Elämää haavojen välissä

Näin hienot huurreripset sain kun juoksin hetken pakkasessa!

Tänään kuluttelin kaikessa rauhassa aikaa tarhassa heinänkorsia etsiskellen, kun Oma ihminen tuli paikalle. Sain kunnon harjauksen pitkästä aikaa, ja melkein kun aloin jo vähän tylsistyä paikoillaan seisomiseen, Oma ihminen otti minut kävelylle. Mielelläni kävelin Oman ihmisen vierellä ja katselin maisemia, viime kuukausina kun olen katsellut pääasiassa karsinan seiniä. 

Yhden talon pihassa oli paljon ihmisiä ja jotain pärisevää laitetta käynnisteltiin kun menimme ohi, mutta ensimmäisen tuijottelun jälkeen kävelin siitä ihan reippaasti ohi. Jatkettiin eteenpäin, mutta mitä kummaa, vaikka mentiin maneesille päin niin ei käännyttykään sinne, vaan jatkettiin suoraan. Vähäksi aikaa minun piti pysähtyä ja kysäistä Omalta ihmiseltä, että ihan tosissaanko me muka mennään suoraan, mutta kuulemma niin oli. Käytiin sitten yhden tien päässä kääntymässä ja palattiin samoja jälkiä takaisin. Mutta vähän maneesin risteyksen jälkeen aloin kuulostelemaan edessä kuuluvia ääniä ja päätin juurtua paikoilleni. Oma ihminen vähän hätisteli liikkumaan ja pari askelta suostuinkin luikertelemaan ääniä kohti, mutta sitten junttasin jalkani paikoilleen ja liikuin lähinnä vain taaksepäin, jos jonnekin. Oma ihminenkin meinasi jo vähän hermostua, kun en tullut mukaan. Mitä enemmän minua hätisteltiin liikkumaan, sitä syvemmälle maahan juurruin. Minä kuulin ihan outoja ääniä sieltä mutkan takaa ja yritin kaikin keinoin kertoa, että meidän on paljon turvallisempaa olla siinä, kun lähellä oli pari muutakin hevosta tarhaamassa, kuin lähteä äänten syötiksi. Ei haitannut, vaikka yksi autokin ajoi takaa ohi. Jonkin aikaa seisottiin ja otettiin aikalisää, sen jälkeen Oma ihminen kiepautti talutusnarun takajalkojeni takaa eikä siinä sitten muu auttanut kuin jatkaa eteenpäin kohti kamalia ääniä. Eikä menty kuin parikymmentä metriä ja johan Omalle ihmisellekin valkeni mitä minä yritin kertoa, edestä nimittäin tuli mies matalan pärisevän koneen päällä.

Vaikka missään ei pärisekään, niin aina voi
harrastaa häntä tötteröllä juoksentelua!

Onneksi vieressä oli aukeaa parkkipaikkaa, ja moottorikelkka päristeli kauempaa ohi. Minäkin vähän pörhennyin mutta kamelin selän katkaisi talon pihassa oleva pieni poika jonkun nelipyöräisen pärisevän koneen päällä. Siinä vaiheessa kyllä nostin hännän kohti taivasta ja otin arabiaskelluksen käyttöön! Oma ihminen tosin ilmoitti, että ihan sama missä pärisee, hänen päältään ei juosta - joten tyydyin sitten tanssahtelemaan jonkun metrin Oman ihmisen takana ja kävelyvauhtia. Olipas jännää!




Sitten käytiin vielä pikku lenkki siltaa kohti, mutta hyvissä ajoin ennen sitä käännyttiin ympäri ja mentiin takaisin tarhaan. Vähän yritin ehdotella, että mennäänkö sittenkin talliin muiden luo, mutta kun Oma ihminen alkoi järjestellä narua taas sen näköisenä että kohta se kiepahtaa takajalkoihini, päätin sittenkin kulkea ehdotettuun suuntaan. Sitten pääsinkin jatkamaan heinien syömistä.