Oleskelua

Tämä vuosi on hiljalleen asettunut rutiineihinsa, joka tarkoittaa että aamulla mennään ulos, illalla sisään, Oma ihminen käy välillä rapsuttelemassa ja siinä välillä syön ja koitan saada Setää ja Isoveljeä leikkimään kanssani. Tai Setää en uskalla kovin kiusata, mutta Isoveljen perässä voi roikkua niin kauan, että minut komennetaan kauemmas.

Jos ihan vähän nykäisen häntäläpästä, niin jospa Isoveli intoutuisi juoksemaan kanssani?

Yhtenä päivänä tosin menimme ulos seisomaan ihmisten kanssa ja Tallinemäntä liikutteli kärryjä takanani. Aluksi minua vähän jännitti, mutta ei siinä mitään sen kamalampaa tapahtunutkaam, tällä kertaa kärryt eivät yllättäen tökänneet jalkoihini niin kuin viimeksi. Sitä paitsi huomasin, että jos menin aisojen väliin nuuskimaan, niin sieltä saattoi löytää porkkanankin! Välillä ne aisat tosin tökkivät vähän lavoille ja sitten takapuolen sivuun, mutta menivät kauemmaksi ennen kuin ehdin päättää, ettei se ole yhtään kivaa. Sitten kävimme pikku kävelylenkin kun palautimme pihaan ilmestyneen Sedän takaisin omalle ihmiselleen. Vaikka paluumatkalla talliin kuinka suuntasin päättäväisesti kohti pihalla olevia kärryjä, tällä kertaa sieltä ei irronnut porkkanaa vaan kävelimme karsinaan.

Yleensä joudun silti suorittamaan lentoharjoituksia ihan yksin, muut vaan katsovat vierestä.

Oma ihminen käy välillä laittamassa eri loimen selkääni, kiertelee ympärilläni, pudistelee päätänsä ja ottaa loimen pois. Ja tulee parin päivän päästä taas uuden loimen kanssa. Mutta minäpä olen jo tottunut niihin eikä minua enää haittaa, vaikka ne vähän kahisevatkin. Tuntuvat vaan kaikki olevan liian isoja, paitsi se nykyinen joka alkaa hangalta lavalta niin, että Oma ihminen sai ommella siihen vähän pehmustetta. Mutta minulla on jo niin hyvä talvikarva, että hyvin tarkenen ulkona ilman peitteitäkin!