Rentoa meininkiä

Lunta ja kuusi, mitäs sitä muuta
varsa kaipaakaan. Paitsi että kaveri
olisi kyllä kiva yllätys...

Viime aikoina elämä on ollut paljon mukavampaa! Kuulemma olen ollut alkuvuoden vähän kärttyinen, mutta koittakaapa itse olla aurinkoisia, jos ette saa syötyä kunnolla ja hampaat tuntuvat koko ajan omituisilta. Nyt olen saanut viimeisenkin heiluvan hampaan sylkäistyä ulos (tosin Tallinemäntä auttoi vähän siinä viimeisessä) ja kaikki tuntuu nyt helpommalta. Oma ihminen on käynyt kanssani kävelyillä ja kehuu kovasti, että olen viimein alkanut kuunnella kunnolla mitä hänellä on asiaa. Jostain syystä teen vaikutuksen joka kerran, kun en vaarallisen äänen kuullessani ryntääkään pakoon vaan jään steppaamaan Oman ihmisen kyynärpään tuntumaan tai vain kävelen omalla paikallani ja käännän päätäni epäilyttävän äänen/liikkeen suuntaan. Ja kun Oma ihminen on tyytyväinen minuun, on minullakin paljon helpompaa.

Joskus saatamme kävelyn päätteeksi käydä kentällä ja minä saan sokeria, jos seison paikoillani jakkaran vieressä, kun Oma ihminen käy makoilemassa selässäni. Aluksi se oudoksutti ihan vähän, mutta nyt tiedän jo mitä odottaa ja seison kuin patsas, kunnes Oma ihminen liukuu takaisin alas selästäni ja kertoo, kuinka Hieno Tyttö olenkaan.

Minulla on käynyt myös uusi vieras, sellainen joka sivelee läpi koko lihaksistoni ja sitten haluaa vielä ottaa jalkani syliinsä ja heilutella niitä edes takaisin. Oma ihminen kertoi, että hänen on pitänyt pyytää vieras käymään jo syksystä asti, mutta jostain syystä hän on parempi ajattelemaan kuin toteuttamaan asioita. Käsittelyn jälkeen on paljon rennompi olo, vaikkakaan en tykännyt yhtään takajalkojen heiluttelusta. Oman ihmisen puhdistaessa kavioitanikin heilutan takajalkaa joskus hetken edestakaisin, kunnes annan puhdistaa sen. Hieroja oli sitä mieltä, että olen jumissa jostain ristiselän paikkeilta, ja se sitten heijastuu takajalkoihini. Kystanivelen liikutteluun en reagoinut mitenkään, mistä tiedosta Oma ihminen oli kovin onnellinen. Ja kuulemma se, että olen joskus ehkä venäyttänyt selkäni ei kuulemma ole mikään yllätys. Jostain syystä Oma ihminen tuntuu olevan sitä mieltä, että täysillä laukkaaminen, äkkijarrutus aidalle, täyskäännös, ja täyttä laukkaa toisaalle ei ole ihan turvallista toimintaa etenkään, kun lumen alla on edelleen peilijääpaikkoja. Krhm...onneksi Oma ihminen ei ollut näkemässä sitä kertaa, kun jarrutukseni meni vähän pitkäksi ja päädyin lopulta päin aitaa niin, että yksi aitalankuista irtosi! Tai se on ainakin ihmisten teoria siitä, miksi vuohisessani oli haava ja aitalankku oli irti. Joskus minullekin saattaa käydä virhearviointeja.

Tänään hieroja kävi taas. Torkuin tyytyväisenä, kunnes hän alkoi painelemaan kainaloani ja selkääni ja kaulaani ja löysi ikävän tuntuisia paikkoja. Vähän piti välillä oikein nostaa jalkaa tai kääntää päätä ja kertoa, että tuo ei tunnu kivalta! Mutta sitten kun sitä vain jatkettiin, alkoi tuntua paremmalta ja saatoin taas torkkua vähän kunnes kyllästyin seisomaan paikoillani ja kuulin iltaporkkanoiden jo kuiskuttelevan minulle varustehuoneesta... Olen muuten kuulemma tosi lihaksikas etenkin se huomioiden, että Oman ihmisen kanssa käymme lähinnä lyhyillä kävelyllä. Mutta minä treenaankin joka päivä tarhassa itsekseni, koska juokseminen on ihanaa!