Kevät!

Viime aikoina oma ihminen on harjannut minut ulkona, mikä on ihan mukavaa, etenkin kun siinä samalla voi koittaa pyöritellä sitä hauskaa laatikkoa minkä sisästä harjat löytyvät. Ja jos se ei enää tunnu kivalta, niin aina voi mennä nakertelemaan aitatolppaa. Tosin jostain syystä siitä oma ihminen ei tykkää, mutta onneksi sitä voi tehdä ihan rauhassa sitten, kun ihmiset ovat lähteneet. Kaverin kanssa me ollaan jo tehokkaasti nakerrettu pari lautaa melkein kokonaan poikki.

Jos aita alkaa kyllästyttää, voi aina järsiä kuusia.

Eilen käytiin Kaverin kanssa taas kuuntelemassa autoja. Maltoin kävellä rauhassa koko lenkin, paitsi kentän kohdalla piti ottaa juoksuspurtti, kun se on niin jännä paikka ja tuulikin sopivasti puuskassa juuri siinä kohti. Oma ihminen tosin yllätti ja lähti juoksemaan mukana ja se alkoi melkein vaikuttaa työltä, joten katsoin parhaaksi siirtyä taas kävelemään kun Kaverin takapuoli tuli eteen. Oma ihminen sanoo että muutun ilmeisimmin vain rauhallisemmaksi kiimassa, ja tuntuu olevan iloinen siitä. Minä en ymmärrä, mistä ihminen puhuu.

Tänään kävi ihminen nostelemassa ja rapsuttelemassa kavioitani. Minä olin melkein nätisti koko ajan, vain pari kertaa piti kokeilla saisinko jalkani takaisin jos kiskaisen. Illalla oma ihminen kolisutteli lupaavasti kuolaimia, mutta kokeilikin vain jotain remmiä päähäni. Ja taas sain kuulla, että minulla on niin pieni nenä että turparemmi on liian iso. Minun nenä ei ole liian pieni, se on vain sievä! Nih! Sitten oma ihminen ruuttasi jotain pahaa tahnaa suuhun, ja jouduin nielaisemaan siitä suurimman osan. Osan onnistuin sylkemään ruokakuppiin, mutta ihmiset kaatoivat sinne porkkanaa päälle joten pakkohan se oli syödä. Porkkanoita ei vaan voi vastustaa!