Kotiutumista

Nyt olen ollut pari viikkoa uudessa paikassa ja alkanut jo kotiutua. Tunnistan jo oman ihmisen, aluksi hirnuin hänelle aina kun hän tuli tervehtimään. Mutta nyt minulla on ihan oma Kaveri enkä jaksa enää huudella omalle ihmiselle ollenkaan. Kaveri on minua puolet isompi ja kuulemma vuoden vanhempi mutta ihan kiva, vaikka aina välillä hätistääkin minua heinäkasalta pois. Minä väistän vikkelästi ja vähän naksutan suuta kertoakseni, että uskon kyllä.

Minä ja Kaveri ensimmäistä päivää yhdessä

Sinä päivänä kun pääsin ensimmäistä kertaa ulos Kaverin kanssa, ulkona oli myös Iso Valkoinen. Minä koitin mennä tervehtimään, mutta sepä ei ollutkaan ollenkaan ystävällinen vaan ajoi minua takaa korvat luimussa ja puri minua kerran niskaankin, ennen kuin ihmiset huusivat sen kauemmas. Tähän asti kaikki ovat olleet minulle ystävällisiä joten voitte kuvitella kuinka järkyttynyt olin! Vaikka kuinka koitin hiipiä lähemmäs korvat ihan hörössä niin aina Iso Valkoinen ajoi minua takaa kunnes ihmiset veivät sen pois ja jättivät minut kahdestaan Kaverin kanssa.

Siinä vaiheessa tosin Kaveri ei tuntunut vielä yhtään kaverilta, vaan juoksin varmuuden vuoksi karkuun aina kun se käveli lähemmäs. Hiljalleen kuitenkin huomasin että Kaveri halusi vain tutustua ja uskalsin pysyä paikoillani ja nuuhkaista vähän takaisinkin. Parin tunnin päästä söimme jo samalta heinäkasalta aina vähän aikaa, kunnes Kaveri hätisti minut kauemmas. Kaverin mielestä hätistely taitaa kuulua johtajana olemiseen, vaikka minä väistänkin kiltisti joka kerta. Mutta ei se haittaa, Kaveri ei hätistä minua kauas ja useimmiten antaa minun olla ihan vieressä. Ulkoilu on nyt paljon hauskempaa, kun ei tarvitse enää olla yksin!