sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Oi kesä, missä viivyt?

Minusta tuntuu, että viime vuonna tähän aikaan hevoset olivat jo hyvää vauhtia totuttelemassa vihreään. Tänä vuonna ainoat vihreät löytyvät metsästä varpujen ja havujen muodossa. No, eipähän ole vielä itikoitakaan...

Tänään oli kuitenkin ensimmäinen oikeasti lämmin päivä täälläkin. Hellerajat pysyivät kaukana, mutta pihatöissä lipsahti sen verran kauan, että tallilla käynti venähti illalle. Oli niin kaunista, että nappasin kameran mukaan kypärän sijasta.

Vapaus!

Daisy leikkii quartteria. Vielä on lihaksissa kehittämistä ;)

No ei nyt koko aikaa jaksa laukata.

Kultainen poni auringonsäteessä


Jos oikein kerjään, niin kasvaisiko tänne vihreää?

Mitä sinä siellä kyykistelet?


Mikä se oli? Mikä se oli?
(siivosin tarhaa heittelemällä irtokiviä lähiojaan ja se oli Daisystä ihan kamalaa)