinä karsinan oven vieressä ja vaikka ovi oli auki koko yön, olin ollut Kiltti Tyttö enkä yrittänytkään tulla sieltä ulos. Mutta vaikka kuinka vaivihkaisesti koitin vetää heinäpaalin reunasta muutamaa kortta itselleni, Oma ihminen huomasi sen ja työnsi päätäni vähän kauemmas. Paalit vietiin pois, karsinan ovi meni kiinni, Oma ihminen puuhasteli jotain ja lähti sitten. Minä jäin odottelemaan aamuheiniä, jotka iloinen Tallinemäntä tarjoilikin muutaman tunnin päästä.

Oma ihminen sanoi, että ihan näin pitkälle ei olisi tarvinnut mennä traileriharjoituspäivää välttääkseni!

2 kommenttia:

  1. Oijoi =(
    Thalik sairastui ähkyyn toissasyksynä, kun minä tyhmä päästin hepat vielä laitumelle muutaman tarhapäivän jälkeen.. Thalik on vähän ahne ja sehän kiskoi napansa täyteen tuoretta eikä se tehnyt hyvää mahalle :S
    Mutta meidän eläinlääkäri sanoi, kun letkutus ei meinannut onnistua, että rauhoittaa ei voi, koska se laiskistaa suolta lisää, eli se on paha juttu. Eli oli pakko yrittää onnistua letkutuksessa ilman rauhoitusta. Letkutus onnistui lopulta eikä tukoksiakaan löytynyt ja onneks tilanne laukes jo siinä puoleen yöhön mennessä!

    VastaaPoista
  2. Ei se (kevytkään) rauhoitus varmaan kovin hyväksi olekaan, mutta minuahan ei tutkita. Eikä varsinkaan tungeta mitään letkua nenään. Ja vielä vähemmän kättä hännän alle. Ei varmasti. Paitsi silloin, kun kovasti torkuttaa, jolloin en jaksa pistää hanttiin...

    VastaaPoista