tiistai 31. maaliskuuta 2015

Hammashuollossa

Yhtenä päivänä Oma ihminen tuli tallille aika aikaisin, juuri olimme saaneet ruuat syötyä. Hän unohti karsinan oven auki takkiani riisuessaan, joten minähän hyödynsin heti tilanteen ja kipaisin tallinkäytävälle tutkimaan asioita. Jotain sadattelua kuului takaani, mutta kuka niitä kuuntelee. Pöydältä ei löytynyt herkullisia kuivakukkia ja Äitisuokkikin piti omaa karsinaansa hallussaan, mutta loimia sentään voi aina käydä haistelemassa ja vähän maistamassakin, jos vain ehtii, ennen kuin Oma ihminen tulee paikalle. Siinä vaiheessa on aina pakko kävellä takaisin karsinaan.

Mutta voi mikä tuuri, ovi ei sulkeutunut vieläkään! Kun Oma ihminen kiersi taakseni avaamaan viimeistä jalkalenkkiä, kipaisin vielä nuuskimassa kottikärryt. Siinä vaiheessa Oman ihmisen olemus kyllä jo vähän kiristyi ja sain riimun päähäni. Kolmannen kerran kun olin lähdössä omin luvin tutkimusmatkalle, pääni ei päässytkään karsinasta ulos vaan jäi johonkin kiinni. Aina välillä yritin, mutta sitten minun oli pakko tyytyä kohtalooni ja seistä ovensuussa odottelemassa, kun Oma ihminen harjasi minua. Koitin sentään näppäränä tyttönä mupeltaa narun solmua auki aina, kun Oman ihmisen silmä vältti.

Sitten tallille tuli ihan uusi ihminen kilisevän ämpärin kanssa. Minä olisin mielelläni tarkistanut ämpärin mahdollisten herkkujen varalta, mutten yltänyt. Pah. Uusi ihminen tuli karsinaan, jutusteli mukavia ja koitti laittaa minulle tosi hassut suitset. Minä tunsin tervettä epäluuloa ja pakitin alta pois. Mutta sitä ei voinut tehdä kovin pitkälle, ennen kuin pylly osui seinään. Päätäkään ei voinut nostaa niin ylös, ettei ihminen olisi yltänyt, kun tuli katto vastaan. Ei siinä sitten muu auttanut kuin napata ne oudot kuolaimet suuhun ja antaa vetää niskahihna korvien yli. Ja arvatkaas, mitä sitten tapahtui? Ne oudot kuolaimet pakottivat minut avaamaan suutani. Pöyristyttävää. Itse asiassa kun oikein ajattelen asiaa, olen ehkä törmännyt tällaisiin suitsiin joskus aikaisemminkin. Mutta ne ovat kovin uneliaita muistikuvia.

Suu auki kiilattuna en voinut kuin katsella, kuinka uusi ihminen hyödynsi tilaisuutta ja työnsi kätensä suuhuni. Kopeloi ympäriinsä ja antoi Oman ihmisenkin tehdä saman. Sitten hän otti yhden tikun siitä kilisevästä ämpäristä ja työnsi sen suuhuni. Ei ollut omenaa eikä porkkanaa se. Sinänsä tosin hyvä, kun en olisi kuitenkaan voinut pureskella sitä. Sitten se tikku hinkutti edestakaisin hampaissani. Välillä sain pitää hetken suuta kiinni, ennen kuin vaihdettiin tikkua ja jatkettiin taas. Ja taas. Ja taas. Sitten uusi ihminen tuijotteli hetken etuhampaitani (yksi alahammas kuulemma puuttuu kokonaan) ja sitten viilailtiin taas. Sitten sain hassut suitset pois, mutta viilailu ei loppunut siltikään. Ei se silti haitannut, seisoskelin ihan vapaaehtoisesti ovensuussa viilailtavana. Tällä kertaa Oma ihminen oli tarkkana ja tökkäsi minut ryntäistä takaisin aina, kun ajattelin lähteä kolmannelle tutkimusreissulle ihmisistä ja viilailuista piittaamatta. Joten seisoin sitten siinä, kunnes karsinan ovi suljettiin.

Nyt hampaat ovat paljon siloisemman tuntuiset. Niihin oli kuulemma kesän jälkeen kertynyt jo jonkinlaiset piikit, jotka olivat tehneet jo pieniä haavoja poskiini. Ymmärtävätpä ihmisetkin, ettei ole kiva olla, jos suitset painavat poskia piikkeihin! Kaksi poskihammastakin oli vielä tulollaan ja se yksi etuhammas oli tosiaan kadonnut jonnekin. Muuten kaikki oli normaalia. Puolen vuoden päästä kuulemma viilaillaan taas. Onneksi siihen on vielä pitkä aika.

2 kommenttia:

  1. Vai että hammashuollossa! Onkohan oma ihmisesi ymmärtänyt, että karkit on kiellettyjä (myös häneltä) jo aikoo pitää hampaansa kunnossa ;)
    Mutta jos etuhampaita puuttuu niin se yleensä tietää sitä, että on jo kasvanut niin isoksi että koulu alkaa!!

    VastaaPoista
  2. Karkkia? Mitä se on? Minä mitään karkkia saa, porkkanaa ja leipää vaan!

    VastaaPoista