Koska karvaa lähtee edelleen enkä vieläkään ole kasvattanut tilalle kunnon talvikarvaa, olenkin saanut nyt ulkoilla loimen kanssa. Aluksi kahina vähän pelotti minua pukemisvaiheessa, mutta nyt se alkaa jo kuulua rutiineihin. Sitäpaitsi Sedälläkin on sellainen, joten kaipa se kuuluu niihin aikuisten hevosten juttuihin, mistä Oma ihminen aina välillä minulle juttelee.
 |
| Kahinaloimi on jo ihan tuttu juttu |
Kerran Oma ihminen kävi taas pukemassa remmikasan ympärilleni ja sitten käveltiin taas ympäri tarhaa. Minua vähän ärsytti aluksi, kun olisin halunnut roikkua aidan vieressä katselemassa mitä Setä tekee kentällä, mutta maltoin sitten kuitenkin keskittyä kävelemään ympäriinsä. Käännyn ohjauksesta sinne minne pitääkin, mutta vielä on vähän vaikeaa ymmärtää että pitäisi mennä myös eteenpäin - kun Oma ihminen pyytää kääntymään niin minähän käännyn, vaikka sitten ympyrän tai kaksi...
 |
| Jos hiivin ihan huomaamatta, niin saan vietyä tuon oksan... |
 |
| Minun! |
Yhtenä päivänä lähdimme kävelylle Sedän ja ihmisten kanssa. Mutta heti kun päästiin ulos, niin piti jäädä odottelemaan kun Sedän ihmiset tekivät jotain. Minä söin ruohotuppaita sen kivisen rampin vierestä, joka tallin oven vieressä viistosti nousee toiseen kerrokseen. Oma ihminen jutteli Sedän ihmisten kanssa, ja minä huomasin että rampin päällä näytti ruoho paljon paremmalta. Siispä arvioin vähän etäisyyksiä ja loikkasin paikoiltani sen rampin päälle. Ja olinpa tyytyväinen itseeni, kun pääsin sinne! Omaa ihmistäkin sai katsella kovasti alaviistoon, kerrankin. Ihmiset tuntuivat olevan hyvin hämmästyneitä ja taisipa Setäkin vähän juoksaista kauemmas kun sillä tavalla loikin. Oma ihminen tosin hämmästyksestä toivuttuaan ei näyttänyt ollenkaan ihailevan ketteryyttäni, vaan ilmoitti että saan luvan tulla samaa reittiä alaskin. Mutta eipä se tuottanut ongelmia, vähän aikaa laskeskelin taas etäisyyksiä, järjestelin jalkani ja hyppäsin takaisin alas. Sitten kohta päästiinkin liikkeelle. Mentiin taas pelottavan sillan yli, mutta turpa kiinni Sedän hännässä ei tarvinnut jäädä keräämään rohkeutta vaan marssimme suoraan siitä yli. Tallille päin tultaessa silta ei olekaan koskaan yhtään pelottava. Sitten käytiinkin kävelemässä ihan uusi metsäpolku, missä saattoi välillä haukata varvun matkaevääksi, kun Oman ihmisen silmä vältti.
 |
| Jostain syystä kaikki haluavat aina oikaista varusteitani? |
Sedän kanssa meillä menee jo ihan kivasti, välillä pidetään etäisyyttä ja välillä kaivellaan vierekkäin ruohonjämiä tarhanpohjasta. Rapsuttelu on vain vähän vaikeaa, kun molemmilla on loimet päällä. Tosin Sedällä on vähän omituinen käsitys rapsuttelusta, se ottaa minua kaulanahasta kiinni, venyttää ja päästää irti. Minä en oikein tykkää siitä, mutta en kyllä kävele kauemmaksikaan vaikka minua välillä vähän nipistelläänkin. Setä on kuitenkin tällä hetkellä ainoa seuralaiseni, kun naapuritarhan Äiti ja Poikaystävä muuttivat takaisin talvitarhaan, johon en näe.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti