maanantai 4. maaliskuuta 2013

Huomiohakuisuutta

Omasta ihmisestä on tullut ihan kontrollifriikki. Aina kun olemme yhdessä ulkona en saa hypellä yhtään ja tuijotella ympäristöä, vaan koko ajan pitäisi huomioida Oma ihminen. Sitten seisotaan pää alhaalla ja peruutellaan ja mennään eteenpäin ja taas seisotaan pää alhaalla. Tai pitää kääntää päätä kyljelle kohti Omaa ihmistä, mutta silti ei saa ajankuluksi nyppäistä Omaa ihmistä hihasta, vaikka se niin houkuttelevasti siinä edessä olisikin. Välillä minua tökitään sinne tänne ja pitää väistää tällä jalalla ja tuolla jalalla ja aina pitäisi jaksaa katsella Omaa ihmistä. Kieltämättä nykyisin minua kyllä hermostuttaa paljon vähemmän kentällä oleminen, ja vaikka välillä hermostunkin outoihin pyyntöihin ja ihan vähän polkaisen jalkaa ja leviän joka suuntaan, niin sitten on taas ihan ookoo vain seisoskella. Narun nypeltäminenkin tuntuu olevan kiellettyä, ainakin päätellen Oman ihmisen ilmeestä kun hän veti suustani pitkät pätkät kuolattua riimunnarua. Mutta oikeasti, kuka muka jaksaa koko ajan keskittyä, häh?

Tarhassa olenkin sitten esimerkillisen rauhallinen.
Etenkin silloin, kun aurinko paistaa ja maha on
täynnä päiväheiniä.

Yhtenä päivänä sentään käytiin vähän pidemmällä kuin kentällä, kun mentiin taas kohti isoa tietä. Se oli kyllä vähän pelottava reissu. Mennessä yhden talon pihalla oli iso auto täynnä koiria ja ihmiset juoksentelivat ja kiljahtelivat pihassa ja heittelivät lunta toistensa päälle. Melkein jo aloin huolestua tosissani, ennen kuin he huomasivat minut ja rauhoittuivat. Sitten mentiin vähän matkan päähän isosta tiestä seisoskelemaan. Välillä piti vähän nostaa päätä ja kurkata että mitä ääniä sieltä kuuluukaan, mutta muuten seistiin ihan rauhassa, Oma ihminenkin vain juoruili Isoveljen Oman ihmisen kanssa. Mutta sitten mentiin vielä lähemmäs tietä ja äänet alkoivat tulla vähän yläviistosta ja sitten en ollutkaan enää ollenkaan niin rauhallinen. Vähän aikaa seisoskeltiin sielläkin ja Oma ihminen pyysi päätäni alas, mutta se ei ollut kyllä yhtään kivaa. Jonkun ajan päästä Oma ihminenkin tajusi että nyt on liian jännät paikat ja menimme vielä hetkeksi seisomaan sinne kauemmas, ennen kuin palasimme kentän kautta talliin.

Ja yhtenä päivänä minut taas käärittiin remmeihin ja laitettiin käytävälle seisomaan, vaikka karsinassa olisi vielä ollut syötävää. Ihmiset eivät sitten yhtään ajattele asioiden tärkeysjärjestystä! Sitten ihmiset pyörivät ympärilläni ja aukoivat remmejä kyljiltäni ja puhuivat paljon. Sitten jostain kaivettiin vielä lisää remmejä. Oikeasti, kuinka paljon nahkahihnaa minun ympärilleni oikein tarvitaan? Sitten viereeni tuotiin jotkut pitkät puukepit ja taas ihmiset pohtivat vieressäni, kuinka ne oikein saataisiin kiinni minuun. Remmejä heiluteltiin ja lopulta ne puukepit roikkuivat molemmilla puolella niistä nahkaremmeistä kiinni. Minä vaan seisoin ja haaveilin karsinassa odottavista heinistä. Tai aluksi piti tietenkin nuuhkaista, mitä kylkiini ollaan oikein sitomassa. Kun ihmiset olivat saaneet vihdoin kaiken haluamaansa järjestykseen, käveltiin jokusen kerran käytäväää ees taas, ensin eteen ja taakse niin että ne kepit osuivat kylkiini kun kävelin, ja sitten pari kertaa niin, että ne kepit laahasivat maata silloin, kun menin eteenpäin ja olivat siellä kyljen vieressä kun peruuteltiin takaisin. Ensimmäisellä kerralla vähän nostin päätä ja kuuntelin takaa tulevaa rahinaa, mutta kun ei sen kummempaa tapahtunut niin annoin keppien rahista. Oman ihmisen saa joskus aika helposti iloiseksi. Ja kun Oma ihminen on iloinen, minä pääsen takaisin karsinaan jatkamaan keskeytynyttä ruokailuani. Ei paha.

3 kommenttia:

  1. Kylläpä sinun omasta ihmisestä on nyt tullut nipo! Mitään mukavaa ei saa rauhassa tehdä, vai mitä? No. Ehkä se on kuitenenkin hyvä että kun väistämättä kasvaa isoksi hevoseksi niin oppii käyttäytymäänkin isojen hevosten tavalla. Niin, ja jos oma ihminen on tyytyväinen niin voi olla mahdollista, että hän heltyy antamaan edes pari porkkanaa...

    VastaaPoista
  2. Hei, mutta olepsa sinä saanut kauniin riimun :) Olet NIIN söpö!

    VastaaPoista
  3. Kiitos :) Kyllä minä yritän tehdä niin kuin ihmiset pyytävät, aina kun maltan. Eikä ympärillä tapahdu mitään jännempää. Ja etenkin, jos tiedossa on porkkanaa ;)

    VastaaPoista