perjantai 16. marraskuuta 2012

Neljän seinän sisällä

Sairastaminen on ihan tylsää. Koko ajan pitää olla karsinassa, ja silloin kun sieltä pääsee ulos, niin joutuu seisomaan käytävällä ja ihmiset puuhastelevat jalkani ympärillä. Minä seison kiltisti paikoillani ja protestoin vain silloin, kun haavakohtaa pestään - se on tosi inhottavaa ja ainakin pari kertaa pitää potkaista ilmaa, jotta mielipiteeni tulee selväksi. Tosin enää en potki niin lujaa kuin ensimmäisellä kerralla, silloin potkaisin itseäni vahingossa viereiseen jalkaan ja se sattui. Mutta silloinkin heti kun pesu loppui, annoin taas ihan nätisti ihmisten kääriä siteitä jalkani ympärille. Ainoa hyvä puoli tässä on se, että nyt saamme ylimääräisen yöpalan, kun ihmiset käyvät laittamassa minulle iltalääkkeet.

Viikko klinikkakäynnin jälkeen eläinlääkäri tuli katsomaan minua, ja vaikka kuinka toivoin päinvastaista, taas tuli piikkiä kaulaan. Mutta kun Oma ihminen piteli kaulanahkasta kiinni, niin se häiritsi pahastumistani niin kovasti, etten oikeastaan reagoinut pistokseen ollenkaan. Sitten ihmiset avasivat siteeni ja kuulostivat todella pettyneiltä - siihen asti hyvin parantunut haava oli alkanut tippua märkää. Sitä seurasi lisää pesua, karsinassa pitkästymistä ja lääkitystä. Tänään eläinlääkäri tuli taas, ja juuri kun olin kiinnostuneena tutkimassa lääkärisalkun sisältöä, kaulaani laitettiin lisää lääkettä ja sitten minua alkoi taas nukuttaa aika lailla.

Siinä vaiheessa kun minut oli talutettu takaisin karsinaan ja aloin virkistyä vaatimaan heiniä, jalkaani sattui vähän enemmän ja siinä oli taas uusi, iso side päällä. Kuulemma siitä leikattin pois liikalihaa ja laitettiin yksi tikki pitämään haavan reunoja yhdessä. Nyt sitten jatkan karsinassa pitkästymistäni. Ei kuulkaa ole yhtään kivaa tällainen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti