Showtime

Viime päivinä Oma ihminen on tuijoitellut paljon jalkojani. Lähinnä kolmea valkoista sukkaani, ja aina sitä seuraa päänpyörittelyä ja valitusvirttä. Pari päivää sitten Oma ihminen jopa meni niin pitkälle, että otti minut seisomaan tallinkäytävälle ja kasteli jalkani, hinkutti oikein kunnolla ja moneen otteeseen. Minä en ollut ollenkaan ihastunut asiasta ja vaelsinkin välillä sinne tänne. Välillä piti pysähtyä Poikaystävän karsinan luo tukea hakemaan, mutta Oma ihminen ja märkä sieni seurasivat kuin takiaiset sinnekin. Poikaystävä on se naapuritarhan tumma ruuna, joka aina hirnuu minulle ja minäkin välillä luon sinne päin pitkiä katseita, vaikka oikeastaan Poikaystävä on kyllä ihan liian vanha minulle.

Eilen käytiin Sedän seurassa kävelemässä maneesin pihalla, sain pitkästä aikaa suitsetkin päähäni. Välillä minä menin edellä, välillä Setä edellä ja takaisin tullessa minä jumituin ihmettelemään, mikä ihmeen jumputus kuuluu siitä punaisesta rakennuksesta matkalla maneesille. Oma ihminen nauroi että tunnen ilmeisesti olevani nuorisoa, kun meinasin lähteä diskoilemaan! Mutta kun Setä oli jo kaukana edellä ja Oma ihminenkin pyyteli, että joko mentäsiin, niin eihän siinä muu auttanut kuin kävellä kohti tallia taas.

Tänään Oma ihminenkin tuli melko aikaisin harjaamaan minua. Tallissa viereiseen karsinaan oli ilmestynyt ihan uusi tuttavuus, iso tumma tamma jonka kanssa piti nuuskutella pitkät pätkät. Ja eikös Oma ihminen kaivanut taas jostain sen märän sienen ja kävi kiinni jalkoihini. Tällä kertaa tosin en jaksanut vaellella niin paljoa, kun kuppiin ilmestyneet namiporkkanat veivät huomioni. Sitten sain suitset päähäni ja kävelin uuden tuttavuuden perässä maneesille.

Mutta mitä lempoa, maneesi olikin täynnä kaikkea uutta! Siellä oli muita hevosia, paljon ihmisiä, puomeja ja aitoja, ja minua vähän jänskätti. Välillä piti vähän tepastella miniravia, mutta kun Oman ihmisen mielestä hommassa ei ollut mitään ihmeellistä, niin ei kai siinä auttanut kuin kävellä ympäriinsä. Ja kun aikani olin kävellyt, niin homma alkoikin tuntua melko normaalilta.

Vaan sitten piti mennä toiseen päähän maneesia, sinne missä oli enemmän ihmisiä. Ja argh, katosta kuului kaikenlaista kopinaa ja rapinaa! Silloin kyllä piti juosta karkuun, kun Oma ihminen oli ihan tyhmä eikä älynnyt, että nyt vähintäänkin joku susi sieltä on hyppäämässä niskaan! Mutta ei, vaikka kuinka yritin kertoa että nyt olisi viisainta ottaa ritolat, niin siinä me vain sitten loppujen lopuksi kävelimme edestakaisin ja päädyin vain tuijottelemaan epäluuloisesti sinne ylös katsomoon. Ihmisillä on kyllä ihan uskomattoman huono itsesuojeluvaisto! Kun edellinen varsa oli esittänyt asiaankuuluvat loikat tuomareiden edessä, oli meidän vuoromme mennä seisomaan.

"Juoksen nyt kun pyydät, mutta ihan kohta kyllä jämähdän taas paikoilleni!"

Ja taas poseerataan...

Ja siinä sitten seisoin, vaikka olisin kyllä paljon mieluumin edelleen tuijotellut katsomosta vaaranpaikkoja. Sitten kävelimme kierroksen ja ravattiin kaksi, ja vaikka kuinka koitin aina oven luona ehdotella, että nyt voitaisiin jo lähteä, niin ei mennyt läpi - päädyimme takaisin seisomaan siihen tuomareiden eteen. Sitten sain punaisen nauhan suitsiini ja pääsin palaamaan muiden luo. Ulkona seisoskeltiin tovi jos toinenkin, ja sitten päädyimme vielä takaisin maneesiin. Nyt sain kävellä muiden hevosten kanssa ja sitten seisottiin rivissä. Minä sain sinisen ruusukkeen suitsiini ja Oma ihminen kassin, jota ei saanut syödä vaikka kuinka ihan vaivihkaa koitin haukata. Kassissa oli kuulemma minulle uudet, hienot suitset timanttiotsapannalla! Ehkä ensi kerralla saan sitten käyttää niitä, kun tänään en saanut poseerata vaaleanpunamustassa bling-bling-riimussani, kun kuulemma suitset olivat suotavammat.

Sitten lähdettiin takaisin kotiin. Aika väsyttävää tämä nättinä olo.