Hupailua

Aina ei jaksa harrastaa kovin ryppyotsaisesti, siksi meillä onkin ihan paras talliporukka. Arjen iloksi kehitellään vaikka minkälaisia puuhasteluja mielenvirkistykseksi. Tämän kevään big event oli ritarin ratsutesti. Ritarien ratsujen on oltava rohkeita, joten siispä rohkeus testiin!

Tehtävänä oli siis suoriutua temppuradasta, missä oli erilaisia tehtäviä ja pelokkeita. Koska tehtäviä ei harjoiteltu (eikä tietty mitä ne ovat) etukäteen, osa osoittautui yllättävän vaikeiksi. Olin suht luottavainen etukäteen, koska Daisy on jo osoittanut jonkinlaisia aikuistumisen merkkejä välillä, ja toimii maastakäsin huomattavasti paremmin kuin ratsailla. Jouduin kuitenkin tarkistamaan suhtautumistani, kun viedessäni kentän laidalle tulevia muovipussi-raipan-päässä-koristeita karsinan ohi Daisy sinkaisi kauhuissaan takaseinälle. Lepertelyllä ja rohkaisulla se tuli sitten lähemmäs nuuhkimaan, mutta ei se vielä ihan niin siedättynyt taida olla kuin miltä joskus näyttää.

Onneksi ihan kylmiltään ei joutunut radalle, vaan kaikki saivat kuitenkin hetken nuuskia ja testailla pelokkeita. Mikä olikin ihan hyvä, ensireaktiot olivat aika suuria ainakin Daisylla, muut kylmäverisemmät kaverit tyytyivät vain vähän levittämään sieraimia ja vilkaisemaan taluttajaansa "oletkos nyt ihan varma tästä asiasta" -ilmeellä.

Sitten radalle!

1: Este. Aloitettiin helposti, eli molempien piti loikata yli pienestä esteestä, joka oli koristettu pyyheliinoilla. Koska testihypyssä annoin hevoselle pitkän narun ja paljon vapautta joka johti vähän turhan lähellä otsalohkoa vilahtaviin kavioihin, pidin Daisyn aika lyhyellä narulla. Valitettavasti se vaikutti aika lailla loikkaan ja onnistuimme saamaan pudotuksen tällä valtavalla esteellä. No, eipä siitä olla hyppyhevosta tekemässäkään.. ;)

 2. Tötsät. Seuraavaksi oli mukavaa pujottelua tötsien ympäri. Normaalisti se menee sujuvasti sekä maasta että ratsailta, mutta kinttuja puraissut este nosti ärsytyskynnystä niin, että käännökset taluttajasta poispäin olivat yllättävän vaikeita.

Miten niin muka pitäisi kääntyä?

 3. Peruutus. Tämä oli sentään tuttua kauraa. Pysähdys, peruutus ja liikkeelle. Pyydä vain, niin Daisy tekee kyllä!

4. Peruutus puomien väliin. Tämä oli radan jokerikortti. Periaatteessa tosi yksinkertainen tehtävä ja normaalisti menee melko tapauksettomasti, mutta melkein joka hevonen venkuili tässä kohti. Muutama erittäin ilmeikäs mare glarekin tuli bongattua (eikä edes Daisylta). Pienellä huijauksella (sivulta sisään ja ulos ja peruutus takaisin, kun ollaan valmiiksi hollilla) tehtävä suoritettu!

5. Hapsuseinä. Tämä oli odotetusti vaikein este. Vaikka olikin suht tyyntä, niin aina välillä tuulenpuuska heilutteli hapsuja hevosia kohti, mikä teki siitä toki vastaavasti epäilyttävämmän. Yllättäen tästä ei tultu läpi (luovutin siinä vaiheessa, kun kahden tien kulmauksessa olevan kentän toiselta tieltä tuli hevonen ja toiselta lenkkeilijä), mutta olen aika ylpeä Daisysta silti. Vaikka hapsut olivat aluksi aivan kerta kaikkisen kauhistuttavia, se suhteellisen lyhyen aja sisällä uskaltautui tulemaan ihan hapsujen viereen ja ahkeralla kehumisella pysymäänkin siinä, vaikka selvästi jännää olikin. Sain jopa siirrellä hapsuja ja mennä itse niiden läpi, kun ensimmäisellä kerralla hapsun käteen ottaminen sai pakoreaktion aikaiseksi. Tätä tullaan harjoittelemaan vielä! Sitäpaitsi neljästä hevosesta vain yksi meni siitä läpi ensimmäisellä kerralla ja toinen sitten jälkimmäisen taluttajan kanssa. Kesän temppuradalla sitten porskutellaan kaikki läpi kuin vettä vain!

6. Tukkieste. Tämä ylittyi helposti sillä helpotuksella, että päästiin hapsuseinästä eroon.

7. Kiitos ja kumarrus! Ritarit ovat kohteliaita, joten loppuun kuului tietysti kumarrus yleisölle.

Ja toki suoritetusta radasta täytyy saada myös kunniakirja :)