Keväthangilla

Daisyn eka selfie.

Taas alkaa olla se aika vuodesta, kun elämä alkaa sittenkin voittaa. Toisin sanoen tallilla näkee töiden jälkeenkin hetken katsella maailmaa ilman otsalamppua. Tältäkö se näyttikin? Mahtavaa.

Maneesitreenien ohessa olen hyödyntänyt keväthankia ja sitä, että pari viikkoa sitten pienen hetken lähiteiden ja kentän pohjat olivat aivan täydelliset: sopivan tasainen ja tiivis lumikerros, joka ei upota ja joka pitää niin, että neiti kipinäkavionkin usaltaa laskea liikkumaan muutenkin kuin käynnissä. Satulansovituksen yhteydessä ilmi tullut lihaksiston puoliero hätkähdytti sen verran, että hetken päiväohjelmaan kuului lähipellolla kahlailu. Lunta oli sopivasti hevosta puoleensääreen tai polveen, jos mentiin vähän pehmeämmälle paikalle. Lupaavat hankitreenisessiot kuitenkin hyytyivät jäätävään flunssaan, joka kaatoi minut sohvalle ja antoi Daisylle hyvän kevätloman. Nyt onkin sitten hiljalleen palattu taas normaalielämään ja kevätpöllövirtaa on selkeästi havaittavissa! Piti oikein kaivaa päiväkirjoista, että milloin viime vuonna alkoi esiintyä "myydään eurolla" -päiviä. Pöllövirtahuippu on vielä edessä, sitä odotellessa...

Flunssasta toivuttuani lyöttäydyin seuraksi tallikavereiden maastoreissulle. Kävimme tutkimassa yhden lupaavan näköisen polun. Kävi ilmi, että polkua (joka juuri ja juuri erottui umpihangesta) riitti ehkä 10 metriä, ja sitten jatkettiin suoraa umpihankea. Tulipahan Daisylle kunnon treeni, kun minä istuin selässä (aiemmat hankitreenit kahlasin kiltisti omin jaloin) ja vaikka etummainen hevonen tekikin suurimman työn, jäi Daisyllekin ihan kiitettävästi kahlaamista. Siinä vaiheessa, kun päätimme kääntyä takaisin ja vetohevosen perä hetkeksi katosi naaman edestä, Daisy huomasi tilaisuutensa koittaneen. Hyvin päättäväisesti ja isommin lupia kysymättä se lähti ravaamaan syntynyttä polkua takaisin tietä kohti. Näemmä silläkin voi olla valikoiva kuulo, kun olosuhteet ovat oikeat! Kuunteli se sen verran, että välillä pysähdyttiin odottamaan kavereita, mutta kun liikkumislupa saatiin, askellajista ei keskusteltu. Minä koitin olla tippumatta naurun voimasta selästä, oli se sen verran huvittava. Ei sillä, hankea oli sen verran että olisi ollut pehmeä lasku jos olisinkin maastoutunut. Kovin Daisy oli tohkeissaan kun onnistui pelastamaan meidät kamalasta metsästä, mutta energiatasoon hankikahlaus ei tuntunut vaikuttavan - kaviot olivat kevyet ja käynti kovin vaikea askellaji koko loppulenkinkin ajan. Kentällä se kuitenkin ravasi luvan kanssa ihan asiallisesti, joten laitetaan hankijärkytyksen piikkiin.

Seuraavana viikonloppuna lähdimme koko tallin voimin pidemmälle maastolenkille. Käynti oli edelleen katoava luonnonvara, tosin kerrankin Daisy ei ollut ainoa, jolla oli vähän ylimääräistä virtaa kavioissa. Ravattiinkin yksi pidempi pätkä. Tai muut ravasivat. Daisy laukkasi, koitti kiilata edessä menevän ohi ja pukitteli, kun ei saanut mennä lujempaa. Onneksi on isoilla polvituilla varustettu koulusatula ja pilateksella terästetty kevyt istunta, niin loikat eivät isommin häirinneet ratsastajaa! Perä alkaa nimittäin nousta melkein yhtä hienosti ratsastajan kanssa kuin ilmankin, mikä ei ole ollenkaan positiivista kehitystä. Ei auta kuin toivoa, että tuo jää ajan kanssa pois, kun Daisy huomaa, että se on vain turhaa energiantuhlausta. Takaisin päin kuitenkin maltettiin kävelläkin paremmin ja minullakin jäi aikaa maisemien ihasteluun. Kevät <3

Siedätystä

Ritaritestin innoittamana piti testata muovinaruporttiin siedättämistä. Kuvaajakin sattui mukaan nauttimaan auringon viimeisistä säteistä, joten dokumenttia tarjolla, olkaa hyvät!

Kuriositeettina kerrottakoon, että sillä aikaa, kun Daisy ihmetteli porttiviritelmää ja kävi välillä kauempana siitä pukittelemassa ja jäähtymässä, ratsasti tallikaveri hevosellaan ympärillä pitkillä ohjilla ilman satulaa. Kun me olimme rauhoittumisympyrällä, hän ratsasti tuon portin ali. Jotkut osaavat ottaa vähän rennommin, jotkut ovat sitten vähän enemmän täpinöissään kaikesta!

Tältä näyttää pelokas hevonen.

Voiko sitä muka maistaakin?

No, jos nyt tässä seisottaisiin harkitsemassa.

Jos menen läpi oikein lujaa, mitään pahaa ei ehdi tapahtua!

Omaehtoista hankitreeniä. Olisi tuossa ollut tasaisempaakin alustaa tarjolla.

Välillä käytiin jäähdyttelemässä tunteita.

Olen minä edelleenkin kovin tuohduksissani!

Hui, se on siinä edelleen!

En varmalla peruuta peloketta päin!

Namia? Se kelpaa kyllä!

Voidaan me katsoa. Kunhan ei mennä ali.

Huh. Tuon jälkeen kannattaa hetken juosta häntä pystyssä ja sieraimet töristen.

Lopuksi voidaan jäädhytellä jo rauhassa.

 

Hupailua

Aina ei jaksa harrastaa kovin ryppyotsaisesti, siksi meillä onkin ihan paras talliporukka. Arjen iloksi kehitellään vaikka minkälaisia puuhasteluja mielenvirkistykseksi. Tämän kevään big event oli ritarin ratsutesti. Ritarien ratsujen on oltava rohkeita, joten siispä rohkeus testiin!

Tehtävänä oli siis suoriutua temppuradasta, missä oli erilaisia tehtäviä ja pelokkeita. Koska tehtäviä ei harjoiteltu (eikä tietty mitä ne ovat) etukäteen, osa osoittautui yllättävän vaikeiksi. Olin suht luottavainen etukäteen, koska Daisy on jo osoittanut jonkinlaisia aikuistumisen merkkejä välillä, ja toimii maastakäsin huomattavasti paremmin kuin ratsailla. Jouduin kuitenkin tarkistamaan suhtautumistani, kun viedessäni kentän laidalle tulevia muovipussi-raipan-päässä-koristeita karsinan ohi Daisy sinkaisi kauhuissaan takaseinälle. Lepertelyllä ja rohkaisulla se tuli sitten lähemmäs nuuhkimaan, mutta ei se vielä ihan niin siedättynyt taida olla kuin miltä joskus näyttää.

Onneksi ihan kylmiltään ei joutunut radalle, vaan kaikki saivat kuitenkin hetken nuuskia ja testailla pelokkeita. Mikä olikin ihan hyvä, ensireaktiot olivat aika suuria ainakin Daisylla, muut kylmäverisemmät kaverit tyytyivät vain vähän levittämään sieraimia ja vilkaisemaan taluttajaansa "oletkos nyt ihan varma tästä asiasta" -ilmeellä.

Sitten radalle!

1: Este. Aloitettiin helposti, eli molempien piti loikata yli pienestä esteestä, joka oli koristettu pyyheliinoilla. Koska testihypyssä annoin hevoselle pitkän narun ja paljon vapautta joka johti vähän turhan lähellä otsalohkoa vilahtaviin kavioihin, pidin Daisyn aika lyhyellä narulla. Valitettavasti se vaikutti aika lailla loikkaan ja onnistuimme saamaan pudotuksen tällä valtavalla esteellä. No, eipä siitä olla hyppyhevosta tekemässäkään.. ;)

 2. Tötsät. Seuraavaksi oli mukavaa pujottelua tötsien ympäri. Normaalisti se menee sujuvasti sekä maasta että ratsailta, mutta kinttuja puraissut este nosti ärsytyskynnystä niin, että käännökset taluttajasta poispäin olivat yllättävän vaikeita.

Miten niin muka pitäisi kääntyä?

 3. Peruutus. Tämä oli sentään tuttua kauraa. Pysähdys, peruutus ja liikkeelle. Pyydä vain, niin Daisy tekee kyllä!

4. Peruutus puomien väliin. Tämä oli radan jokerikortti. Periaatteessa tosi yksinkertainen tehtävä ja normaalisti menee melko tapauksettomasti, mutta melkein joka hevonen venkuili tässä kohti. Muutama erittäin ilmeikäs mare glarekin tuli bongattua (eikä edes Daisylta). Pienellä huijauksella (sivulta sisään ja ulos ja peruutus takaisin, kun ollaan valmiiksi hollilla) tehtävä suoritettu!

5. Hapsuseinä. Tämä oli odotetusti vaikein este. Vaikka olikin suht tyyntä, niin aina välillä tuulenpuuska heilutteli hapsuja hevosia kohti, mikä teki siitä toki vastaavasti epäilyttävämmän. Yllättäen tästä ei tultu läpi (luovutin siinä vaiheessa, kun kahden tien kulmauksessa olevan kentän toiselta tieltä tuli hevonen ja toiselta lenkkeilijä), mutta olen aika ylpeä Daisysta silti. Vaikka hapsut olivat aluksi aivan kerta kaikkisen kauhistuttavia, se suhteellisen lyhyen aja sisällä uskaltautui tulemaan ihan hapsujen viereen ja ahkeralla kehumisella pysymäänkin siinä, vaikka selvästi jännää olikin. Sain jopa siirrellä hapsuja ja mennä itse niiden läpi, kun ensimmäisellä kerralla hapsun käteen ottaminen sai pakoreaktion aikaiseksi. Tätä tullaan harjoittelemaan vielä! Sitäpaitsi neljästä hevosesta vain yksi meni siitä läpi ensimmäisellä kerralla ja toinen sitten jälkimmäisen taluttajan kanssa. Kesän temppuradalla sitten porskutellaan kaikki läpi kuin vettä vain!

6. Tukkieste. Tämä ylittyi helposti sillä helpotuksella, että päästiin hapsuseinästä eroon.

7. Kiitos ja kumarrus! Ritarit ovat kohteliaita, joten loppuun kuului tietysti kumarrus yleisölle.

Ja toki suoritetusta radasta täytyy saada myös kunniakirja :)