Pakkasia ja talvipuuhastelua

Nyt on ollut hirmuisen kylmää, joten olen saanut tutustua toiseenkin kahisevaan loimeen ja saanut sen päälleni ulos muutamana päivänä. Vaikka minulla onkin hyvä ja tuuhea talvikarva, niin kylmänä ja tuulisena päivänä on ihan mukava saada lisälämmikettä päälle. Osaan jo olla pelkäämättä ja annan pukea loimen päälleni ihan rauhassa.

Oma ihminen käy edelleen välillä harjaamassa minua ja joskus käydään kävelylläkin. Joskus kävelyillä ohi menee vähän pelottavia pärisijöitä, autoja ja moottorikelkkoja. Mutta jos saa seisoa ja katsoa kun sellainen menee ohi, niin ne eivät pelota niin paljoa. Sen jälkeen voi olla vähän polleanakin, kun tuollaisestakin selvisi kunnialla!

Eilen kävin yksin juoksemassa maneesissa. Menomatkalla piti hetkeksi jäädä katsomaan yhtä puukasaa mitä en ollut huomannutkaan Kaverin kanssa kulkiessani, mutta uskalsin vihdoin käydä tutustumassa siihen kun oma ihminenkin meni sen viereen eikä mitään pahaa tapahtunut. Maneesi oli vähän jännittävä kun olin siellä vain kahdestaan oman ihmisen kanssa, välillä seinillä välähteli liikettä ja kaikkiin esteisiin piti tutustua erityisen huolellisesti ettei niiden välissä vain ole mitään pelottavaa. Maltoin minä siellä juostakin taas itseni hikeen ja hengästyksiin asti. Tutustuin pariin uuteen ihmiseenkin, jotka kävivät maneesissa hakemassa puruja.

Isojen hevosten asioita opettelemassa

Nyt minulla on kuulemma Suomen kansalaisuus, eli rekisteröinti Suomeen on nyt valmis. Oma ihminen vaikuttaa tosi tyytyväiseltä, minua uutinen ei heilauttanut suuntaan eikä toiseen. Enemmän kiinnosti se, kun eilen päästiin taas maneesiin juoksemaan! Tosin siellä oli niitä esteitä ja puomeja ja vahingossa menin parista yli ja melkein kompastuin yhteen esteeseen, kun juoksin kiinni Kaverin hännässä enkä huomannut että edessä oleva puomi olikin noussut ylös. Menin silti vielä toistekin siitä kohti ja huomasin, että hyppäämällä vähän aikaisemmin siitä pääsee yli, mutta varmuuden vuoksi kiihdytin täysillä sen jälkeen ettei se este pääse kopauttamaan minua enää. Sen jälkeen meninkin mieluummin sen vierestä ja annoin Kaverin loikkia siitä yli.

Talvella menee turpakarvatkin ihan huuruun!

Tänään omalla ihmisellä oli taas uutta minulle, kuulemma maistelen tällä hetkellä niin innokkaasti kaikkea että saan maistella myös kuolainta. Se osoittautui paksuhkoksi metallipalaksi mikä piti ottaa suuhun. En ollut ollenkaan innostunut asiasta mutta suostuin kuitenkin ottamaan ne suuhuni, kun niitä niin sinnikkäästi tarjottiin. Ne tuntuivat aika omituisilta, mutta kun ruokakuppiin ilmestyi porkkanaa niin unohdin harmitella kuolaimia ja keskityin syömään. Kun olin saanut porkkananpalat nakerreltua, oma ihminen otti kuolaimet pois. Minä jään miettimään, mitä tapahtui ja miten siihen suhtautuisi.

Hei, me pompitaan!

Uusi vuosi alkoi kuulemma sinä pelottavana iltana, kun talliin kuului kovia ääniä ja näkyi välähdyksiä ja meitä kaikkia pelotti paitsi silloin, kun talli-ihminen tuli ja antoi meidän tulla viereensä hakemaan turvaa. Nyt minäkin olen kuulemma jo yksivuotias, vaikka oikeasti olen vasta kahdeksan kuukautta.

Oma ihminen käy välillä harjaamassa ja välillä käydään kävelyllä joko oman ihmisen kanssa kahdestaan tai niin että Kaveri ja Kaverin ihminen on mukana. Tänään oli sellainen päivä, lisäksi oli mukana muutama muukin ihminen kun lähdettiin kävelemään. Kaikki meni ihan hyvin siihen asti että yhden talon pihalta juoksi pari koiraa jotka alkoivat tulemaan meitä kohti. Minua ei jännittänyt paljoa, mutta Kaverin mielestä ne oli pelottavia ja se esitti pari hienoa pomppuloikkaa. Minä katsoin parhaaksi hermostua myös ja pompata vähän itsekin. Ihmiset eivät tykänneet siitä joten mentiin takaisin talliin ja Kaverille vaihdettiin suitset päähän. Sitten mentiin tien toiselle puolelle kentälle kävelemään, mutta meitä kumpaakin pomputti vieläkin (ja taisimme vähän provosoida toisiamme siinä sivussa) joten heti kun suostuimme edes vähän kävelemään normaalisti, mentiin pois ja meidät laitettiin tarhaan ja pyydettiin juoksemaan siellä. Ja mehän juoksimme, monta kierrosta!