Joulurauhaa

Zen-mielentilasta huolimatta voi aina yrittää tulla syliin
kesken joulukuvausten.

Tämä kuukausi on humpsahtanut ohi hurjaa vauhtia. Tuskin ehtii silmiään räpäyttää, kun taas on viikko mennyt. Onneksi työkiireet jäävät taakse tallille saapuessa. Daisy on ollut nyt pitkän aikaa suorastaan hämmästyttävän rauhallinen. En tiedä, johtuuko se oikeasta ruoka/liikunta-suhteesta, kiimojen talvitauosta, uudesta satulasta vai onko se vihdoin aikuistunut oikeasti, mutta jos se ei edelleen uteliaasti yrittäisi maneesissa tutkia ja maistella kaikkea seinänvieriltä löytyviä asioita ja muutenkin olisi kiinnostunut ympäristöstään, melkein epäilisin sen olevan kipeä.

Näin ollen olen keskittynyt nauttimaan siitä, että voimme käydä illalla kävelemässä pimeällä pellolla tähtien loisteessa ilman satulaa ja pelkällä naruriimulla. Ei olisi vuosi sitten käynyt mielessä edes yrittää. Maneesilla on rentoa riisua ja pukea matkaloimea, kun toinen pysyy paikoillaan juuri siinä, mihin sen pyydän seisomaan (ellei lähellä satu olemaan kottikärryjä tai muuta mielenkiintoista, jolloin Daisy hivuttautuu sen viereen seisomaan ja haistelee/maistelee kaiken ympärillä olevan). Maneesin nosto-ovi ei tänä talvena yhtäkkiä olekaan läheskään niin epäilyttävä. Muut hevoset saavat laukata ja ravata vierestäkin ilman ylimääräisiä loikkia. Toki joinain päivinä voi olla jännempää, mutta pääasiassa näin. Ihan kuin Daisy olisi vihdoin huomannut, että maailma ei kaadu, vaikka jossain rasahtaakin - viisas pääsee vähemmällä. Hämmentävää.

Kävin pitkästä aikaa kunnon koulutunnillakin, ja kun kuski saatiin istumaan suorassa, pyytämään oikeita asioita ja ylipäänsä pysymään poissa haitoilta, Daisy liikkui niin hienosti, että olisin lentänyt selälleni hämmästyksestä, jos en olisi niin kovasti keskittynyt istumaan kunnolla. Se on kumma, miten yksinään ratsastaessa kuvittelee, että "ihan hyvinhän tämä menee", mutta kun sitten joku tulee ja laittaa ratsukon ojennukseen, niin johan tahti rauhoittuu puoleen ja ratsastaja valaistuu jälleen - "ai niin, TÄLTÄHÄN tämän pitikin tuntua"!