Hellepäivän hyödyntämistä

Daisyn kotiinpaluun jälkeen alkoi minulla kesäloma, joten Daisy sai viettää vähän laidunlomaakin minun viilettäessäni maailmalla. Onneksi lämpimiä päivä on riittänyt vieläkin, sillä painostavassa ukkoshelteessä on hyvä venyttää taas vähän rajoja, kun hevonen ei jaksa pullikoida ylimääräisiä!

Alikulun toiselta puolelta löytyy myös
hyvää mustikkaa. Pitäisi joku vuosi ottaa
poimuri ja satulalaukut mukaan, niin ei tarvitsisi
tyytyä vain syömämarjoihin!

Kävimme siis pitkästä aikaa tutustelemassa alikulun toisella puolella. Keskittymistä haettiin ensin lännenopein kentällä ja kun konsensus oli saavutettu siitä, keskitytäänkö minuun vai puunlatvoihin, suunnattiin kohti tietä. Horsma eväänään (pätkä suuhun vähän ennen kuin alkaa epäilyttää piti sen hyvin keskittyneenä kävelemiseen) Daisy malttoi kävellä nätisti myös alikulusta ylös, vaikka autoja kulkikin takaa. Jee! Seuraavana päivänä lähdettiinkin sitten koittamaan samaa kaverin kanssa. Talutin alikulun ja horsman taika päti edelleenkin. Nyt osui kohdalle rekka ja isoääninen moottoripyöräkin, mutta maltettiin silti kävellä nätisti. Jännitys näkyi lähinnä siinä, että suuta ei malttanut tyhjentää, ennen kuin Daisy pyysi lisää. Alikulusta selvittyämme sen suu olikin niin täynnä ruohoa, horsmaa ja muuta evästä, ettei se kuolainten kanssa pystynyt mitenkään mupeltamaan niitä. Julmasti riivin suupielestä ylimäääräiset eväät pois ja sitten jatkettiin matkaa.

Aurinko paistoi, hyttysiä ja muita inisijöitä oli hyvin maltillisesti ja hevoset olivat rauhallisia. Sadelammikoistakin päästiin joko kiertämällä tai jos kiertoreittiä ei ollut, lomposteltiin kaverin perässä lammikon läpi jo rehellisessä käynnissä. Vuosi sitten samat lammet mentiin kenttälaukkaloikilla, joten jotain edistystä on selvästi tapahtunut! Kaverin jäätyä harkitsemaan ylämäkeen Daisy käveli edelle ja lopulta mentiin ensimmäinen pätkä johtohevosena. Epäilyistäni huolimatta takana olevat kärryt eivät aiheuttaneet mitään reaktiota. Jee!

Ravipätkää ennen vaihdettiin kuitenkin järjestystä niin, että Daisy sai pitää perää (ja kärryt toimia norsujarruna, jos tarvetta ilmenee). Ja hienosti meni! Kaveri ravasi edellä ja Daisy tuli perässä, ensin ravia ja kun askel ei venynyt tarpeeksi, sitten rauhallista laukkaa. Olipa mukavaa antaa sen laukata puolilöysin ohjin ja venyttää rauhassa päätä ja askelta. Samalla tuntui siltä, että se on koko ajan hallinnassa eikä suunnitellut katoavansa paikalta ensimmäisen tilaisuuden tullen. Samaa kaavaa sitten jatkettiin koko lenkki. Välillä palauteltiin käynnissä, sitten ravattiin (laukattiin) taas. Voisi sitä viimeistä lomaviikonloppua viettää huonomminkin kuin auringonpaisteisessa metsässä oman hevosen selässä laukaten! Kotiinpäin käännyttyämme kaverisuokin askel venyi puolitoistakertaiseksi ja Daisy sai pistellä ihan hyvää laukkaa pysyäkseen perässä. Silti se ei pukittanut kertaakaan, ja vaikka nyt ohjastuntuma oli vähän vahvempi, se ei hermostunut pidätteistä vaan kuunteli ihan nätisti. Vähän eri meininkiä siis kuin pari kuukautta sitten, jolloin kavereiden kanssa yhtä aikaa ravaaminen sai herneen astetta syvemmälle sieraimeen!

Alikulku meni paluumatkallakin nätissä käynnissä, tosin en vieläkään uskaltanut olla selässä. Mutta ehkä vielä joku päivä :) Hauska seurata, kuinka tuo hevonen aikuistuu ihan silmissä, vaikka kaipa me aika hitaasti edetään edelleen. Kukin kykyjensä mukaan, ja aikaahan meillä on. Tämä oli meidän ensimmäinen oikea vauhtimaasto kaverin kanssa ja näin hienosti meni! Aina jotenkin yllättää, kun Daisyn kanssa voi jo tehdä ihan "oikeita" asioita samalla lailla kuin aikuisten hevosten kanssa, sitä on niin tottunut tekemään kaiken vähän helpotettuna ja varman päälle-versiona kun "se on vielä niin nuori".

Hyvin menneen lenkin jälkeisessä euforiassa olen sitten innostunut venyttämään taas omiakin rajojani. Estetreeni siirrettiin myöhemmäksi sateiden vuoksi, mutta uskalsin kuitenkin laukata kentällä kierroksen molempiin suuntiin ilman satulaa. Daisy oli ystävällinen ja laukkasi rauhallista laukkaa ilman ylimääräisiä loikkia. Se hiljensi raviin puoliksi oma-aloitteisesti kun totesi, että nyt tuo emäntä heiluu selässä vähän liikaa. Kyllä siitä vielä tulee hyvä tuvaistuin, joka kokemattoman (tai muuten vain tasapainottomamman) ratsastajan mieliksi laukkaa etujaloilla, hytkyttelee vartaloaan laukan tahtiin ja kävelee takajaloilla pitääkseen kyytiläisen mukana  (tämäkin on joskus nähty) :)