sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Helteistä heinäkuuta

Huh, nyt muuten tarkenee! Laitumelle pääsyn jälkeen oli pitkään mukavan viileää, mutta viime aikoina aurinko on paistanut ihan urakalla. Ei oikein jaksaisi edes syödä ja paarmat ovat huomanneet, että minua on hyvä pureskella. Oman ihmisen ilme oli ihan näkemisen arvoinen, kun hän viikonlopun poissaolon jälkeen kävi katsomassa minua ja sisäisti kaikki noin miljoona paarmanpuremaa rinnuksissani ja mahani alla. Lisäksi olin juostessani vähän reväyttänyt rintalihastani ja varoin vähän sen puolen etujalkaakin. Juuri, kun turvotteleva etupolvi toisessa jalassa alkoi olla normaali...

Ihan aina ei jaksa juosta, kävellenkin pääsee perille.


Sen seurauksena minut vietiin tarhaan, jossa oli kaveri viereisessä tarhassa ja näköyhteys Äitisuokkiin. Kun varmistin että seura on taattu, keskityin hamuilemaan syömistä aidan raosta. Vaan sitten Oma ihminen kaivoikin jostain esiin sienen ja alkoi pyyhkiä minua sillä. Roiskuva vesi on inhottavaa. Hyi, yäk! Se on vielä pahempaa kuin suihkepullo. Viilensihän se vähän joo, mutta silti. Heti kun huomasin tilaisuuden tulleen, löysytin riimunnarun ja juoksin tarhan toiseen päähän, lähemmäs Äitisuokkia. Oma ihminen kiroili hetken ja kävi hakemassa minut takaisin ämpärin viereen. Ja vaikka kuinka kiemurtelin, rinnukset ja mahanalus hinkattiin nihkeällä sienellä. Yhh. Sen jälkeen sieni vaihtui pienempään ja vesi pieneen pulloon, joka haisi pahalta. Ei kuitenkaan liian pahalta, joten päätin keskittyä taas ruohonsyöntiin, kun Oma ihminen siveli sienellä ja sillä öljyllä kaikki äsken kastellut kohdat. Itse asiassa se tuntui ihan kivalta, piti oikein nostaa takajalkaa, että Oma ihminen ylsi paremmin hinkkaamaan kutiavia paikkoja jalkojen välistä. Sitten pääsinkin takaisin Äitisuokin huomaan laitumelle.

Kesällä saa näyttää vähän ränsistyneeltä!

Omalla ihmisellä ja Äitisuokilla on melkoinen valtataistelu siitä, kumpi saa omia minut. Tiedänhän minä toki, että minä olen maailman ihanin ja paras, mutta ei minusta sentään tappelemaan kannata ruveta! Omalla ihmisellä on tällä hetkellä valtikka silloin, kun hän on laitumen sisäpuolella. Tosin siinä vaiheessa kun Oma ihminen on puuhannut minun kanssani ja Äitisuokki palaa valtaan se ei ole enää niin kivaa. Muuten me olemme hyviä kavereita, mutta aina kun hän on joutunut väistämään Oman ihmisen käskystä, minä joudun osoittamaan uudestaan, että väistän kyllä kiltisti silloin, kun ihminen on vetäytynyt laitumen aitojen toiselle puolelle. Yleensä pieni juoksukaari riittää kyllä, sitten voimme palata juomaan samasta saavista.

Äitisuokki vahdissa.

Opettaja oli sitä mieltä, että me olemme vähän liiankin kiinni toisissamme, Äitisuokki ja minä. Yhtenä päivänä koppi ilmestyi taas tallinpihalle ja Opettaja Oman ihmisen kanssa laitumelle. Sitten minä sain tehdä kaikkia temppuja joista sai namia. Sillä aikaa Oma ihminen hivuttautui Äitisuokin kanssa kauemmas. Kuulemma lastauskin on paljon helpompaa, jos en ole jo valmiiksi jännittynyt ja huutele vain kaverin perään. Tosin nyt Naapuritarhan tamma tuli takaisin lomaltaan, joten minulla on taas muutakin seuraa kuin Äitisuokki. Se on mukavaa etenkin silloin, kun Äitisuokki lähtee töihin, nyt minulla on edes joku pitämässä seuraa sillä aikaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti