Töitä ja ötököitä

Aika rankkaa tämä lomailu, ensimmäisen yön jälkeen olin niin väsynyt että kun oma ihminen tuli katsomaan meitä niin en jaksanut tehdä muuta kun kävellä luokse ja painaa pääni oman ihmisen syliin ja jäädä seisomaan siihen. Seuraavana yönä maltoimme jo vähän nukkuakin ja ulkoilu alkoi tuntua jo mukavammalta, vaikka ötökät vähän häiritsevätkin jatkuvaa ruokailuhetkeämme. Muutaman päivän päästä saimme lisää seuraakin, kun kolme uutta valkoista hevosta tulivat myös viereisille laitumille.

Päivät ovat koostuneet siis lähinnä syömisestä ja ötököiden huiskuttelusta ja torkuista. Välillä oma ihminen tai Kaverin oma ihminen käy tervehtimässä meitä ja suihkuttelemassa pahanhajuista ainetta meihin. Suorasta suihkeesta en tykkää yhtään, mutta jos oma ihminen suihkuttelee ainetta sieneen ja hieroo sillä minua, se on ihan ok. Ihmisten vierailut ovat ihan mukavia, koska silloin saa rapsutuksia (ihanaa!) ja voi aina yrittää pihistää riimunnarun päätä tai purkkien korkkeja maisteltaviksi, kun ihmisten silmä välttää (tosin siitä tulee kyllä aina satikutia ja korkki napataan pois suusta vaikka kuinka vaivihkaa koittaisi sitä syödä).

Eilen jouduin vähäksi aikaa töihin. Ensin yksi uusista hevosista tuli ihmisten kanssa kentälle ja käveli ympäriinsä milloin kukakin ihmisistä perässään. Me Kaverin kanssa seurasimme silmä kovana aidan takaa, että mitä omat ihmiset ovat nyt keksineet. Sitten mekin pääsimme hetkeksi talliin, missä oli mukava hetki levätä ötököiltä suojassa.

Lepo jäi tosin lyhyeksi, kun minulle laitettiin taas remmit ympärille ja suitset päähän. Oma ihminen ihmetteli kun turparemmi ei enää yltänytkään vanhaan reikään vaan piti laittaa seuraavaan! Sitten mentiin vanhaan tarhaan ja kävelin taas hetken ympäriinsä oma ihminen perässä ja Kaverin oma ihminen vieressä sen kolmannen katsellessa ja huikatessa välillä ohjeita. Minä kävelin ihan kiltisti koko ajan enkä yrittänytkään ryntäillä ja käännyinkin kun oma ihminen vähän veti toisesta ohjasta. Sitten sain paljon kehuja ja pääsin taas talliin lepäämään. Paitsi että siinä vaiheessa en kyllä levännyt yhtään, kun Kaveri vietiin pois ja jäin yksin talliin. Silloin piti kovasti huutaa, että ihmiset huomaisivat, että minut on unohdettu talliin ja älyäisivät tuoda Kaverin takaisin. Onneksi Kaveri ei ollut pitkään poissa, varmaan siksi kun huusin niin lujaa että kaikki varmasti kuulivat. Sen jälkeen minun piti huolellisesti nuuhkia Kaveri kaltereiden läpi ja varmistaa, että Kaveri oli ihan kunnossa. Kohta pääsimmekin taas ulos ja kun juoksaisimme katsomassa että kaikki oli siinä kunnossa kuin lähtiessämmekin, maltoimme taas laskea pään alas ja keskittyä syömiseen.