Aurinkoa ja ajoharjoituksia

Kesä lähestyy, ensin satoi niin että meidän tarhaankin tuli kunnon mutalammikoita, ja nyt on ollut niin ihanan aurinkoista, että yhtenä päivänä piti oikein ottaa päiväunet kyljellään kesken ulkoilun! Tarhassakin alkaa jo vähän vihertää, vaikka olemmekin Kaverin kanssa huolella kaivaneet kaikki hyvät valkoiset ja paksut juuret maasta parempiin suihin. Kuulemma olisimme hyviä rikkakasvitorjujia ja maankääntäjiä ihan kaupallisessakin käytössä. Mitä se sitten tarkoittaakaan.

Näin nättinä poseeraan kesäkarvassa

Viikonloppuna kävimme taas maneesilla juoksemassa, mutta nyt meillä oli Kaverin kanssa niin paljon virtaa että toistimme tuttua kaavaa - täysillä viitisen minuuttia ja sitten ei olisikaan jaksanut tehdä muuta kuin tutkiskella puomeja, kakka-astioita ja muita mielenkiintoisia asioita. Ihmiset käyttivät meitä sen jälkeen ulkokentälläkin, jossa oli paljon esteitä nuuhkittavana. Minua ei tosin isommin kiinnostanut, kävelin oman ihmisen perässä aina vähän aikaa ja sitten seisahdin paikoilleni enkä halunnut edetä ollenkaan. Paitsi jos Kaveri meni edeltä, sitten saatoin kyllä kävellä. Kotiin menimmekin sitten taas sitä pelottavaa tienvierustaa, ja vaikka autoja kulkikin paljon harvemmin kuin edellisellä kerralla ja Kaveri kulki ihan rauhassa edellä, niin silloin kyllä teki mieli liikkua, sen verran jännitti kun autoja suhahteli ohi. Onneksi matka tuntui tällä kerralla paljon lyhyemmältä ja sitten päästiin taas turvalliselle pikkutielle ja sieltä talliin.

Vaikka maneesissa jaksaakin juosta vain hetken, niin energian palautuessa juoksua voi jatkaa tarhassa.

Oma ihminen jatkaa kaikenlaisten remmien kanssa. Yksi päivä ihmiset sovittelivat jotain satulaa Kaverille, ja sitten oma ihminen nosti sen hetkeksi minunkin selkääni. Minua ei oikeastaan kiinnostanut, keskityin vain syömiseen. Kaikenlaisia ne ihmiset keksii, mutta tähän mennessä nuo keksinnöt ovat osoittautuneet pahimmillaankin vain vähän epämukaviksi, joten tuskin edes jaksoin nostaa päätäni kun satulaa nosteltiin ympärilläni ja laitettiin selkääni. Ihmiset tosin nauroivat, miten sama satula näyttikin melkein ponisatulalta Kaverin selässä ja ihan valtavalta minun selässäni!

Viimeisin villitys on laittaa minulle valjaat selkään ja sitten Kaverin oma ihminen taluttaa minua ja oma ihminen kulkee takana. Sitten kävellään vähän aikaa ympäri tarhaa ja mennään taas talliin. Koitan kävellä ihan kiltisti, vaikka vähän välillä saattaakin tehdä mieli juoksaista lujempaa tai vähän pompahtaa (ihan kuin normaaleillakin kävelyillä). Niistä remmeistä, mitä oma ihminen pitelee ja heiluttelee takapuoleni päällä en niin välitä, mutta viime kerralla kuolain oli siirtynyt vähän alemmaksi suussani ja se tuntui niin oudolta, että piti aina välillä viskoa päätä ja imeskellä sitä kuolainta niin, että unohdin keskittyä siihen, mitä ihmiset olivat tällä kertaa vailla (tosin unohdin samalla keskittyä myös tallissa olevaan Kaveriin ja kentällä oleviin tallikavereihin).

Ai niin, ja se kamala remmi takapuoleni alla - siitä en välitä enää ollenkaan. Oma ihminen laittoi sen taas päälle ja antoi leipää ja jätti sitten remmit päälleni karsinaan, joten huolehdin itse lisäeväästä ja laskin pääni heinäkasaan. Sitten kävimme vielä kävelemässä mutkan tallin käytävällä eikä remmi tuntunut enää yhtään häiritsevältä. Oikeastaan suurin huolenaiheeni tällä hetkellä on se, minne iltaporkkanat ovat kadonneet? Niitä ei ole näkynyt yli viikkoon vaikka kuinka luon iltaisin merkitseviä katseita ihmisiin ja kuoputan karsinan oven luona.