Työtä, loskaa ja lomailua

Kamalista kärryistä siis selvittiin, mutta ihmisetpä eivät olleetkaan vähään tyytyväisiä, seuraavana päivänä koko homma tehtiin uudestaan! Piha oli edelleen liukas ja puutyömiehet ja traktori pellon laidassa. Lähdössä koitin, pääsisinkö rimpuilemalla eroon tilanteesta, mutta ei auttanut vaan käveltävä oli eteenpäin. Jäätiköllä piti olla varovasti ja sitten tepsutin pikkuravia ja puhisin niin, että Oma ihminen alkoi kutsua minua lohikäärmeeksi. Kenguru, lohikäärme, mitä vielä? Oman ihmisen biologiantuntemus ei taida olla ihan huippuluokkaa kun ei hevosta tunnista. Pah. Menomatka oli yhtä jännittävä kuin ensimmäisellä kerrallakin, mutta kun tultiin toisen kerran ohi traktorista ja talli alkoi häämöttää, uskalsin jo vähän hengittää ja luottaa siihen, että saatan sittenkin selvitä tästä hengissä. Ihmisetkin kehuivat kovasti. Vaan kyllä oli mukavaa päästä eroon kärryistä ja remmeistä ja päästä omaan karsinaan porkkanoille...

Henkäisypäivän jälkeen seuraavana päivänä kävimmekin vain Oman ihmisen kanssa kahdestaan kävelemässä. Aluksi meinasin taas olla lohikäärme mutta kun huomasin että tämähän oli ihan tuttua juttua eikä mikään rämise perässä, niin asetuin kävelemään rauhassa. Sain pitää kuusensyöntitauonkin, kun Oma ihminen vain puhui itsekseen ja piti jotain palikkaa korvallaan. Isommalla tiellä tuli auto takaa, ja vaikka kuinka kotin hyvissä ajoin kertoa ihmiselle että nyt takaa tulee jotain, niin ei se uskonut. Käski vain lopettaa sinkoilun ja kävellä eteenpäin. Ikuisuuden jälkeen ihminenkin vihdoin hoksasi mitä sieltä tulee ja käännyttiin hetkeksi takaisin päin niin, että auto pääsi ohittamaan edestä päin. Sitten käännyttiin taas alkuperäiseen suuntaan eikä vieläkään saanut edes ravata. Muka rauhassa vain piti kävellä, vaikka juuri meni mörkö ohi! Ihmiset eivät vaan ymmärrä.

Sitten oli TAAS kärryt esillä. Argh, argh, argh! Pihassa sai taas varoa askeleita ja odottaa, että kuorma-auto meni ensin ohi. Sitten tepsutin taas sieraimet suurina tuttua reittiä ihmisten koittaessa pysyä mukana ja jaloillaan. Mutta mitä lempoa, se kuorma-auto olikin jäänyt tien laitaan ja kun kääntöpaikkaa ei ollut niin pakko siitä oli mennä ohi, vaikka auton ja tien laidan postilaatikoiden välissä ei ollutkaan kuin parin metrin aukko. Mutta kun Oma ihminen oli ihan vieressä kannustamassa ja kaikki kehoittivat kovasti minua menemään ohi, niin ei kai siinä sitten mitään, käveltiin eteenpäin. Mutta sen verran pelottavaa se oli, että kun kääntöpaikallakin oli parkkeerattuja autoja ja kaukaa kuului taas kamala moottorikelkan ääni, niin minulla meni kuppi nurin. Mutta vaikka kuinka hyppäsin kunnolla kahdelle jalalle ja ilmoitin, että tämä ei ole kuulkaas enää yhtään hauskaa, niin silti piti vain mennä eteenpäin. Siinä vaiheessa ihmisetkin huomasivat moottorikelkan, mutta pienen neuvonpidon jälkeen kuitenkin jatkettiin matkaa (huitoivat ne kuitenkin sille kelkalle merkkejä pysyä paikoillaan siihen asti kun ollaan päästy paikalta pois), taas sen ison kuorma-auton ohi ja vihdoin oli taas turpa kohti tallia. Viimeisessä risteyksessä taas tuli auto vastaan, mutta se peruutti kauemmas, että pääsimme tallinpihaan. Huh! Oma ihminen näytti toivovan rauhallisempia harjoittelualueita vähintään yhtä kovasti kuin minäkin... Tosin minä toivon lähinnä, että nuo kärryt kuopattaisiin ja saisin vain syödä heinää ja porkkanoita kaiket päivät.

Sen jälkeen kärryjä ei ole näkynytkään. Ihmiset olivat sitä mieltä että nyt on liian liukasta että homma olisi turvallista, ja varmuuden vuoksi repäisin tässä pari päivää sitten uuden haavan takareiteeni. Tosin se oli niin pieni että iho vain vähän rikkoontui. Sillä sain yhden vapaapäivän, ja sitten jatkuivat kentällä kävelyt. Kun siitä ei näyttänyt olevan apua, niin venäytin viereisen jalan takareiden (tai se on ainakin Oman ihmisen diagnoosi) sen verran, että joudun vähän varomaan sitä käynnissä ja ravissa. Ainakin silloin kun en keskity mihinkään jännittävään. Joten tavoite saavutettu - Oma ihminen puhui jotain ainakin viikon lomasta ja seuraamisesta. Minua saa kyllä seurata, ja rapsutella myös. Sitä Oma ihminen onkin viime viikoilla tehnyt ahkerasti kumisuka kädessä. Kuulemma tällä hetkellä olisi tosi hyvä juttu, jos minut olisi klipattu. Mitähän se tarkoittaa?