Voihan kyljet!

Pääsin pitkästä aikaa Airan ratsastuspilatestunnille. Daisy on toiminut viime aikoina taas oikein oivallisesti, mitä nyt pientä yliyrittämistä on taas havaittavissa. Daisy yrittää kovasti ja helposti lähtee kasaamaan itseään tosi suoraksi ja tosi lyhyeksi, joka saa sen jumittumaan lavoista. Kun se jumittuu, se ei enää liiku eteenpäin, etenkään oikeassa kierroksessa. Tämä kierre saatiin aikaan alkuvuodesta, joten nyt koitan ehtiä tarttua oireisiin ennen, kun tilanne pääsee taas pahaksi. Siispä tunnin aiheena oli väistöt.

Ei riitä, että kääntää pelkkää päätä. Lopun kropan pitäisi seurata mukana.
Voisi helpottaa myös hevosen asettumista.
Kuva: Ella Karjalainen

Yksinkertainen asiakin - takaosan väistätys ympyrällä - muuttuu vaativaksi aivopähkinäksi, kun koittaa keskittyä yhtä aikaa pusertamaan vatsalihaksia, hengittämään, avaamaan lonkkia, pitämään jalat poissa heporaukan nälkäkuopista, rentouttamaan käsivarret, kääntämään vartaloa, kiristämään ulkokylkeä, palauttamaan jalat paikoilleen, kiristämään taas vatsalihakset, ottamaan puolipidätteen, kääntämään vartaloa, ainiin ne jalat... Mutta kyllä se taas palkittiin ajoittain, Daisy venytti kaikessa rauhassa pitkiä askelia, pysyi tasapainossa ja asettui nätisti. Saadapa sama tulos säännöllisesti, kahdestaan meidän suoritukset helposti menevät vain sinne päin -kipitykseksi. Minä kuvittelen tekeväni asioita, mutta mitään ei tapahdu. Onneksi sentään silloin tällöin pääsemme jonkun valvovan silmän alle, niin emme puskiinnu aivan täysin!

Vasen kierros meni ihan ok, kunhan muistin pitää jalkani siellä, missä niiden pitää olla. Sen sijaan oikea kierros oli järkyttävä. Mikä vasen kylki? Puoliero oli aivan megalomaaninen, ja minä kun koko talven pilatestuntien jälkeen olen kuvitellut jo olevani aika suora... Ensimmäiset yritykset päätyivät siihen, että Daisy pienensi ja pienensi ympyrää voltin kokoluokkaan ja eteni lennokkaasti kuin etana tervassa. Sieltä onneksi suunta on vain ylöspäin.

Oikeassa kierroksessa oma vasen kylki ei millään meinannut pysyä kasassa vaan venyi aina liian pitkäksi, ja ilmeisesti vasen lonkka ei avaudu yhtä hyvin kuin oikea, mikä johtaa siihen, että etenkin Daisyn tahmaillessa pohje ei ole satulavyön takana niin kuin pitäisi, vaan puolivälissä kylkeä. Minä olenkin katsellut talven mittaan, että Daisyn vasemmassa kyljessä on aina joskus märkä läntti, kylläpä se kihnuttaa itseään... No ei johdu kutiavasta kyljestä, vaan ratsastajan lumisesta talvisaappaasta. Kyllä on taas taitava olo!

Koitin tänään hakea kylkiäni maneesilla ja kas - Daisyhan kääntyy tosi hyvin vain sillä, että kääntää omaa kroppaa ja pitää pohkeet siellä, missä pohkeen paikka on. Muistelen tehneeni niin vielä vuosi sitten. Elämän pieniä valaistumisia. Taas. Huoh.