Kevyttä työntekoa

Vieläkö leikittäisiin?

Vieläkään en ole saanut uutta kaveria, mutta Oma ihminen vihjasi, että tilanne saattaisi olla muuttumassa, jos kaikki menee hyvin. Siihen asti on kai tyydyttävä leikkimään Oman ihmisen kanssa ja syömään Naapurihevosten puolella tarhaa ja kuvittelemaan, että aitaa ei olekaan.

Oma ihminen on taas alkanut viedä minua kävelyille, yksi päivä käytiin metsätiellä ja minun piti ihan itse uskaltautua sillan yli. Vähän kyllä venkuloin, etenkin kun pellolla käveli pari ihmistä tikut käsissään, ja olisin paljon mieluummin jäänyt tuijottelemaan heitä kun seurannut Omaa ihmistä sillan yli. Mutta yli mentiin kuitenkin ja sitten kävelinkin ihan reippaasti ja rauhassa, vaikka tieltä kuuluikin kiihdyttelevän moottoripyörän ääni ja vastaan tuli polkupyöräilijä ja muriseva koira. Takaisin päin mennessä siltakaan ei ollut enää jännittävä, ja sain vielä jäädä hetkeksi ruohostamaankin, ennen kuin minut vietiin takaisin tarhaan.

Kun on kävelyllä kiltisti, saa juoksuseuraa tarhaan!

Yhtenä päivänä Oma ihminen tuli illalla ja menimme kentälle, joka oli heti paljon pelottavampi, kun sitä ympäröivät aitalangat olivat kadonneet. Kaukaisuudessa kuului jonkun koneen ääni ja minä taas unohdin kokonaan, että Oma ihminenkin oli paikalla, vaan tuijottelin vain kaukaisuuteen ja yritin poistua paikalta. Sitten juostiin hetken kenttää ympäri ja sain rapsutuksia ja kehuja aina kun lähdin ravaamaan ja ravasin siivosti. Silloin kun lähdin laukkaamaan ja vähän pompahtelin, sain vain peruuttaa.

Eilen käytiin metsäpoluilla Oman ihmisen ja miehen kanssa ja vaikka välillä oli vaikea malttaa kävellä, niin pääasiallisesti käyttäydyin ihan siivosti. Tänään Oma ihminen tuli tarhaan taas iso remmiläjä mukanaan. Harjauksen jälkeen jouduin kävelemään vähän aikaa Oman ihmisen ympäri, ja kun astuin takajaloillani etukautta ristiin, sain kehuja. Aluksi tosin yritin tarjota vain taaksepäin menoa, mutta tällä kertaa se ei kelvannutkaan. Sitten mentiin taas aidalle ja seisoskelin siinä sen aikaa, kun Oma ihminen puki remmit ympärilleni, laittoi suitset päähäni ja viritteli ohjat paikoilleen. Sitten käveltiin hetki ympäri tarhaa, ja Oma ihminen alkoi jättäytyä taakse. Minä taas käännähdin sujuvasti niin, että Oma ihminen oli taas lapani vieressä, tai sitten kävelin eteenpäin ja kiemurtelin kuin käärme. Välillä toisessa suupielessäni tuntui painetta, mutta tein parhaani jättääkseni sen huomiotta. Sitten Oma ihminen huomasi, etten ymmärtänyt ja selvensi vähän asiaa. Aluksi venkoilin kovasti sitä painetta vastaan, mutta se ei vain hellittänyt, kunnes käännyin siihen suuntaan (takapuolen sivusta painava ohja ehkä vähän ohjasi tähän) ja kas, paine hellitti ja sain lisää kehuja. Sitten homma toistui, ja molempiin suuntiin. Enkä minä ole tyhmä, pian hoksasin että jos kääntää etupäätä siihen suuntaan, minkä puolen suupielessä paine tuntui, paine hellitti ja sain kehuja. Sitten mentiin taas toiseen päähän tarhaa ja käveltiin kohti porttia niin, että Oma ihminen oli takana ja välillä ohjaili minua kääntymään. Ihan joka kerta en kääntynyt ja välillä pysähdyin miettimään että mitä minulta taas pyydetään (ja testaamaan, josko saisin pysähytyä ruohostamaan), mutta pääasiassa Oma ihminen vaikutti kovin tyytyväiseltä. Hetken päästä pysähdyttiin keskelle tarhaa ja remmit riisuttiin päältäni. Sitten sain paljon kehuja ja vähän namiakin. Ihmisiä on joskus helppo miellyttää. Ja mikä parasta, namiporkkanat ovat tehneet paluun, näin tänään kun Oma ihminen kantoi taas lupaavan oranssia säkkiä talliin!