Keväthangilla

Daisyn eka selfie.

Taas alkaa olla se aika vuodesta, kun elämä alkaa sittenkin voittaa. Toisin sanoen tallilla näkee töiden jälkeenkin hetken katsella maailmaa ilman otsalamppua. Tältäkö se näyttikin? Mahtavaa.

Maneesitreenien ohessa olen hyödyntänyt keväthankia ja sitä, että pari viikkoa sitten pienen hetken lähiteiden ja kentän pohjat olivat aivan täydelliset: sopivan tasainen ja tiivis lumikerros, joka ei upota ja joka pitää niin, että neiti kipinäkavionkin usaltaa laskea liikkumaan muutenkin kuin käynnissä. Satulansovituksen yhteydessä ilmi tullut lihaksiston puoliero hätkähdytti sen verran, että hetken päiväohjelmaan kuului lähipellolla kahlailu. Lunta oli sopivasti hevosta puoleensääreen tai polveen, jos mentiin vähän pehmeämmälle paikalle. Lupaavat hankitreenisessiot kuitenkin hyytyivät jäätävään flunssaan, joka kaatoi minut sohvalle ja antoi Daisylle hyvän kevätloman. Nyt onkin sitten hiljalleen palattu taas normaalielämään ja kevätpöllövirtaa on selkeästi havaittavissa! Piti oikein kaivaa päiväkirjoista, että milloin viime vuonna alkoi esiintyä "myydään eurolla" -päiviä. Pöllövirtahuippu on vielä edessä, sitä odotellessa...

Flunssasta toivuttuani lyöttäydyin seuraksi tallikavereiden maastoreissulle. Kävimme tutkimassa yhden lupaavan näköisen polun. Kävi ilmi, että polkua (joka juuri ja juuri erottui umpihangesta) riitti ehkä 10 metriä, ja sitten jatkettiin suoraa umpihankea. Tulipahan Daisylle kunnon treeni, kun minä istuin selässä (aiemmat hankitreenit kahlasin kiltisti omin jaloin) ja vaikka etummainen hevonen tekikin suurimman työn, jäi Daisyllekin ihan kiitettävästi kahlaamista. Siinä vaiheessa, kun päätimme kääntyä takaisin ja vetohevosen perä hetkeksi katosi naaman edestä, Daisy huomasi tilaisuutensa koittaneen. Hyvin päättäväisesti ja isommin lupia kysymättä se lähti ravaamaan syntynyttä polkua takaisin tietä kohti. Näemmä silläkin voi olla valikoiva kuulo, kun olosuhteet ovat oikeat! Kuunteli se sen verran, että välillä pysähdyttiin odottamaan kavereita, mutta kun liikkumislupa saatiin, askellajista ei keskusteltu. Minä koitin olla tippumatta naurun voimasta selästä, oli se sen verran huvittava. Ei sillä, hankea oli sen verran että olisi ollut pehmeä lasku jos olisinkin maastoutunut. Kovin Daisy oli tohkeissaan kun onnistui pelastamaan meidät kamalasta metsästä, mutta energiatasoon hankikahlaus ei tuntunut vaikuttavan - kaviot olivat kevyet ja käynti kovin vaikea askellaji koko loppulenkinkin ajan. Kentällä se kuitenkin ravasi luvan kanssa ihan asiallisesti, joten laitetaan hankijärkytyksen piikkiin.

Seuraavana viikonloppuna lähdimme koko tallin voimin pidemmälle maastolenkille. Käynti oli edelleen katoava luonnonvara, tosin kerrankin Daisy ei ollut ainoa, jolla oli vähän ylimääräistä virtaa kavioissa. Ravattiinkin yksi pidempi pätkä. Tai muut ravasivat. Daisy laukkasi, koitti kiilata edessä menevän ohi ja pukitteli, kun ei saanut mennä lujempaa. Onneksi on isoilla polvituilla varustettu koulusatula ja pilateksella terästetty kevyt istunta, niin loikat eivät isommin häirinneet ratsastajaa! Perä alkaa nimittäin nousta melkein yhtä hienosti ratsastajan kanssa kuin ilmankin, mikä ei ole ollenkaan positiivista kehitystä. Ei auta kuin toivoa, että tuo jää ajan kanssa pois, kun Daisy huomaa, että se on vain turhaa energiantuhlausta. Takaisin päin kuitenkin maltettiin kävelläkin paremmin ja minullakin jäi aikaa maisemien ihasteluun. Kevät <3