Uusien tavaroiden virta on vuolas

Meidän tarhasta on lumet sulaneet viimein kokonaan ja pohjakin alkaa jo kuivua. Monena päivänä on tuullut ja me Kaverin kanssa olemme ottaneet kaiken ilon irti siitä, että kaikkialla kahisee. Koska mikä onkaan sen parempi syy ponkaista laukkaan ja ryntäillä pitkin tarhaa?

Oma ihminen luuli jo että olen oppinut piehtaroimaan kun selkänikin oli mutainen muutamana päivänä, kunnes Kaverin oma ihminen meni paljastamaan että olin liukastunut kesken laukan, pyörähtänyt ympäri ja jatkanut taas matkaa. Sattuu sitä parhaimmillekin, koittakaa itse juosta juuri sulaneella pinnalla ja katsotaan, kuinka hyvin te pysytte pystyssä!

Oma ihminen on viime aikoina kantanut minulle uusia tavaroita ihan urakalla. Olen saanut sovittaa uutta ihananpunaista sadeloimea ja hempeän sinistä fleeceä. Sen lisäksi minulla on uusi näyttelyriimu (jonka ketju minua kyllä vähän ärsyttää) ja naruriimua mittaillaan päähäni harva se ilta. Yksi päivä oma ihminen toi minulle uuden nuolukiven, joka oli niin ihana, että sitä piti nuoleskella varmaan parikymmentä minuuttia putkeen heti aluksi! Olin niin nuolukiven lumoissa, etten juuri edes huomannut, kun oma ihminen rapisutteli jotain pussia ympärilläni ja lopulta jopa silitteli minut läpi sen kanssa. Aluksi piti vähän nostaa päätä ja katsoa että mikä ihme se on, mutta sitten totesin ettei se ole vaarallinen ja jatkoin nuolukiven parissa.

Tällainen vaaleanpunainen unelma päähäni ripustettiin. Bling-blingit kuulemma puuttuu vielä.

Nuolukivi ilmestyi sen jälkeen kun olin päättänyt, että kaikki ylimääräiset mössöt ruuassani ovat inhottavia. Parin päivän nirsoilun jäkeen olenkin saanut kuppiini pelkkää kauraa (tosin viime päivinä siihen on tullut vähän vitamiineja lisäksi, mutta nekin ovat ihan hyviä joten syön nekin) koska se maittaa edelleen, kuin myös heinä. Lisäksi syön vähän nuolukiveä ja juuria, mitä kaivamme Kaverin kanssa tarhasta. Ja tietenkin porkkanoita!

Kesäkarvaa alkaa tulla esiin yhä enemmän ja minusta on aivan ihanaa, kun oma ihminen rapsuttelee ylimääräisiä pois, etenkin kaulalta. Oma ihminen tuumii, että olen tätä tahtia kohta ihan kalju, mutta kaulan rapsuttelu on niiiiin ihanaa että täytyy oikein nostaa päätä ja kallistella sitä parempaan asentoon. Ja kaikki paljastuva uusi kiiltävä karva on ruskeaa!

Sileää kesäkarvaa alkaa jo paljastua, mutta villavarastoa riittää vielä.

Oman ihmisen viimeisin villitys on kietoa erilaisia remmejä ympärilleni. Yksi remmi menee ryntäiden edestä, toinen kaulan päältä, yksi mahan ympäri ja selän päältäkin menee yksi. Aluksi vähän vierastin sitä remminippua kun oma ihminen heilutteli sitä ympärilläni ja yläpuolellani, mutta sen jälkeen kun huomasin että ei sekään tee muuta kuin on vain, annoin oman ihmisen ihan rauhassa laittaa sen selkääni. Mutta sitten oma ihminen keksi vielä kamalamman jutun kuin turparemmi! Se selän päältä kulkeva remmi nimittäin laitettiin kulkemaan häntäni ali! Kuvitelkaa itse kohdallenne, ei ole kuulkaa kivaa ollenkaan. Olisin varmaan ollut vieläkin pöyristyneempi moisesta intimiteettisuojan loukkauksesta, mutta kun ruokakupissa oli kuivia leipiä niin piti keskittyä syömiseenkin. Eikä se remmi onneksi kauaa siellä ollut, oma ihminen antoi lisää namia kuppiin ja otti sen pois. Huh!

Tosin parin päivän päästä oma ihminen laittoi ne remmit taas ympärilleni ja sen kamalan häntähihnankin paikoilleen, mutta nyt se ei häirinnyt minua enää niin paljon. Kaipa siihenkin tottuu, ainakin jos kuppiin ilmestyy namiporkkanaa silloin, kun ne remmit on maisemissa!