Silloin kun lähdetään lenkille tai kentälle, hän yrittää kovasti huitoen kertoa minulle jotain. Erityisesti huitomista esiintyy silloin, kun juuri keskityn johonkin ympäristön tapahtumaan ja olen juuri juoksaisemassa kauemmas tutkailemaan tilannetta. Oma ihminen on kasvattanut vieläpä kätensä pituuttakin, että yltää huitomaan kauemmas. Heti jos yritän mennä ohi, ylimääräinen käsi nousee ja minun pitää vähän hidastaa, tai se alkaa viuhua sen verran isosti, että turpani on vaarassa. Jos Oma ihminen pysähtyy, on minunkin syytä pysähtyä, tai muuten pitkä käsi nousee taas. Jos Oma ihminen lähtee kävelemään taaksepäin, minunkin pitää kävellä taaksepäin tai pitkä käsi osuu minua rintaan. Ja kyllä minä teenkin pyydetyt asiat, ihan joka kerta silloin, kun muu ei ole kiinnostavampaa ja Oma ihminen on tarpeeksi selkeä.
Kun jaksan keskittyä arvailemaan, mitä Oma ihminen haluaa, meillä yleensä menee ihan hyvin. Kun keskityn mieluummin kyttäämään ympäristöäni, Oma ihminen pääsee välillä yllättämään ja huitoo minua kiukkuisesti kauemmas. Minä loukkaannun verisesti moisesta kohtelusta ja esitän hetken, kuinka hienosti osaankaan hypellä paikoillani. Oma ihminen odottaa, että saan ilmaistua mielipiteeni ja sitten jatketaan taas. Yleensä kuitenkin talliin palatessa olen joutunut myöntämään, että Oma ihminen on otettava huomioon ja käveltävä sitä tahtia ja siinä paikassa, missä hän haluaa.
 |
| Töppöset tytön tiellä pitää! |
Onneksi maa on taas suunnilleen pitävä, joten pääsen liikkumaankin ilman, että täytyy koko ajan jännittää, pysynkö pystyssä vai en. Töppöset auttavat niissä paikoissa, missä vielä on jäätä. Tosin en aina muista varoa takajaloillani, kun kerran etupää pitää. Viimeksi kentällä ollessamme minua ärsytti niin tuo liukastelu, että tein komean pukkisarjan joka kerran, kun juostessani jalka lipesi. Oma ihminen mutisi jotain, että jos juoksisi järkevämpää tahtia, niin pysyisi paremmin pystyssä. Minä jätin moiset kommentit ihan omaan arvoonsa. Alun perin koko juoksemisen tarkoitus oli kai mennä vain muutama askel, mutta riemastuin liikkeelle pääsystä niin paljon, että Oma ihminen katsoi parhaaksi kääntää minut ympyrälle ja antaa minun kulutella virtaani. Ja kyllähän minä juoksin, sieraimet levällään ja häntä pystyssä isoa ravia aina silloin, kun en sortunut pukkilaukalle...
 |
| Sain ihka uuden naruriimunkin! Entinen sähkönsininen teki minut sähköisen sähäkäksi, ehkä tämä omenanvihreä saa minut omenaisen onnelliseksi? Tosin virallinen väri taitaa olla limenvihreä, tekeekö se sitten minut..ööh..happamaksi? |
Yhtenä päivänä Oma ihminen laittoi satulan taas selkääni ja vei minut ulos. Edellisestä kerrasta onkin aikaa, viime aikoina satula on ollut selässäni vain sisällä. Sitten mentiin tarhaan kävelemään, pysähtelemään ja peruuttelemaan. Sitten minut seisotettiin aidan eteen ja Oma ihminen kiipesi selkääni istumaan. Jostain syystä se miellyttää ihmistä aivan hirmuisesti, ja saan aina kovasti kehuja, rapsutuksia ja sokerin. Sitten Oma ihminen tuli alas, kiersi toiselle puolelleni ja kiipesi taas selkään. Ja taas sain kehuja, rapsutuksia ja sokerin. Sitten Oma ihminen tuli taas alas ja vaikka kuinka koitin vihjata, että mielelläni seisoisin tässä toisenkin kierroksen, sain vain paljon kehuja, satulavyön löysemmälle ja sitten menimme takaisin talliin. Käy se sekin.
Ps. Oma ihminen pahoittelee kännykuvalaatua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti