Maailma laajenee

Koppi on näköjään tullut jäädäkseen. Pidän silti urheasti pintani enkä jää sinne vangiksi, vaikka saatankin käväistä sisällä hakemassa iltakauraa. Melkein joka ilta. Ja aika monta kertaa, ennen kuin kaurat on syöty. Mutta pidän tarkasti Omaa ihmistä silmällä, ja huomaan kyllä jos ajatuksissa vilahtaakaan takapuomi. Silloin vilahdan kopista ulos nopeammin kuin ihminen ehtii räpäyttää silmäänsä. Tai ainakin niin päättäväisesti, ettei ihmisrääpäleillä ole siihen nokan koputtamista. Varmuuden vuoksi teen niin myös silloin, jos kauempaa kuuluu mitä tahansa erikoisempaa ääntä. Vara aina parempi, sanon minä!

Viime viikolla Oma ihminen armahti minua lastausharjoituksista. Syynä saattoi olla myös edellinen päivä, joka päättyi siihen, että minä kieltäydyin menemästä lastaussiltaa pidemmälle ja ihmisen korvista nousevan höyryn saattoi melkein nähdä. Joka tapauksessa lähdettiin kävelylle kopin sijaan, mikä sopi minulle oikein hyvin. Kiltisti seurasin Omaa ihmistä, vaikka Äitisuokki jäikin huutelemaan perääni laitumelta. Mentiin kohti isoa tietä, mutta tällä kertaa ei jäätykään syömään siihen lähistölle tai käännytty tien päässä kotiin, vaan jatkettiinkin suoraan. Kävelimme ison tunnelin läpi ja vaikka autoja vilahtelikin välillä yläviistosta ennen ja jälkeen tunnelin, niin kävelin silti minne Oma ihminenkin meni. Vähän hermostutti, mutta ihminen heittäytyy niin kärttyiseksi jos koitan rynnätä ohi ja yhtään koppia ei kuitenkaan ollut näkyvissä, niin kävelin sitten omalla paikallani eteenpäin ja kuuntelin, kun Oma ihminen kehui minua maasta taivaisiin. Mutta sehän nyt kuuluu asiaan, ainahan minua kehutaan kun olen niin hieno! Hetkeksi jäätiin syömään ruohoa (noh, minä söin ja ihminen oli vahtina), mutta kun pidin autotietä silmällä koko ajan, lähdettiin melko pian jatkamaan matkaa. Käveltiin ihan uusia teitä ja välillä pysähdyttiin haukkaamaan vähän ruohoa. Yhden tien poikki meni iso lammikko eikä minun auttanut muu kuin kävellä siitä läpi, vaikka vesi onkin tosi karmaisevaa. Lammen jälkeen piti juosta nopeasti kauas siitä, mutta Oma ihminen hermostui taas ohittelusta ja jouduin peruuttamaan paikoilleni. Edempänä käytiin taas ruohostamassa ja sitten palattiin takaisin. Tälläkin kertaa oli pakko mennä yli siitä vedestä ja nyt pysyin paikoillani koko matkan, vaikka olemuksellani kerroinkin ihmiselle, että tämä on nyt ihan henkilökohtainen palvelus siitä hyvästä, ettei lampi ole traileri. Takasinkin mennessä piti kävellä siitä tunnelista. Hetkeksi jäin miettimään, että kannattaako sittenkään mennä, mutta päätin sitten seurata kuitenkin. Oma ihminen oli paljon iloisempi kuin edellisenä päivänä ja kehui minua kovasti kun pääsimme takaisin laitumelle. Äitisuokkikin oli taas tyytyväinen, kun sai minut taas silmiensä alle. Paraskin huolehtija, kun jättää minut melkein joka päivä yksin eikä tule takaisin ennen kuin olen juossut itseni hikeen laitumen viertä.

Oma ihminen kertoi hyvin epävirallisen haravanvarsimittauksen näytäneen,
että olen kasvanut jo hevosmittoihin! Juuri ja juuri, mutta kuitenkin...

Se onni oli kuitenkin lyhytaikaista, ja tällä viikolla ollaan taas seisottu kopissa ja lastaussillalla ja sen edessä. Tosin ei ihan joka päivä. Eilen sain paljon ihmisiä vieraakseni laitumelle, ja hyvän emännän tapaan pidin mielelläni seuraa heille, etenkin kun leipätarjoilu pelasi. Tänään Oma ihminen vei minut kentälle ja käveltiin pari kertaa maassa olevan huovan päältä. Ensin vähän kyselin että onko tuo nyt ihan tosissaan, mutta kun vähän kaviolla kokeilin eikä mitään tapahtunut, niin menin siitä sitten yli joka suunnasta. Sain siitä hyvästä jotain makeaa ja pientä suuhuni. Sitä piti pyöritellä melko pitkään, ennen kuin sain sen aseteltua pureskeluasentoon suussani. Mutta olipa se hyvää, siitä hyvästä toiveikkaasti suuntasin uudelleen huovalle, jos sieltä irtoaisi lisääkin namia? Irtosi vain rapsutteluja, mikä sinänsä on ihan kivaa sekin. Sitten piti kävellä ja pysähtyä ja lähteä liikkeelle maiskutuksesta ja pysähtyä taas ja lähteä liikkeelle, kun Oman ihmisen jatkokäsi koski kankkua. Sitä sitten jatkettiin jonkun aikaa ja mentiin sitten kävelylenkille ison tien luo. Nyt ei tarvinnut kuitenkaan mennä tunnelista, vaan kaarrettiin metsäpoluille ja sieltä sitten takaisin laitumelle.