Tänään

Olen laitumella, ohi kävelee toinen hevonen. Kävelen mukana niin pitkään kun laidun antaa myöten. Kyllä joku tulee minulle kaveriksi, jos teen aina tuttavuutta aidan läpi. Kohta alkaa olla ruoka-aika. Tuttu autonääni kuuluu, kohta voi jotain tapahtua! Hetken päästä kuuluu kolinaa, hirnun varmuuden vuoksi. Huomaattehan, minä täällä! Hörisenkin, kun Äitisuokki antaa mallia. Oma ihminen tulee, kävelen vastaan. En millään malttaisi kävellä, mennään jo talliin, syömään! Oma ihminen kuitenkin käskyttää pysähtymään ja peruuttamaan. Tottelen, mutta heti kun saan luvan liikkua, menen taas liian lujaa. Joudun seisomaan taas. Maltan kävellä paikallani, mutta vain juuri ja juuri. Tiedän, että kaurat odottavat!

Pahus, tallin pihalla onkin traileri. Kehoituksesta mietin hetken ja nousen sitten lastaussillalle, että yllän kauroihini. Syön hetken, ennen kuin Oma ihminen pyytää minut pois. Ämpäri siirtyy pidemmälle koppiin, sitten pääsen taas syömään. Mietin hetken, mutta nälkä voittaa ja menen perässä. Syön taas hetken kunnes minut pyydetään pois. Nyt ämpäri siirtyy Tallinemännän käsiin ihan kopin perälle saakka. Punnitsen vaihtoehtojani, nousenko koppiin vai jäänkö ulos? Nälkä voittaa, kiipeän sisälle. Mutta Oma ihminen on kopin ulkopuolella, se on aina vaarallinen tilanne. Tulen sittenkin ulos pureskelemaan suuni tyhjäksi. Oma ihminen siirtyy toiselle puolelle lastaussiltaa ja kiipeää itsekin sisään seinän toiselle puolelle. Nousen taas kyytiin. Oma ihminen liikahtaa kohti ulkoilmaa, peruutan äkkiä pois. Minut pyydetään taas sisälle, mietin hetken mutta nousen sitten kuitenkin ja menen syömään. Syön, kunnes tilanne alkaa epäilyttää liikaa. Alan tehdä lähtöä kun Oma ihminen pyytää minut ulos. Mietin hetken pureskellessani suuta tyhjäksi ja suostun nousemaan autoon takaisin. Tätä jatketaan, kunnes olen saanut ruoka-astian tyhjäksi. Sittenkin minut pyydetään kerran sisälle, saan sokeripalan, nami! Sitten mennään talliin.

Oma ihminen hakee jonkun ison esineen. Se nousee ilmaan ja kun en ehdi nähdä sitä kunnolla, juoksaisen vähän karkuun. Ihmiset rauhoittelevat ja näyttävät esinettä paremmin. Se tuoksuu nahalle. Sanovat satulaksi. Oma ihminen nostaa sen selkääni, siellä se ei minua haittaa. Jatkan heinien syömistä. Oma ihminen ottaa sen pois ja menee toiselle puolelleni, nostelee sitä taas ilmaan ja laittaa sen selkääni. Saan sokerin, nam. Kerjään lisää, mutten saa. Satula nousee välillä selkääni, välillä se otetaan pois. Talliemäntä tulee toisen satulan kanssa, ensimmäinen nousee karsinan reunalle. Koitan maistella sitä, mutta ihmiset vähän estelevät. Toinen satula nostetaan selkääni, ja remmi kiedotaan vatsani ympäri. Kiristys on jo tuttu juttu, jatkan heinien hamuamista. Oma ihminen hakee riimun ja narun, kävelemme kentälle.

Kävelen ihan rauhassa, kunnes otan yhden raviaskeleen. Selästäni kuuluu läpsähdys. Karmeaa! Hyppään, läpsähdys kuuluu isompana. Selässäni oleva satula liikahtaa vähän. Hyppään. Pukitan. Laukkaan ja pukitan. Läpsähdyksiä kuuluu aina vain, enkä pääse siitä mitenkään eroon. Juoksen Omaa ihmistä ympäri ja koitan saada läpsähdyksiä loppumaan. Oma ihminen päästelee rauhoittavia ääniä, jotka muuttuvat kehuiksi, kun hiljennän käyntiin ja pysähdyn. Auta! Oma ihminen kehuu ja rapsuttaa ja pyytää kävelemään. Se on helpompaa, läpsähdyksiä ei kuulu. Nostan ravin toiseen suuntaan, nyt läpsähtelee taas ja hypin taas, tasajalkaa ja kahdella jalalla ja potkin taakseni. Mikään ei auta. Pysähdyn, mutta Oma ihminen käskee jatkamaan. Jatkan ravaamista läpsähtelyistä huolimatta. Oma ihminen kehuu kovasti. Saan pysähtyä ja saan vähän rapsutuksia. Jatketaan toiseen suuntaan, ravaan siististi, mutta kuuntelen silti läpsähdyksiä. Saan siiryä käyntiin, se on paljon mukavampaa. Oma ihminen kehuu kovasti ja lähdemme takaisin talliin. Siellä satula riisutaan ja Oma ihminen nauraa, että olen jo ihan iso hevonen, kun saa harjata satulavyön hikistämää mahaa. Olipas se omituista! Oma ihminen toteaa, että olisi pitänyt jättää jalustimet pois, kun leveän satulan satulasiivet heiluivat ravin tahdissa niin kovin. Mutta tulipa kokeiltua. Saan harjauksen, rapsutuksia, kehuja ja jatkan heinien syömistä. Naapurikarsinan Äitisuokki ei ole yhtään vaikuttunut siitä, mitä jouduin kokemaan. Hän tosin antaa ihan suosiolla vangita itsensä koppiin, joten hän taitaa olla jo ihan menetetty tapaus. Olen silti tyytyväinen itseeni, ja jatkan syömistä.

Seuraavana päivänä ravasin jo pomppimatta, vaikka ei tämä ihan suosikkipuuhaani ole.

Olenpa jo iso!