Kisahuumaa

Tyhjä verkka-alue, mikä onni ja autuus!

Hetkellisessä mielenhäiriössä menin ilmoittamaan meidät lähitallille koulukisoihin. Siellä oli sopivan pienet puitteet ja kerta kaikkiaan täydellinen aloittelurata, heidän itse tekemänsä raviohjelma jossa ratsastettiin suurimmaksi osaksi kevyessä ravissa. Tämä itse asiassa oli se ratkaiseva valintakriteeri, laskin että kevyessä ravissa kykenen hallitsemaan sekä oman istuntani että hevosen, vaikka Daisy päättäisikin kytätä kaikkea liikkuvaa ja kipittää jännittyneenä pää taivaissa koko radan. Koko pakassa oli paljon ensimmäisiä/harvoin tapahtuvia kertoja: kuljetus, vieras talli, ekat kisat kouluaitoineen, yleisöineen ja kuulutuksineen. Varmistin, että edes sitä rataa minun ei tarvitse hirveästi jännittää, kaikessa muussa oli jännittämistä aivan riittävästi.

Sen verran kuitenkin tallille tuli matkaa, että traileri piti kaivaa esille. Kuljetusta panikoinkin sitten koko edellisen viikon, mutta ihan turhaan. Osasin jopa peruuttaa kerralla oikein molemmissa päissä ja suureksi hämmästyksekseni Daisy kipusi kotitallin pihassa kyytiin kerrasta. Treeni ei selvästi ole mennyt hukkaan!

Olimmekin kisapaikalla hyvissä ajoin, mikä oli todella hyvä asia, näin sain ensin juoksuttaa Daisyn rauhassa ja antaa sen tuijotella kaikki kentän ympäristössä olevat möröt, ennen kuin ympärillä alkoi olla muita. Itse asiassa se oli yllättävänkin rauhallinen, selvästi katseltavaa oli niin paljon, että mitään yksittäistä mörköä ei huomattu jäädä tuijottelemaan! Vähän etukäteen pelkäämäni varustaminenkin sujui ihan hyvin. Suitset vaihdoin naruriimun alle jo kopissa. Satulointikin meni hyvin, kun ymmärsimme asemoida Daisyn niin, että kimmeltävä lammen pinta oli turvan edessä eikä takana. Näin etukäteen painajaisia siitäkin, kuinka heppa jyrää pitelijän ja pukittelee jännittyneenä ympyrällä, kun minä yritän heittää vauhdissa satulaa selkään... Mutta täytynee antaa vähän enemmän luottoa Daisyyn, se käyttäytyi hyvin asiallisesti koko ajan. Ensimmäistä kertaa nähdyt kouluaidat eivät aiheuttaneet isompaa reaktiota. Kuulutuksista ja taustamusiikista ei käännetty korvaakaan, edes silloin kun äänentoisto räsähti testivaiheessa. Koristekukat ensimmäisen ravipätkän yhteydessä olivat vähän epäilyttäviä, mutta seuraavalla kierroksella niidenkin ohi ravattiin jo ihan vanhana tekijänä. Käynnissä niitä ei vilkaistukaan (onneksi ei edes evästysmielessä).

Radan jälkeen saattoi jo katsella muiden loikkia.

Verryttelin aika pitkään, melkein 45min taukoineen ennen omaa rataa. Verryttelyssä Daisy meni tosi rauhallisesti ja hienosti, eikä kipinöinyt kanssaverryttelijöistä, mikä oli myöskin positiivinen yllätys. Asiaa auttoi toki se, että kukaan ei laukannut, mutta selvästi maneesilla vietetty talvi/alkukevät on totuttanut sitä toisten hevosten seuraan. Sää ei suosinut, alkoi sataa heti kun nousin hevosen selkään (ja lakkasi heti kohta sen jälkeen, kun tulin alas...), mutta kaikkea ei voi saada. Verryttelyalueen laidalla vettä sylkevä vesiränni alkoi osoittaa mörköytymisen merkkejä, joten olin tyytyväinen siitä, että rata oli kaukana ko. rännistä. Vaan kappas, radan toisella puolella menikin pieni puro, joka järkytti pientä hevosta kovasti! Verryttelyn rentous katosi sen siliän tien, kun epäilyttävää ojaa piti tuijottaa pää kenossa eikä tokikaan sen viereen ollut asiaa. Muutama kierros enemmän radan kiertämistä olisi varmaan auttanut, mutta tuomarin pilli soi ja näillä mentiin. Onneksi vähän kauempana ojasta saattoi keskittyä vähän enemmän ratsastajaan. Daisy ylitti kaikki odotukseni ja meni oikeinkin asiallisesti kaikki muut paitsi ojan viereiset osat. Eikä sillekään oikeastaan voinut kuin nauraa, kun toinen oli niin sydänjuuriaan myöten järkyttynyt!

Seuraava yllätys tulikin sitten radan jälkeen. Ensin tosin piti houkutella Daisya ulos radalta ja seuraavaa ratsukkoa sisään, portti oli yllättäen muuttunut epäilyttäväksi tässä välissä. Mutta portin ulkopuolella järjestäjien toimesta työnnettiin käteen pillimehua ja sokeripala. Mahtavaa! Tästä soisi tulevan uusi käytäntö kaikille, kiitos Jäälin ratsastajat! :) Daisy oli tosin niin hämmennyksissään radasta (ja siitä ojasta), että sillä kesti hetken tajuta syödä sokeripalansa. Ratsastaja imaisi pillimehunsa isommin ihmettelemättä saman tien. Nam, tarpeeseen tuli!

Daisy sai vapautuksen palkintojenjaosta (en halunnut laittaa varusteita takaisin päälle kun ehdin jo riisua),
mutta ruusukepotretti oli silti saatava!

Ja se arvostelupöytäkirja, se oli isoin yllätys. Saimme elämämme ensimmäisestä yhteisestä radasta 61,39% ja toisen sijan! Nyt Daisylla onkin jo kolme ruusuketta, kaikki sinisiä (kaksi niistä tosin kauneuskilpailuista) :) Paperista löytyi jopa muutama seiskakin ja loppuarvostelussa Daisya kehuttiin näppäräksi pikkuhepaksi, joka "saisi liikkua paljon rennompana, nyt jännittyi ja haki välillä omia reittejään". Itse asiassa ihan hauskasti kerrottu se, että ojan sivun suoritukset olivat yhtä kiemurtelua :D Syytän ojaa, kyllä me muuten olisimme päässeet suoraankin :)

Tässä rata videona, kiitos tallikavereille kuvauksista!

Kaiken kaikkiaan koko reissu meni paljon paremmin kuin etukäteen pelkäsin. Toinen lastaus ei ollut yhtä sujuvaa kuin tallinpihassa, Daisy ampaisi pari kertaa ulos kopista kun ulkopuolella tapahtui. Silti kokonaislastaukseen ei montaa minuuttia mennyt ja kun Daisy on kerran kyytiin saatu, se matkustaa tosi nätisti. Nyt olen itse ihan hyytelöä helpotuksesta ja tyytyväisyydestä. Lastaukset ja kuljetus menivät tosi hyvin, Daisy käyttäytyi järkevästi eikä saanut yhtään hepulikohtausta missään vaiheessa. Selviydyin siis ihan hyvin prosentein ensimmäisistä koulukisoista lähes kokonaan itse kouluttamallani hevosella (tasoa ei mainita, mutta kuitenkin). Ei hullumpaa!

Seuraava tähtäin voisikin olla syksyn oman seuran kisoissa, siellä voisi uskaltaa jo heC-radan, kun ei tarvitse jännittää kuljetusta.

Synttäripotretteja

Synttärit oli ja synttärit meni, mutta kuvat jäi julkaisematta. Tässä siis vähän poseerauskuvia ennen ensi viikon kisaraporttia. Menin siis ilmoittamaan meidät ihan ensimmäisiin oikeisiin koulukisoihimme! Ohjelman taso ei päätä huimaa, mutta muita liikkuvia osasia onkin sitten ihan tarpeeksi. Kisohin pitää mennä trailerilla (en ole vetänyt koppia sitten viime syksyn, jolloin se oli ensimmäinen kertani), eka kertaa kisoissa, ekaa kertaa tuolla tallilla, heppa käyttäytyy jos käyttäytyy (eli hyvin, huonosti tai hyvin huonosti)... Raporttia seuraa, jos Daisy ei jumiudu jo lähtiessä lastaussillalle eikä kuski saa sydänkohtausta kaikesta etukäteisjännittämisestä!

Täytyihän ne viralliset viisivee-kuvatkin siis ottaa. Kyllä tuo alkaa ihan selvästi muistuttaa jo aikuista hevosta rungoltaankin, Daisy on selvästi pyöristynyt eikä ole enää ihan niin rimppakinttu kuin nuorempana (valitettavasti tämä pätee myös omistajaansa).

Piti koittaa myös sitä, miten narun päässä juokseminen onnistuu. Jos vaikka tänä kesänä viimein saisi aikaiseksi ottaa hevonen kyytiin ja ajella Forssaan katselemaan sen upeita rotutovereita. Aikeissa se on ollut joka vuosi, mutta jospa nyt viimein...

Daisy hölkkäili löysällä narulla oikein mallikelpoisesti ja riekkumatta. Mitä minun hurjalle varsalleni on tapahtunut? Nyt minua alkoi huolestuttaa: mitä jos se on liian kiltisti? Nätti hölkkä ei ole kovin näyttävää. Todennäköisempänä vaihtoehtona on tietenkin ympäirstöä tuijotteleva, pukitteleva ja laukkaava hevonen. Ehkä täytyy pitää mininäyttelyt omalla tallilla, että päästään harjoittelemaan tunnelmaa :)

Siedätystä, osa 2

Mitä tehdä, kun iltaheinäaikaan on vielä aikaa, tuulee sen verran, ettei viitsi ratsastaa, mutta päivä on kaunis? Tietysti siedätysharjoituksia! Siispä laitoin Daisyn tarhaan ja kävin kiinnittämässä vapusta jääneen jättimäisen Nasu-pallon porttiin. Ajattelin saada hyviä juoksukuvia, mutta Nasu osoittautui -vaikkakin vähän pelottavaksi- myös yllättävän kiinnostavaksi. Erilaisia siedätysharjoituksia olen koittanut Daisyn kanssa tehdä aina silloin tällöin koko sen minulla olon ajan, joskus paremmalla ja joskus heikommalla menestyksellä. Epäilen, että olen liian aikaisella ruokapalkinnolla joskus saanut sen jännittämään enemmän jossain kohti harjoituksia, mutta ainakin siinä sivussa se on oppinut siihen, että jänniä asioita kannattaa käydä tutkimassa.

Muutaman juoksukuvan sain kuitenkin alkuun

Hui kauheaa, tuolla heiluu joku!

Itse asiassa oli aika mielenkiintoista seurata, miten Daisy itsekseen tutusteli potentiaalisesti pelottavaan asiaan. Nasua pidettiin koko ajan silmällä, vaikka muka tehtiin jotain muuta. Välillä piti parkkeerata lähemmäs tuijottamaan sitä silmä kovana. Hevosen pää nousi ja laski tuulessa tempoilevan Nasun tahdissa.

Vaikka vähän jännitti, Nasua piti käydä seuraamassa vierestä.

Tässä vaiheessa seurataan vielä tarkasti.

Hetkeksi voi vilkaista muuallekin.

"On se siinä vieläkin!"

Muka coolina, mutta korva paljastaa, missä huomio on.

Nasu aletaan tulkita vaarattomaksi.

Kerta kerralta Nasun vieressä oltiin rennommin ja lopulta sitä käytiin vähän tönäisemässä tuttavallisesti, muun ajan Daisy parkkeerasi nurkan takana ottamaan aurinkoa. Edes minun hätistelyni juoksunäytöksiin ei saanut muuta kuin kohteliasta pikkuravia aikaan.

Onneksi Nasua ei sentään haukattu. Tämän jälkeen Daisy
uskalsi käydä juomassakin, vaikka Nasu heilui vieressä.

Nyt Nasulle uskallettiin jo kääntää selkäkin.

Ritarin ratsutestistä pidettiin toinen osa pari viikkoa sitten. mutta päivä oli todella tuulinen ja radalla taas uusia tehtäviä. Edellisinä päivinä olimme päässeet Daisyn kanssa siihen, että yksinkertaistetusta hapsutehtävästä suoriuduttiin jo jos ei nyt ihan täysin rentona niin kuitenkin käynnissä. Päätin siis olla vaarantamatta hienoa edistystä ja vaihdoin Daisyn keppihevoseen (joka sekään ei totellut ihan niin kuin piti...) Radalta jäi kuitenkin kentän laidalle vanerilla päällystetty vaihtolava, jonka päältä piti kävellä. Tallikaverit yhtä lukuun ottamatta kävelivät lavan päältä kuin vanhat tekijät, mutta näin jälkikäteen oli ihan oikea ratkaisu olla testaamatta moista Daisyn kanssa ensimmäistä kertaa "testi"tilanteessa.

Nasusta selvittyämme vein siis Daisyn vielä tutustumaan lavaankin. Aikansa se nuuskutteli lavaa ja kiersi sitä, mutta kun sen päälle ilmestyi välillä leivänpaloja, ei lava ollutkaan niin kovin paha. Palkitsin ensin ihan vain lavan vieressä rauhallisena seisomisesta, sitten lavan haistelusta, sitten siitä, että se kopsautti toisella etusella lavaa ja lopulta siitä, että se nosti kavionsa lavan päälle.

Nyt muistin pitää taukoja enemmän ja joko se auttoi tai Daisysta lava ei ollut ihan niin jännä kuin oletin, mutta se pysyi rauhallisena koko ajan. Kerran se hyppäsi koko lavan yli ja kiihdytteli vähän, mutta kun siitä ei saanut mitään hyvää, se jäi yhteen kokeiluun. Kävimme välillä vielä pikkukävelyn pellolla ja jatkoimme vielä hetken lavan kanssa. Jätin homman siihen, kun Daisy nousi molemmilla etujaloillaan seisomaan lavan päälle. Vaikka tällaisista yksittäisistä tempuista ei olekaan muuksi kuin huvitukseksi, uskon että ne kuitenkin rakentavat hiljalleen luottamusta paremmaksi. Ainakin Daisy on selvästi aikuistunut eikä loiki enää ihan joka rasahduksesta. Kyllä siitä vielä luottoponi tehdään!