Sisäistä rauhaa etsimässä

Eilen oli jännä päivä, taas uusi ihminen tuli käymään ja mentiin kentälle hänen ja Oman ihmisen kanssa. Siellä oli kaksi muutakin hevosta, ja minä nostin hännän ylös ja keskityin ympäristön tuijotteluun. Oma ihminen välillä vähän koitti huudella jotain ja peruuttaa minua, mutta minä olin niin täpinöissäni, etten oikein jaksanut kuunnella, vaikka toki väistinkin kun komennettiin. Mutta sitten se uusi ihminen tuli viereen ja peeveli, häntä olikin pakko huomioida. Piti kättään niskassanikin, kunnes laitoin pään alas. Sitten seisottiin, välillä käytiin kävelemässä (ja sitä tätiä ei muuten kiilattu yhtään, vaikka toki heti yritinkin) ja sitten seisottiin taas ja laskettiin päätä. Eikä siinä sen kummempaa sitten tapahtunutkaan, ihmisten vieressä oli ihan hyvä olla vaikka kaverit juoksivat ympärillä ja lähtivät lopulta talliin. Välillä narun päässä oli tämä Opettaja ja välillä Oma ihminen. Sitten ikuisuuden päästä kun porkkana-aika jo lähestyi kovasti ja minä siitä huolimatta seisoin oikein rauhassa ja huomioin ihmisiä ja ihan itsekin laskin päätäni ja kovasti koitin esittää olevani kiltti ja rauhallinen ja kuuliainen pikku varsa, pääsin vihdoin takaisin talliin herkuille.

Tänään Oma ihminen tuli yksin, ja kävimme taas kentällä kävelemässä ja laskemassa päätä. Oma ihminen ei ole kyllä yhtään niin jämpti ja järkähtämätön kuin Opettaja oli, mutta kyllä minä silti tottelin kiltisti, vaikka välillä pitikin jäädä tuijottamaan ohi meneviä koiranulkoiluttajia tai maneesille menevää Setää. Tallissa sain porkkanat ja sitten vielä seisoin hetken käytävällä remmeihin käärittynä. Oma ihminen otti taas jotain keppejä käsiinsä ja kosketteli kylkiäni niillä ja välillä heilutteli remmejäkin niiden avulla. Tämä oli jo ihan tuttua juttua, väistinkin takapäällä nätisti kun keppi painoi kankkua. Sitten minua vielä rapsuteltiin toisen kepin rapsutuspäällä ja Oma ihminen nauroi, että keväämmällä varmaan tästä haravoinnista tulee kunnon hitti! Sitten remmit riisuttiin ja pääsin takaisin karsinaan jatkamaan ruokailua. Kuulemma nyt keskitytään lähiviikot vain keskittymisharjoituksiin ja rauhallisena pysymiseen vaikka ympärillä tapahtuisi mitä. Minä kyllä ajattelin keskittyä myös syömiseen.

Uusia asioita

Selvisihän se viimein, miksi Oma ihminen on viime viikkoina aina välillä halunnut kurkkia suuhuni. Oikeastaan se alkoi silloin, kun kavioni vuoltiin ja seppä halusi katsoa suuhuni, mutta minun mielestäni se ei ollut ollenkaan hyvä ajatus. Sen jälkeen olen aina välillä joutunut aukomaan suutani, vaikkei se niin kovin aina kiinnostakaan. Pari päivää sitten tallille tuli uusi ihminen ja ennen kuin huomasinkaan, Oma ihminen piti taas kiinni kaulanahastani, uusi ihminen pisti minua kaulaan ja taas alkoi niiiin kovasti vääsyttääää... Sitten siinä torkkuessani suuhuni laitettiin joku rautajuttu pitämään suutani auki, Oma ihminen piti kiinni kielestäni (eikä muuten ollut kivaa vaikken jaksanutkaan sitä protestoida) ja uusi ihminen työnteli jotain metallijuttuja suussani. Sitten sain kovasti kehuja ja jatkoin torkkumista vielä hyvän tovin, ennen kuin ruokahuolto alkoi taas pelata. Suu tuntui vähän hassulta, mutta hyvällä tavalla, kun mikään ei enää nipistellyt poskiin pureskellessa.

Seuraavana päivänä Oma ihminen tuli tallille juuri kun olin pääsemässä sisälle iltaruuille ja hätisteli minua kauemmas portilta. Minä en ollut kovin ilahtunut asiasta, vähän pompin ja kun edelleen piti väistää ihmistä, lähdin laukkaan ja pukitin mennessäni niin, että yksi kavio saattoi osua Omaa ihmistä reiteen. Hän ei tuntunut kovin ilahtuneelta siitä, ja jouduin juoksemaan kolme kertaa ympäri tarhan, ennen kuin pääsin talliin. Siltikin Oma ihminen tuntui vähän murjottavan ja mieliala ei tuntunut parantuvan yhtään, kun hän huomasi loimeni jossa oli hieno palkeenkieli häntäläpän päällä. Ihan oikeasti, ei sitä aina viitsi juoksaista kavereita karkuun vaikka ne vähän ärhentelisivätkin! Minun mielialani sen sijaan parani huomattavasti kun sain ruokaa, ja edelleen vielä vähän sitten, kun huomasin Oman ihmisen raahaavan porkkanasäkkejä varastoon. Jostain syystä ylimääräisiä välipalaporkkanoita ei silti ilmestynyt kuppiini vaikka kuinka höristin korviani.

Sakkokierroksella.

Tänään taas tutusteltiin kärryihin. Oman ihmisen mieskin oli mukana. Vähän katselin niitä kärryjä aluksi, mutta sitten muistin että sieltä aisojen välistä sai porkkanaa ja kävelin varsin päättäväisesti sinne. Sitten mentiin seisomaan keskelle pihaa ja kärryt alkoivat lliikkua takanani. Mieluummin olisin kääntynyt katsomaan niitä suoraan, mutta jostain syystä Oma ihminen käskytti minua seisomaan paikoillani. Sain kyllä paljon kehuja ja välillä porkkanankin aina, kun kärryt olivat lähellä ja seisoin paikoillani. Ja kohta ne aisat jo koskettelivat kankkuani ja loppujen lopuksi ne koskivat kainaloitani molemmilta puolilta. Ja minä sain kehuja ja namia. Sitten kärryt nostettiin pois ja siirryimme kentälle. Jostain syystä Oma ihminen halusi kasvaa isommaksi ja nousi jakkaralle, jossa sitten kopisteli aikansa kun minun piti seistä vieressä ja ottaa rapsutuksia vastaan. Mikäs siinä, eipä tuo sen kummallisempaa ollut kuin sekään, kun Oma ihminen aina välillä nojailee selkäni yli karsinassa. Välillä vaihdettiin toinen kylki kohti jakkaraa ja sitten piti seistä siinä taas. Minä seisoin ja nuuskutin välillä jakkaraa, ja Oma ihminen koitti päättää mihin kohtaan tuolia jalkansa laittaisi. Sitten vielä juostiin vähän aikaa ympyrällä molempiin suuntiin ja katseltiin ohi ajavia mopoja, ennen kun mentiin takaisin talliin. Tänään Oma ihminen oli paljon paremmalla tuulella ja sain paljon rapsutuksia ja porkkanaakin kun pääsin takaisin karsinaan.

Runoillaan

Kaikkea ne ihmiset keksivätkin, minut haastettiin runoilemaan teille jotain. Kerron siis teille eilisestäni:

Aamulla pääsen ulos syömään heiniä
en olisikaan enää jaksanut tuijotella tallissa seiniä

Aurinkokin jo pilven takaa pilkistää
se saisi tarhakaveriakin vähän virkistää

Yksin kun ei ole yhtään niin kiva juosta
vaikka kuinka provosoin, ei juoksuseuraa ole tuosta

Päivällä tulee seppä trimmaamaam kavioita
sen jälkeen tahtoisin kupillisen porkkanoita

Illalla käydään ihmisen kanssa kävelyllä
nyt minulla ei ole montaakaan remmiä yllä

Välillä täytyy pysähtyä ja peruuttaa
kun ihmisten ohi ei muka kiilata saa

Ison tien äänet minua vieläkin vähän pelottaa
mutta yksittäinen auto saa ihan vierestä ohittaa

Huomenna aurinko paistaa ja linnut taas laulaa
mutta minä lähden nyt talliin syömään kauraa!

Haasteen sain Habanero-ruunan (jonka kanssa me vielä joku päivä lähdetään etelään näyttelyyn) omalta ihmiseltä.

Tässä vielä ohjeet:
Kirjoita (hevos)runo. Merkkimäärä ja tyylilaji vapaa. Jos runosuoni ei millään kuki, myös lyhytproosa (novelli) kelpuutetaan, kunhan tyylilaji on selvästi kaunokirjallinen. Runon voi kirjoittaa äidinkielellään, mikäli se ei ole suomi (kirjoitin tuon kuitenkin suomeksi, kun ette kuitenkaan ymmärrä hirnumista). Jaa haaste eteenpäin viidelle!