keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Toukokuu toivoa täynnä

Nyt minä olen jo nelivuotias, ajatella! Paperillahan minä täytin muiden hevosten tapaan vuosia jo vuodenvaihteessa, mutta nyt olen sitä ihan oikeastikin. Ihan melkein aikuinen siis jo! Kuulemma kohta minun pitäisi alkaa tehdä oikeasti töitäkin. Minusta on hauskempaa käydä kävelyillä niin, että Oma ihminen pysyy ihan omilla jaloillaan. Siispä taidan pitää Oman ihmisen edelleen varppeillaan, höystäen työskentelysessiot satunnaisilla pakopyrähdyksillä pääsee paljon helpommalla. Ilman satulaa olemme kävelleet pitkin kenttää, mutta vauhdikkaammat askellajit ja maastoratsastukset saavat vielä odottaa.

Oma ihminen on kuluttanut kevään etsimällä minulle uutta satulaa, kun entinen tuntuu kaikesta ilmatoppauksesta ja vaihtokaaresta huolimatta kipeyttävän selkäni. Etsintä on edelleen kesken, ehkä kerron siitä teille tarkemmin myöhemmin, jos Oma ihminen saa aikaiseksi kirjoittaa mietteeni blogiin saakka. Viime aikoina kirjoitustahti on kyllä ollut suorastaan hävettävän hidas, pahoitteluni siitä.

Nyt kun olen jo melkein täysikasvuinen, ajattelin näyttää teille, kuinka olen kasvanut vuosien saatossa. Oletettavasti tästä eteenpäin kasvu tapahtuu lähinnä leveyssuunnassa. Talveksi lainatut lisäsentitkin piti luovuttaa pois, kun seppä kävi viime viikolla vaihtamassa korkokenkäni tavallisiin. Itse tosin olen sitä mieltä, että pärjäisin ihan hyvin taas paljasjaloinkin. Ensimmäisen etukengän sainkin jo upotettua tarhan mutaan niin syvälle, ettei Oma ihminen etsinnöistä huolimatta onnistunut paikallistamaan sitä. Kolme on vielä jäljellä, mutta onneksi sateet pitävät huolen siitä, että hyviä mutakuoppia löytyy rallireitilläni useampia!

1-vuotiaana olin jo oppinut pitämään kuolaimet suussani.
2-vuotiaana häntänikin alkoi olla jo oikean pituinen.

3-vuotiaana osasin jo poseerata, vaikka Oma ihminen olikin vähän rikki.
4-vuotiaana alan olla mittasuhteiltani jo ihan aikuinen.

2 kommenttia:

  1. Onnea Daisy! Nyt siis alat olla aikuinen :) Ja yhtä kaunis kuin rimpulanakin. Reippaita ja turvallisia ratsasturvuosia molemmille!

    VastaaPoista