Kevät tuli, lumi suli, puro on pelottava

Sataa ja joka paikka on täynnä vettä, tallista ulos tultaessakin täytyy kahlata yhden lammikon läpi ennen kuin pääsee tarhaan. Oma ihminen kävi tänään rapsuttamassa minua ihan uudella välineellä, ja se on kyllä ihan paras oman ihmisen ajatus sitten Kaverin ja porkkanoiden. Rapsutusvälineen nimi oli kuulemma Furminator. Oma ihminen rapsutti minut sillä läpikotaisin ja ai että se oli mukavan tuntuista, oikein täytyi ojentaa kaulaa ja tarjota leuanalustakin rapsuttelua varten. Loppuajan saattoi sitten torkkua tyytyväisenä ja haukoitella välillä. Ihanan rentouttavaa!

Oma ihminen on ollut viime aikoina ihan hassu, tutkinut tarkkaan karvojani joka kerran käydessään ja laskenut valkoisia karvoja. Kuulemma tämän hetken veikkaus on että pysyn sittenkin ruunikkona, kun päässä ei ole yhtään ylimääräistä valkoista karvaa ja kylkienkin karvat ovat aika lailla samalla paikalla kuin syksylläkin. Vaan aika näyttää kuinka käy!

Viikonloppuna Kaveri lähti melkein koko päiväksi pois ja minä jo ehdin pelästyä, että minut hylätään kokonaan. Illalla kuitenkin Kaveri tuli takaisin ja kertoi juttuja uudesta maneesista, esteistä ja ihmisistä. Yhdessä torkuimme illan ulkona, kumpikin väsähtäneenä omasta jännittävästä päivästämme.

Seuraavana päivänä oma ihminen vei minut kävelylle ja tällä kertaa ei tarvinnut väistää yhtään autoa. Tosin sillan kohdalla, missä on ollut ihan tavallinen hiljainen tie, kuului nyt kummaa pulputusta ja solinaa. Sitä piti jäädä ihmettelemään pidemmäksi aikaa, ennen kuin uskaltauduin siitä yli. Omalla ihmisellä ei ole yhtään itsesuojeluvaistoa, minun ratkoessani kumman äänen arvoitusta oma ihminen vain tutkiskeli karvojani ja siisti jouhiani, ja ehdotteli välillä eteenpäin menemistä. Onneksi minä olen tarkkana ja pelastan meidät molemmat, jos lumihankien takana piileskeleekin sapelihammastiikeri!