Suuressa maailmassa

Niinhän siinä sitten kävi, että minut on paiskattu pihalle tutusta ja turvallisesta ympäristöstäni ja viety ihan uuteen paikkaan, jossa saan kuulemma olla seuraavat pari kuukautta!

Olisi pitänyt epäillä pahinta jo silloin, kun Tallinemäntä otti meidät sisään normaalia aikaisemmin. Sitten Oma ihminenkin kävi pyörähtämässä, ja kengittäjämies halusi pidellä jalkojani. Teki hän niille jotain muutakin. Etujalat annoin nostella ja käsitellä nätisti, mutta takajalkojen kohdalla yritin muutamaan kertaan ehdotella, että jos kuitenkin ottaisin ne takaisin itselleni... Ei auttanut, mutta onneksi se ei kestänyt kauan. Tyytyväisenä pääsin takaisin karsinaan heinille, kun tallikaveri pääsi käsittelyyn seuraavaksi. Oma ihminen siirteli jotain tavaroita Tallinemännän kanssa ja sitten pääsin ulos. Odottamani kävelylenkin sijaan päädyimme kuitenkin avonaisen trailerin eteen. Eikö nämä harjoitukset voisi jo riittää??

Muuliperinteitä kunnioittaen koitin haudata jalkani maahan lastaussillan läpi, mutta kun raippamieskin ilmestyi taas taakse, kipusin kuitenkin kyytiin. Varmuuden vuoksi kuitenkin tulin sieltä heti ulos. Oma ihminen riippui lisäpainona vähän haitoilla, mutta kyllä minä nyt yhden ihmisen vedän minne vain. Valitettavasti se ei auttanut, vaan kipusimme kyytiin vielä pari kertaa. Nyt maltoin jo odottaa, että Oma ihminen itse pyytää minut ulos. Sitten takapuomi meni taas kiinni. Se on tosi mälsää, kun silloin ei voi edes omaehtoisesti tulla ulos. Syödäkään ei oikein malttaisi kun täytyy kytätä, mitä takana tapahtuu. Ja tapahtuihan siellä! Lastaussiltakin meni kiinni, mikä vähän huolestutti. Ja mikä pahinta, sitten meni kiinni pikkuluukkukin takaa, enkä nähnyt enää ollenkaan taivasta! Siinä vaiheessa huolestutti jo enemmän, mutta ei sieltä minnekään päässyt. Heinääkin laitettiin eteen roikkumaan, mutta kuka nyt malttaisi syödä, jos on juuri suljettu pieneen purkkiin? Eikä tilanne helpottanut yhtään, kun Oma ihminen hylkäsi minut purkkiin ihan yksikseni ja sulki viimeisenkin oven, jota olin jo alkanut arvioivasti mittailla katseellani. Argh! Sitten lähdettiin liikkeelle. Ulkoa kuului aluksi enemmän ja lopuksi vähän vähemmän ääniä, mutta outoja ääniä ja tärinää kesti kauan. Ihan hiki tuli jännittäessä.

Ikuisuuden jälkeen pysähdyimme, ja luukut alkoivat yksi kerrallaan avautua. Vihdoin pääsin ulos. Tulin varmuuden vuoksi ulos ihan heti, kun takapuomi avautui. Takaisin tärinään en kyllä mene! Kummallista. Nyt eteeni avautuikin ihan uusi paikka ja pari uutta kaveriakin. Seurasin Omaa ihmistä yhteen rakennukseen ja vasta kun pääsin karsinaan, huomasin huutaa muille tervehdyksiä. Ja sinne minä sitten jäin. Täällä on ihan uudet paikat, uudet kaverit ja uudet ihmisetkin. Oma ihminen sentään lähtiessä lupasi käydä minua tervehtimässä, vaan eipä ole vielä näkynyt. Täällä siis olen ja ihmettelen, mitä seuraavaksi tapahtuu!