tiistai 28. elokuuta 2012

Näyttelyssä

Tuskin olin toipunut Kaverin lähdöstä, kun seuraavana päivänä Oma ihminen tuli keskeyttämään päivänokoseni. Tarhaan tuotiin vesisankoja joista ei saanut juoda ja sitten Oma ihminen alkoi kastella minua. Argh! Eikä pakoon päässyt, vaikka kuinka välillä yritti pyöriä ympyrää, aina vain märkä sieni toi lisää inhottavia roiskeita turkilleni. Ei ollut kivaa ollenkaan, uskokaa pois. Ja se vain jatkui ja jatkui ja jatkui...

Jossain vaiheessa harjani ja häntänikin kasteltiin ja se vasta olikin inhottavan tuntuista. Onneksi ihmiset ymmärsivät ahdinkoni ja pääsin välillä vähän juoksemaan ja pukittelemaan, vaikkei se jouhia kuivattanutkaan. Olin jo päättänyt jäädä syömään ruohoa tarhan kauimpaan päähän, mutta sitten Oma ihminen tuli porkkanan kanssa ja olihan se seurattava porkkanaa takaisin ämpäreiden luo...

Loppuihan se kuitenkin viimein ja tallissa tapahtuneen kuivatteluhetken jälkeen pääsin taas ulos jatkamaan päivän paistattelua.

Seuraavana päivänä käytiin taas mutka tallissa ja seurasi lisää harjausta. Oma ihminen puuhasi jotain häntäni kanssa, välillä piti ihan nostaa pää heinäkasasta ja ihmetellä, mitä ihmettä siellä puuhataan. Kuulemma tuli hieno letti!

Ja tänään sitten selvisi, mihin kaikki tämä puuhastelu oikein tähtäsi. Aamulla ihmiset tulivat harjaamaan minua ja sitten pääsin taas isoon autoon. Tällä kertaa tosin sieltä ei päässytkään heti pois, vaan ulospääsyreitti suljettiin! Sen olisin vielä kestänyt mutta sitten ylhäältä vielä vedettiin joku rapiseva juttu alas, sen takia piti melkein pompahtaa vaikka Oma ihminen olikin vieressä vakuuttamassa, ettei muka ole mitään hätää. Mutta sitten Oma ihminenkin lähti, viimeinenkin ovi suljettiin ja jäin yksin sinne tärisevään ja hurisevaan koppiin.

Ja kun vihdoin pääsin ulos, olinkin ihan uudessa paikassa! Vähän aikaa piti miettiä miten sieltä autosta pääsi ulos, mutta sitten huomasin peruuttaa ja pääsin tukevalle maalle. Siellä oli paljon muitakin hevosia, joille piti vähän huudella tervehdyksiä. Sitten pääsin uuteen karsinaan ja sain heinää eteeni. Vettäkin oli, mutta sitä en malttanut juoda vaikka isossa autossa olikin niin lämmin, että minulla oli vähän hiki. Viereisissä karsinoissa oli kavereita joten en joutunut olemaan yksin, mutta ne olivat niin pieniä että en edes nähnyt niitä, kuulin vain.

Ihmiset kävivät välillä harjaamassa minua ja sitten sain suitset päähäni ja lähdettiin ulos. Isossa hallissa piti seistä paikoillaan ja joku ihminen kiersi ympärilläni ja sitten toi kiiltelevän kepin viereeni. Ensimmäisen kerran annoin kepin koskea minua ihan kiltisti (tai no, keskityin huutamaan muille hevosille niin, etten huomannut koko keppiä) mutta sen jälkeen koitin rokotusten kanssa hyväksi havaittua keinoa, eli seisoin nätisti kunnes keppi oli melkein kiinni minussa, jolloin otin pari sivuaskelta ja kas, keppi oli taas kauempana.


Sitten menimme isoon tarhaan käveleskelemään muiden hevosten kanssa. Minua jo väsytti aika lailla kaiken matkustuksen ja jännityksen jälkeen, joten seurasin kiltisti Omaa ihmistä ensin ulkona ja sitten uudessa maneesissa. Ensin seistiin pitkään, sitten käveltiin ja sitten juostiin. Seisominen oli kivaa, sitä olisin tehnyt vaikka koko päivän. Käveleminenkin oli ihan ok, mutta juosta en olisi jaksanut kuin pätkissä. Ja heti jos juoksin ihan asenteella (eli laukkasin), niin Oma ihminen hyssytteli minut raviin. Juostiin monta kierrosta, ennen kuin ihmiset olivat tyytyväisiä (ja Omasta ihmisestä kuului taas aikamoinen puuskutus). Sitten pääsin ulos syömään ruohoa kunnes oli aika mennä taas takaisin maneesiin. Siellä seisottiin taas samalla, kun tuomarit kehuivat minua (ja väittivät, että oikea etujalkani on hajavarpainen) ja antoivat minulle pisteitä. Ajattelin hämätä Omaa ihmistä pisteidenluvun aikaan hirnumalla suoraan korvaan, mutta jostain silti saatiin kaivettua minulle pisteet 8-8-8-7-7 eli 38 pistettä ja toinen palkinto. Sain sinisen ruusukkeen suitsiini enkä ollut siitä moksiskaan, ja sitten pääsin vihdoin takaisin karsinaan. Sitten vihdoin ihmiset taluttivat minut taas isoon autoon (jonne kävelin Oman ihmisen ihastukseksi taas ihan epäröimättä enkä pelännyt sitä verhoakaan ollenkaan niin paljon) ja pääsin takaisin kotiin.

Hirmuisen rankkaaa tällainen näytteleminen, nyt taidan varmistaa että Naapurihevoset ovat paikoillaan ja ottaa kunnon torkut.

3 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon! =D Sukkajalka on jo niin iso ja kaunis tyttö!

    VastaaPoista
  2. Huh. Me tiedettiin että Sinun Oma ihminen vie Sinut sinne esiintymään.. ja jännitettiin kovasti puolestasi. Mutta myös arvattiin, että hienosti menee !! Onnea upeasta suorituksesta ja ruusukkeesta :)

    VastaaPoista