Loppu yksinololle

Eilen oli suuri päivä, illalla naapurikarsinaan tuli ihan uusi tuttavuus! Ihana pieni ja pyöreä valkoinen setä, joka nätisti katseli ympärilleen eikä luiminut minulle kertaakaan. Onpa mukavaa, kun on taas seuraa naapurikarsinassa eikä tarvitse kuikuilla kulman taakse, että näkee muita hevosia.

Ja tänään sitten pääsimme samaan tarhaan! Hännät tötteröllä ravasimme ympäri tarhaa ja välillä kävin kerjäämässä rapsutuksia uusilta ihmisiltä, joita ilmestyi aidan viereen. Setä ilmoitti heti kärkeen olevansa pomo, ja silloin piti heti väistää ja varmuuden vuoksi vähän naksutella suutakin ja kertoa, että minä olen ihan pieni ja harmiton enkä yhtään uhmaa. Paitsi silloin kun Setä haisteli minua vähän liian läheisesti, silloin kyllä vähän nostin takajalkaa ja juoksaisin pois. Jotkut rajat sitä täytyy olla, näin ensitapaamisella ainakin!

Mutta muuten meillä menee ihan hyvin, välillä syödään samaa pensasta ja välillä pidetään vähän etäisyyttä. Saapa nähdä tuleeko meistä vielä yhtä hyvät kaverit kuin me Kaverin kanssa olimme!

Kevyttä työntekoa

Vieläkö leikittäisiin?

Vieläkään en ole saanut uutta kaveria, mutta Oma ihminen vihjasi, että tilanne saattaisi olla muuttumassa, jos kaikki menee hyvin. Siihen asti on kai tyydyttävä leikkimään Oman ihmisen kanssa ja syömään Naapurihevosten puolella tarhaa ja kuvittelemaan, että aitaa ei olekaan.

Oma ihminen on taas alkanut viedä minua kävelyille, yksi päivä käytiin metsätiellä ja minun piti ihan itse uskaltautua sillan yli. Vähän kyllä venkuloin, etenkin kun pellolla käveli pari ihmistä tikut käsissään, ja olisin paljon mieluummin jäänyt tuijottelemaan heitä kun seurannut Omaa ihmistä sillan yli. Mutta yli mentiin kuitenkin ja sitten kävelinkin ihan reippaasti ja rauhassa, vaikka tieltä kuuluikin kiihdyttelevän moottoripyörän ääni ja vastaan tuli polkupyöräilijä ja muriseva koira. Takaisin päin mennessä siltakaan ei ollut enää jännittävä, ja sain vielä jäädä hetkeksi ruohostamaankin, ennen kuin minut vietiin takaisin tarhaan.

Kun on kävelyllä kiltisti, saa juoksuseuraa tarhaan!

Yhtenä päivänä Oma ihminen tuli illalla ja menimme kentälle, joka oli heti paljon pelottavampi, kun sitä ympäröivät aitalangat olivat kadonneet. Kaukaisuudessa kuului jonkun koneen ääni ja minä taas unohdin kokonaan, että Oma ihminenkin oli paikalla, vaan tuijottelin vain kaukaisuuteen ja yritin poistua paikalta. Sitten juostiin hetken kenttää ympäri ja sain rapsutuksia ja kehuja aina kun lähdin ravaamaan ja ravasin siivosti. Silloin kun lähdin laukkaamaan ja vähän pompahtelin, sain vain peruuttaa.

Eilen käytiin metsäpoluilla Oman ihmisen ja miehen kanssa ja vaikka välillä oli vaikea malttaa kävellä, niin pääasiallisesti käyttäydyin ihan siivosti. Tänään Oma ihminen tuli tarhaan taas iso remmiläjä mukanaan. Harjauksen jälkeen jouduin kävelemään vähän aikaa Oman ihmisen ympäri, ja kun astuin takajaloillani etukautta ristiin, sain kehuja. Aluksi tosin yritin tarjota vain taaksepäin menoa, mutta tällä kertaa se ei kelvannutkaan. Sitten mentiin taas aidalle ja seisoskelin siinä sen aikaa, kun Oma ihminen puki remmit ympärilleni, laittoi suitset päähäni ja viritteli ohjat paikoilleen. Sitten käveltiin hetki ympäri tarhaa, ja Oma ihminen alkoi jättäytyä taakse. Minä taas käännähdin sujuvasti niin, että Oma ihminen oli taas lapani vieressä, tai sitten kävelin eteenpäin ja kiemurtelin kuin käärme. Välillä toisessa suupielessäni tuntui painetta, mutta tein parhaani jättääkseni sen huomiotta. Sitten Oma ihminen huomasi, etten ymmärtänyt ja selvensi vähän asiaa. Aluksi venkoilin kovasti sitä painetta vastaan, mutta se ei vain hellittänyt, kunnes käännyin siihen suuntaan (takapuolen sivusta painava ohja ehkä vähän ohjasi tähän) ja kas, paine hellitti ja sain lisää kehuja. Sitten homma toistui, ja molempiin suuntiin. Enkä minä ole tyhmä, pian hoksasin että jos kääntää etupäätä siihen suuntaan, minkä puolen suupielessä paine tuntui, paine hellitti ja sain kehuja. Sitten mentiin taas toiseen päähän tarhaa ja käveltiin kohti porttia niin, että Oma ihminen oli takana ja välillä ohjaili minua kääntymään. Ihan joka kerta en kääntynyt ja välillä pysähdyin miettimään että mitä minulta taas pyydetään (ja testaamaan, josko saisin pysähytyä ruohostamaan), mutta pääasiassa Oma ihminen vaikutti kovin tyytyväiseltä. Hetken päästä pysähdyttiin keskelle tarhaa ja remmit riisuttiin päältäni. Sitten sain paljon kehuja ja vähän namiakin. Ihmisiä on joskus helppo miellyttää. Ja mikä parasta, namiporkkanat ovat tehneet paluun, näin tänään kun Oma ihminen kantoi taas lupaavan oranssia säkkiä talliin!

Itsenäistä elämää

Näyttelypäivän jälkeen olen saanut olla vain ja lomailla. Vaikka täytyy kyllä myöntää, että pidemmän päälle sekin alkaa olla vähän tylsää, kun ei ole omaa kaveria jonka kanssa rapsutella ja kirmailla. Naapurihevoset näkyy kyllä ja ne kiltisti pitävät vahtia kun minä otan torkut, mutta se ei ole ihan sama asia. Välillä koitan jopa saada Omaa ihmistä leikkimään ja ravaan isona ja mahtavana perässä. Pari kertaa se on tuottanut tulostakin, ja Oma ihminen on juossut mukanani, tai ainakin sen verran, että minä saan hyvän syyn laukata ympäri tarhaa. Välillä tosin kesken leikkilaukankin pitää pysähtyä aidan viereen ihmettelemään, mikseivät Naapurihevoset innostu leikkimään meidän kanssamme.

Aina ei jaksa poseerata

Yhtenä päivänä kävimme kävelemässä Oman ihmisen kanssa pitkin metsää. Siellä oli kapeita polkuja, paljon oksia ja kuoppia mitä piti väistellä ja yksi iso kivi, jonka päällä jalka lipsahti niin, että loppumatka piti kulkea ihan vainukoirana ja katsella, mihin sitä jalkansa asettelisi. Vainukoiraksi Oma ihminen tosin alkoi kutsua minua jo aikaisemmin, kun jokainen toisten hevosten jättämä läjä piti nuuhkia läpi ja tarkistaa, keitä siellä oli aikaisemmin kulkenut. Takaisintulomatkalla menimme ohi siitä hassusta rakennuksesta, joka talvella aina hurisee niin että täytyy pysähtyä miettimään, kannattaako sen ohi mennä ollenkaan. Nyt sen ikkunoista näkyi tanssivia ihmisiä ja se näytti niin omituiselta, että melkein piti pysähtyä ihmettelemään, mutta kävelin sitten kuitenkin Oman ihmisen perässä ohi. Ja hyvä että menin, koska sen jälkeen pääsin vielä hetkeksi syömään ruohoa aitan eteen ennen kuin molemmilla meni hermot meidät ympäröivään itikkalaumaan ja minut vietiin tarhaan ja sain taas lisää itikkamyrkkyä turkkiini.

Oma ihmiseni sai rakennearvosteluni kirjattua videolta. Hippos oli minusta seuraavaa mieltä: Hyvin kehittynyt, saisi olla suurilinjaisempi, hyvä rotu- ja tammaleima. Ilmeikäs pää, hyvänmuotoinen mutta lyhyt kaula, lyhyt pysty lapa. Hyvä säkä ja syvyys, pitkä lanne ja lyhyt lautanen rungossa. Jaloissa hyvä luusto, jalat ovat selväpiirteiset, oej hajavarpainen. Käynti on irtonaista, matkaavoittavaa mutta se saisi olla jäntevämpää. Raviliikkeet ovat kevyet ja melko lennokkaat.