Näkemiin, Kaveri!

Kriisi, kriisi, minut on hylätty!

Eilen vielä kaikki oli hyvin ja vietimme Kaverin kanssa leppoisaa päivää laitumella. Hetkeksi meidät otettiin sisään harjattaviksi ja sitten sain suitset päähäni ja minut vietiin tarhaan. Kaveri jäi talliin joten välillä piti vähän huudella onko kaikki hyvin, mutta muuten kävelin kiltisti Oman ihmisen vierellä. Sitten Oma ihminen alkoi taas hassutella eli juoksi minun edelleni, maiskutteli ja heilutteli raippaa takaviistossa. Minä olin Oman ihmisen sanoin "kiltti pieni poni" (pah!) ja kävelin siitä huolimatta, vähän vain venytin kaulaani. Mutta sitten Kaverin oma ihminen heilutti takanani narua ja rapisutti jotain, ja johan minunkin hermoni pettivät ja lähdin juoksemaan. Mutta yllätys yllätys, Oma ihminen olikin siitä vain iloinen ja kehui minua kovasti. Yleensä kyllä joka kävelyllä minulle on kerrottu, että Oman ihmisen edelle ei saa juosta ja muutenkin olisi suotavaa pysytellä käynnissä, mutta nyt juokseminen olikin sitten ihan sallittua. Joten juoksentelimme tarhaa edestakaisin pienin käyntitauoin, kunnes Oma ihminen puuskutti sen verran, että sain pysähtyä ottamaan rapsutuksia vastaan ja haukata pari suullista ruohoa, ennen kuin pääsin takaisin talliin tarkistamaan, että Kaveri on edelleen paikalla. Sitten pääsimme takaisin laitumelle.

Tänään kaikki alkoi ihan normaalisti, sitten ihmiset tulivat hakemaan meidät talliin. Pihalle oli parkkeerattu iso auto, jossa ensin kävin Oman ihmisen kanssa pari kertaa sisällä syömässä porkkanoita. Tai minä söin ja Oma ihminen keskittyi kehumaan minua. Iso auto on aika mukava paikka, kun siellä saa aina namia ja ihmisetkin ovat tyytyväisiä, kun kävelen sinne aina ihan suoraan Oman ihmisen perässä. Sitten minä menin talliin ja Kaveri lähti harjoittelemaan isoon autoon menoa. Mutta, mutta... Kaveri ei tullutkaan takaisin harjoituksista, vaan minut vietiin ihan yksin tarhaan. Onneksi aidan toisella puolella oli tuttuja hevosia, niin en tuntenut oloani ihan niin yksinäiseksi. Välillä piti vähän huudella, että mihin Kaveri jäi, mutta muuten asetuin odottelemaan ja etsimään parhaat syömäpaikat.

Vaikka kuinka olisi yksinäistä, niin syödä täytyy!

Eikä Kaveria näy vieläkään, vaikka kuinka kurkistelen

Jonkin ajan kuluttua Oma ihminen ja Kaverin oma ihminen tulivat takaisin, mutta Kaveria ei näkynyt missään! Sitten minulla kyllä meni jo hermot ja juoksentelin vähän aikaa ympäriinsä ja huusin, että piiloleikki on ihan tylsää, tule Kaveri jo esiin! Mutta kukaan ei kuunnellut. Ihmiset pitivät minulle kyllä seuraa ja välillä pitikin aina kävellä jonkun rapsuteltavaksi lohtua hakemaan. Mutta kun mitään muuta ei tuntunut tapahtuvan, niin ei auttanut muu kuin alkaa syödä ja välillä varmistaa, että naapurilaitumen hevoset ovat edelleen paikoillaan.

Hei, pääsenkö teidän kaveriksi?

Oma ihminen sanoi, että Kaveri lähti asustamaan uudelle tallille, ja nyt olisi minunkin sitten pakko itsenäistyä vähän. Minä en kyllä millään haluaisi, kun Kaverin kanssa oli niin mukavaa! Mutta ei kai siinä muukaan auta kuin hirnua haikeat jäähyväiset, toivottaa Kaverille hyvää jatkoa ja toivoa, että tapaamme vielä joskus!