lauantai 10. marraskuuta 2012

Masentava marraskuu

Tuskin oli muutamaa päivää kulunut pesusta, kun Oma ihminen tuli tallille ja huomasi takajalassani haavan. Kuulemma ihan niin pitkälle ei olisi tarvinnut mennä seuraavan pesusession välttelyssä... Oma ihminen talutti minut käytävälle ja puhdisti haavan sillä aikaa kun minä seisoin kiltisti paikoillani.Välillä käännyin katsomaan, että mitä siellä jalan sivulla puuhataan. Välillä pääsin karsinaan sillä aikaa kun Oma ihminen puhui puhelimeen, ja sitten tuli ihan uusi ihminen talliin ja taas seistiin käytävällä kun jalkaani katseltiin ja paineltiin. Sitten pääsin taas karsinaan ja illemmalla sain vielä erikoisyllätyksenä ylimääräisen pienen annoksen kauroja ja mössöjä. Ihan pieni sivumaku siinä ehkä oli, mutta hei - jos kupissa on ruokaa, se syödään kyllä heti parempiin suihin!

Seuraavana aamuna en päässytkään ulos ja aamuheiniäkin tuli vähemmän kuin normaalisti. Kylläpä harmitti! Ja sitten Oma ihminen tuli apurin kanssa ja talutti minut ihan uudenlaisen näköiseen koppiin. Sen kalteva pinta oli paikoin liukas ja kun pari kertaa kavioni lipsahti, päätin varjella jalkojani ja kieltäydyin nousemasta kyytiin. Sitkeästi ihmiset yrittivät houkutella ja painostaa minua, mutta minä EN halunnut. Kerran piti oikein korostaa mielipidettäni ja hyppäsin pari kertaa pystyyn (ja saattoi siinä olla joku varvas alla kun laskeuduin) ja vedin, kunnes riimunnarun lukko hajosi ja sitten juoksinkin villinä ja vapaana häntä kohti taivasta pitkin pihamaata. Ei muuten turvonnut kinner painanut yhtään siinä hommassa! Itse asiassa minulla oli kyllä selkeä suunta, lähdin tarhalle kyselemään ihmistenkesytysvinkkejä Äidiltä ja Poikaystävältä. Vinkit vain jäivät vähän kesken, kun Oma ihminen liittyi joukkoon ja vei minut taas kopin luo. Lopulta ei muu auttanut kuin nousta kyytiin, ja sitten taas hytkyttiin jonkin aikaa kovassa metelissä. Kun pääsin taas ulos huomasin, että täällähän olen ollut aikaisemminkin. Klinikka on se paikka, jossa aina tuppaa nukuttamaan kovasti.

Sain ihan oman karsinan ja kohta Oma ihminen piteli päätäni kun toinen nappasi kaulani ihosta kiinni, ja sitä ihmetellessä kolmas tuikkasi piikin kaulaani. Melkein ehdin pahastua, mutta sitten alkoi niin mukavasti väsyttää... Jotain ympärilläni puuhailtiin, mutta minä vain torkuin pää kiinni pitelijän sylissä suurimman osan aikaa. Välillä piti sentään reipastua hirnumaan ohi meneville kavereille. Sitten kun ei väsyttänyt enää niin paljon, huomasin että jalkaani oli ilmestynyt iso side, joka ei lähtenyt millään irti, vaikka sitä vähän yrittikin ravistella. Ei kai sellaisen kanssa voi edes kävellä! Kaulassakin tuntui omituiselta. Ja kaiken kukkuraksi ihmiset halusivat, että nousisin uudestaan siihen koppiin. Sinnikkäästi yritin pitää puoleni, mutta eihän siinä auttanut muu kuin luovuttaa, etenkin kun Oma ihminen vihjaisi, että nyt päästäisiin takaisin kotiin.

Kuulemma aika iso side suhteutettuna neljän sentin havaan.

Oma ihminen ei saanut läheskään yhtä näyttävää sidettä.
Mutta kotona on kyllä selkeästi palvelutaso laskenut, ulkoilu on estetty kokonaan, kauroja ei saa yhtään, porkkanoitakin hyvin vähän ja heinääkin vähemmän kuin normaalisti. Aika epäreilua, sanon minä! Nälkä! Oma ihminen ja Tallinemäntä käyvät kyllä monta kertaa päivässä ja puuhaavat jotain kaulani tienoilla lääkeruiskujen kanssa, mutta se ei minua kiinnosta, paljon parempaa on se että heidän mukanaan ilmestyy aina heinää ruokakuppiin.

3 kommenttia:

  1. Voi sinua ressua. Yritä nyt pitää edes puolesi sen ruokailun suhteen. Siis YLEENSÄ sairaalle annetaan jotain ERITYISHERKKUJA kun on sairas. Mutta kyllä Sinä tästä selviät! -niin ja voisite suositella sille omalle ihmisellesi muuten kovempikärkisiä kenkiä...

    VastaaPoista
  2. Sitä minäkin yritän kertoa. Mutta väittävät, että kun en liiku niin liika ruoka on pahasta. Minusta kaikki ruoka on hyvästä!
    Oma ihminen lupaa laittaa turvakärkikengät useammin jalkoihinsa, vaikka ne eivät olekaan niin lämpimät ja mukavat kuin ne liiskautuvat versiot...

    VastaaPoista
  3. Vai liika ruoka :( Silloin kun on sairas niin pitää olla HERKKUJA! Toivotaan kuitenkin että pääset taas pian juoksemaan ulkona ja silloin ne herkut häviävät kyllä.

    VastaaPoista